Sisustus & lifestyle since 2009

Search

"Karhunpoika sairastaa"



Pikku potilaita on hoivattu tässä viime päivät. Flunssa on vetänyt heikoksi ja mahat "mulisee". Laitettiin tänään jo aamusta tulet takkaan ja näin keskellä torstaipäivää saunakin päälle. Mukavampi flunssaisena peseytyä, kun on lämmintä. Pikkusisko pötköttelee parhaillaan tuossa olkkarin teeveen edessä, pikkuisessa pesässään, kun muut ovat eskarissa ja koulussa. Pyrähdän välillä kuin lintuemo viemässä pienelle ruokaa ja juomaa. Eilen jo paistoi kaunis kevätaurinkokin hetken, mutta nyt pyryttää ja tuiskuttaa taas ja pakkasherra näyttää meille pitkää nenää. Eskarilaisten pitäisi mennä huomenna hiihtoretkelle laavulle ja mukaan pitää muistaa pakata oma makkara selkäreppuun, kun paistavat sen nuotiolla. Saas nähdä, tuleeko huomisesta hiihtoretkestä mitään, kun on niin kurja keli tänään. Mies on tehnyt lumitöitä monena päivänä, jotka alkavat nimensä mukaisestikin tuntua työltä! En muista, koska olisi tullut yhtä paljon lunta kuin nyt, tänä talvena.

Annettiin tämän viikon alussa talomyynti kiinteistönvälittäjälle. Pääsee itse vähemmällä eli pelkällä siivouksella - ja niillä lumitöillä. Nuori myyjäpoika kävi eilen ottamassa laajakuvaobjektiivillaan kuvia meillä. Vitsit, kun tuli hienoja!


















Kodinhoitohuone on kyllä oikeastikin tilava, mutta tuo ikkunataso on kyllä jo liioitellun pitkä ;)

5 kommenttia

  1. Ihana tuo teidän koti tosi kaunista.Aah kuinka sitä on ilo katsella.
    Tiina

    VastaaPoista
  2. Ihana koti teillä. Miten tuollaista voi laittaa myyntiin?

    Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tytöt. Toivottavasti talon ostaja ajattelee samoin kuin te ;) Uudet haaveet odottavat meitä! Olen huomannut, että usein kun raaskii luopua jostakin itselleen tärkeästä, tulee mahdollisuus saada tilalle jotain vielä arvokkaampaa. Elämä on jännittävä seikkailu!

    Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  4. Ihana koti! Esikoisen lapsuussanontaa lainatakseni oikein "odotan kieli märkänä" muuttoanne ja minkälainen talo seuraavaksi tulee!

    VastaaPoista
  5. Siis aivan ihanan näköistä teillä!! Todella kodikkaan, valoisan ja tunnelmallisen näköistä!! Tekisi mieli astua kuvaan :)

    t. Nona

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★