Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Sirpaleet tietävät onnea?


Pitäisiköhän kaivella jostain esiin päivän horoskooppi.. Taitavat taivaankappaleiden asennot olla nimittäin vinksallaan, sillä flunssa on päällä, huimaa ja paleltaa, eilen rikoin yhden lempiastian vahingossa ja piti imuroida sirpaleita ylt'ympäriinsä. Parturikäynnin lopputulos ei ollut ihan toivottu ja lempparifarkuistakin irtosi painonappi. Huoh. Eikun kuumaa mehua mukiin ja särkylääkettä, eihän äidillä ole aikaa sairastaa. Sitäpaitsi tukka onneksi kasvaa ja voi laittaa uutta väriä - ja onpahan hyvä syy lähteä vaateostoksille. 

Viikonloppuna pitäisi lähteä lasten kanssa reissunpäälle, mitähän vielä ehtii tapahtua? Yksi jo valitteli mahaansa, pienin on jo pakannut repunkin valmiiksi. Lumimyräkkä ja pakkaset sotkevat lisäksi hiihtolomasuunnitelmia. Luntakin on katolla uhkaavan paljon. Ne on pakko tiputtaa ennen reissua, sillä meidän tuurilla tulee suojakelit ja talon levyinen katettu jenkkiterassi ei kyllä tykkää koko talon lumikuormasta. Itse en kyllä katolle uskaltaudu, mutta onneksi miehellä on eri horoskooppimerkki, joten hän saakoon kiipeillä. Mukava valittaa, vaikka eiväthän nämä nyt niin isoja asioita ole. Sitäpaitsi Mummillani oli aina tapana sanoa, että "sirpaleet tietävät onnea", joten eiköhän tämäkin tästä vielä iloksi muutu..


Kuva Marjolein Bastin

4 kommenttia

  1. Toivotaan, että onni kääntyy!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti paranet pian, että reissu on mukavampi.
    Joskus, kun alkaa menemään pieleen, niin menee sitten kunnolla.

    Parempia päiviä sinulle!:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos myötätunnosta. Nou hätä, täytyy ajatella positiivisesti. Kuumetta ei onneksi ole, särkynyt astia ei ollut mikään perintökapistus, kampaajan tekemät keltaiset raidat on helppo korjata tuhkanvaalealla ihan kotikonstein. Ja mies keksi, että mennään ostamaan molemmille tänään uudet farkut. Ja aurinkokin möllöttää pakkastaivaalla!

    VastaaPoista
  4. Bad day.... näitä aina joskus on.
    Kiitos postista, miestä hymyilytti kun sen vessan koukkuun ripustin.
    <3-kiitos.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★