Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Aurinko armas

Aurinko porotti täydeltä terältään ja sai koivut puhkeamaan lehteen yhdessä päivässä. Voi tuota siitepölyn määrää! Lomailimme nämä Helatorstain piiiiiitkät vapaat keski-Suomessa, järven rannalla. Mökkinaapuri oli ystävällisesti kiinnittänyt meidänkin laiturimme rantakoivuun jäitten lähdön varalta, mutta jäät olivat kuulemma sulaneet paikoilleen. Lapsille piti tietenkin kaivella mato-onget esille - ja maasta matoja :) Mutta eihän näillä helteillä kala napannut. Katiska sen sijaan tuotti mojovan yllätyksen. Pappa heitti sen lasten kanssa kokeeksi rantaveteen Helatorstaina. Perjantaina siellä oli muutama sintti, jotka päästettiin takaisin kasvamaan, mutta lauantaina - huh huh - onneksi kameran akussa oli virtaa, sillä katiskassa oli uskomattomat 188 särkeä ja 3 ahventa! Kuin koko kalaparvi olisi uinut jättihaukea pakoon ja suoraan suinpäin katiskaamme! Kalat pääsivät hetkeksi saaviin, josta ne yksitellen laskettiin - ensin luvuiksi ja sitten takaisin järveen - kun ei tuo särki mielestämme oikein ole syömäkala. Hyvät naurut saatiin kuitenkin :)

Kotiin oli mukava palata. Pihapuut vihertävät ja kohta pääsee jo leikkaamaan nurmikkoa. Aivan uskomattomia ovat olleet nämä vuodenaikojen vaihtelut - ensin ennätysluminen talvi ja nyt tämä helteinen toukokuu. Koululaisilla on enää kolmisen viikkoa jäljellä työtä ja aherrusta. Se menee yhdessä hujauksessa. Sitten koittaa kesä + loma!

We spent four beautiful days at the lakeside. The sun was shining and kids were smiling. Although the weather was really hot nobody dared to swim. The water was only +12 but the air was +29 degrees Celcius. It was so cool to see the spring turning into a summer in just one day. Literally. Wow! Kids wanted to go fishing - and needed some worms, of course. But the weather was too warm to get any fish. Grandpa was smart and put the fish-trap into water. The next day we were soooooooo amazed to find 191 little fish in it!!

1 kommentti

  1. Hui mikä kalasaalis :)

    Kesä on tullut ryminällä, rusketusraitoja on jo saatu ja piha alkaa olla kuosissa. Kyllä se siitä saa se loma tulla!

    Enää reilu 2 viikkoa palkattomaan kesäkuuhun ja sen jälkeen lomaloma heinäkuu. Niitä odotellessa...

    Mukavaa alkuviikkoa :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★