Aamun apuvälineet

 
Elämä on joskus kuin suoraan Viivi & Wagner sarjakuvasta! Paitsi että meillä on onneksi myös noita liitetiedostoja tässä sketsissä mukana, eli tarkoitan siis lapsia! Ihan pakko jakaa teille toissa-aamuinen hauska tapaus meidän kylpyhuoneesta - ja tämähän on sitten ihan tosijuttu ja sen vuoksi komediaa parhaimmillaan! Yleensä vuorottelemme aamuisin hampaiden pesulle/kaunistautumiselle kylppäriin miehen kanssa, vaikka meillä on kaksi muutakin veskiä. Mutta kylppärissä on talon paras peilikaappi, joten mm. hiuksetkin näkee yhdellä vilkaisulla edestä-takaa-ja sivulta. Perjantaiaamuna oli aikataulu ja senvuoksi ruuhkaa aamutoimiin. Niinpä minun pestessäni hampaita sähköhammasharjalla, mies tunki samaan aikaan kylppäriin ja kurottautui teatraalisesti lavuaarin alalaatikosta ottamaan jotain. Olin siinä leveästi ihan pikkukiusallanikin, että enpäs väisty, niin hän tokaisi pokkana, että porakonetta sieltä vaan tarvitsisin. Siis täh? Porakonetta? Sitten jo kikatettiin kippurassa kylppärin lattialla, että mitähän se minun mieheni olisi sillä porakoneella oikein aikonut....... Partakonetta kun tarkoitti ottavansa! Huuu. Aamunraikas vaimo sai vissiin ajatukset niiiiiiin sekaisin.

0

Myös ulkonäkökysymys

Tuulta ja tuiskua uhmaten kiertelimme miehen kanssa tänään silmälasiostoksilla.  40+ iässä rupeaa monella jo se paljon puhuttu ikänäkö vaivaamaan ja ensimmäisten silmälasien hankinta tulee viimeistään silloin ajankohtaiseksi. Meillä siis mies tarvitsee lasit. Arki on hankalaa, sillä onhan se kurjaa, kun ei näe lukea pienellä painettua "pränttiä" esim. lääkepullon kyljessä, iltasatua hämärässä lastenhuoneessa, tai kun ei voi ottaa lapsen sormesta tikkua, kun ei näe tarkasti niin lähelle. Ja vaimokin näyttää kuulemma vuosi vuodelta kaunistuvan vain - mies kun ei siis näe kunnolla lähietäisyydelle! Heh.

Ensimmäinen haaste sen jälkeen, kun on lumituiskussa saanut temmottua silmälasiliikkeeseen oven auki loukkaamatta itseään, on selviytyä oikeinvastaamalla myyjän/optikon esittämään kysymystulvaan: Oletteko ajatelleet yksi- vai moniteholinssejä? Käytättekö laseja pääasiassa lukemiseen? Vai päätetyöskentelyyn? Pitääkö linsseissä olla heijastuksenestokäsittely? Entä haluatteko korkeataitteiset linssit? Tarvitsetteko aurinkolaseja voimakkuuksilla? Ooooh. Kysymysten tulva pistää pään pyörälle. Näöntarkastukseen pitäisi mennä liikkeen takahuoneeseen, kiire kun on, sillä tammikuun tarjoukset umpeutuvat tämän viikon lauantaina, mutta osassa silmälasiliikkeitä ensimmäiset vapaat ajat näöntarkastukseen ovat vasta ensi viikolla - siis tarjouksen umpeuduttua. Nuori naismyyjä levittelee käsiään - ja toisessa liikkeessä keski-ikäinen, tukkansa mustaksi värjännyt "viisvitonen" eronnut naismyyjä vie miehen melkein väkisin takahuoneeseen. Siis haloo - emme oikein ymmärtäneet, miksi ihmeessä hänen piti tuoda oma elämäntilanteensa ja ero esille myyntikeskustelun sivulauseessa. Oliko asia liian tuoreena muistissa vai näytimmekö me kyyhkyläiset hänen silmälaseillaan katsottuina liian onnellisilta?

Entäpä ne kehysvalikoimat sitten.. Kävimme tänään viidessä eri silmälaseja myyvässä liikkeessä ja mies sovitti yhteensä ainakin sadat kehykset! Huoh. Naismyyjät tietysti tyrkyttivät rohkeita, paksuja mustasankaisia malleja, kun me itse olisimme tykänneet mieluummin hieman klassisemmista vaihtoehdoista. Yhdet hyvät Bossit jo löytyikin, Gantit ja Armanit samoin, mutta se hinta... Tammikuun tarjouksenkin jälkeen lukulaseista joutuisi pulittamaan 300 euroa, siis kolmesataa euroa, vaikka merkkikehysten hinnasta olikin siinä vaiheessa jo napattu puolet pois. Eikä silmälasikotelo vielä edes sisältynyt hintaan. Halvimmillaan sen saisi kuulemma mukaan pakettiin 5 eurolla. Ihan tajutonta. Yhtä ällistyttävää oli tänään saamamme palvelun taso, joka vaihteli melkoisesti. Ei tuo eronnut tai karannut mustatukka-viisvitonen ollut ainoa erikoinen tapaus, sillä toisessa liikkeessä myyjänä oli noin 20-vuotias blondi, joka mieluummin jutteli puhelimessa niitä näitä kuin tuli palvelemaan meitä. Tai kolmas liike, jossa 6 asiakasta odotti vuoroaan yhdelle ainoalle asiakaspalvelijalle, ja josta me käännyimme jo melkein ovelta mieluummin takaisin tuiskuun ja tuiverrukseen. Netistäkin saisi kehykset tilattua sovitteille kotiin - vieläpä veloituksetta. Tarvitsisi vain käydä pulittamassa 20 euroa näöntarkastuksesta ensin saadakseen silmälasireseptin. Vaikeaa. Niin vaikeaa. Hei, kertokaa kokemuksistanne! Juuri sinun mielipiteesi on meille tärkeä. Sinun, jolla on silmälasit tai muutoin omakohtaista kokemusta esim. makutuomarina olemisesta silmälasien valintatilanteessa.

Miesjulkkiksista muuten on tosi vaikea löytää netistä valokuvia, joissa heillä olisi silmälasit - siis muutoin kuin aurinkolasit tai rillit, joiden ainoa tarkoitusperä on tuoda elokuvaroolille "hömelöä" vaikutelmaa. Siis miksi ihmeessä ihmisen pitäisi näyttää hölmöltä rilleissä, kun nykyään silmälaseilla voi parhaimmillaan lisätä uskottavuutta, särmää ja jopa komistautua? Minunkin pitkä mieheni näytti niiiiiiiiiin pitkältä ja komealta tänään Armanin pokissa. Hömelöstä vaikutelmasta ei ollut tietoakaan. Silmälasien hankintaa on siis lähestyttävä myös ulkonäkökysymyksenä. Nyt veti vaikeaksi.





(Komeat pojat: Brad Pitt, Tom Cruise ja Johnny Depp kuvat löytyivät netistä.)
5

Vimmatut vimmat

 
Luonto on ihmeellinen - ja sitä on totisesti myös naisen mieli. Ei tarvita kuin yksi kevätauringon kultaama päivä ja jo iskee hirvittävä pesänrakennusvietti - tai sitten siivousvimma, kuten minulla! Viikonloppuna kaappien kätköjä siivottiin meillä puolikkaan talon verran. Ja voi mahdoton, mitä kaikkea sitä ihminen vain säästää pelkästä säästämisen riemusta, vuodesta toiseen. Huoh. Usein haaveilen elosta ilman materian tuottamaa velvoitetta, toisin sanoen pakenen kerskakuluttamista ajatuksiin, joissa ihminen olisi omavaraisempi ja sitä kautta vähemmän riippuvainen hyödykkeistä. Ollaan miehen kanssa viritelty humoristista filosofiaa tässä talon myynnin tiimellyksessä, että jos talon myynti ajoittuu loppukeväälle/ kesälle, niin sitten talokauppojen ja muuttoauton tulon välissä laitetaan vielä pihakirppis pystyyn ja myydään irtainta tavaraa niin paljon kuin sielu sietää. Yllättävän vähän nimittäin on loppujen lopuksi sellaista tavaraa, josta ei raski luopua - meillä ne mahtuisivat mainiosti yhteen kuomulliseen peräkärryyn. Sen voisi sitten jo itsekin vetää perässä lähes minne vain, ja ilman kalliita muuttomiehiä, ja törkätä tarvittaessa vaikka kesäksi sukulaisten autotalliin.

Ostaminen on nykymaailmassa helppoa. Se on yhtä luonnollista kuin syöminen ja hirvittävän monelle shoppailu onkin "lohtusyömiseen" verrattavaa "lohtushoppailua". Kun arki iskee märällä rätillä naamaan, on helppo paeta todellisuutta ja karauttaa kauppakeskuksen houkuttelevan tavarapaljouden sekaan tai sukeltaa läppäri sylissä kellonajasta riippumatta, helposti, nettimaailman helpotuksiin - ja pudota kummassakin tapauksessa, yhä niin helposti, markkinamiesten ansaan. Niin, kukapa meistä ei olisi ainakin kerran langennut ostamaan jotain lohdukkeeksi tai vain ostamisen riemusta.. Itse tavara on ollut silkka sivuseikka ja kotiin tuomisen jälkeen pelkkää kaapin täytettä. Muistatko, mitä turhaa itse ostit viimeksi? Kukkaro pursuaa sinisiä, vihreitä, kultaisia, punaisia jne. pelikortteja, joiden yhteinen nimittäjä on muovi ja joita taitavasti käyttämällä kuluttaja luulee saavansa vertaansa vailla olevia etuja, bonuksia, plussia, pisteitä, joskus jopa suoranaista rahaa palautuksena omalle tililleen. Mutta onko pelisäännöt oikeasti niin yksinkertaiset? Hyötyykö shoppaamisesta? Ja mihin ihminen sitä kaikkea tavaraa sitten tarvitsee? Onko ostamisen juju itse ostotapahtumassa? Itse lukeudun niihin shoppailijoihin, joka ostaa yleensä vain, kun ensin on syntynyt tarve ostamiselle. Eli pidän itseäni melko harkitsevana kuluttajana. Mutta hyvää tilaisuutta en jätä koskaan käyttämättä, sillä varovaisuudessa on se kääntöpuoli, että aiemmin hyvä tilaisuus saattoi mennä ohi, koska harkitsin liian pitkään. "Nopeat syövät hitaat." Niinpä. "Aikainen lintu madon nappaa - mutta vasta toinen hiiri saa juuston!" Ahneus ei siis aina ole hyväksi tai voi käydä kuten tarinan ensimmäiselle hiirelle..


Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen eli siivoamiseen. Kaappien siivoaminen on minulle lähes rituaali. Se on sidoksissa vuodenaikoihin ja tietenkin niihin kuuluisiin naishormoneihin. Kun on se aika kuusta, ei vain voi jättää kiveäkään kääntämättä. Miestä moinen "puuska" usein naurattaa. No, onhan se varmaan sivusta seurattuna melko koomista. Ensin siivotaan talo ja sitten nostetaan kaikki kaappien sisukset juuri siivotuille pöytätasoille, sängyille ja lattioille, jotta voi taas siivota. Mutta siivoaminen ja järjestäminen on terapeuttista. Siinä tavallaan lokeroi asioita ja omaa elämäänsä samalla. Tanssia, piirtämistä ja puutarhanhoitoa on yleisesti pidetty myös toimintaterapiana. Itseään ilmaisemalla voi aukoa henkisiä lukkoja ja yhdessä tekemällä parantaa esim. perheen tai työyhteisön ilmapiiriä. Keskitalven jouluähkylle luonnollinen jatkumo on kevät - ja siivoaminen. Kaappien siivoaminen, tavaran karsiminen, päätösten tekeminen: oma keho ja mieli keveäksi. Tipaton tammikuu, herkuton helmikuu. Oma elämä hallintaan ja kondikseen. 5 kiloa keveämpänä on totisesti ilo lähteä shoppailemaan!

Jutun kuvat ovat viime keväältä. Mutta pian kaupasta jo saa taas helmililjoja. Sitä ennen on hyvää aikaa siivota vaikka niitä kaappeja - ja sulattaa kiloja kevätauringossa, jotta pääsee shoppailemaan uusia vetimiä!

4

Ruutua seinään



... eli kuinka meidän keittiön muodonmuutos käytännössä sujui. Ensiksi kiitos edellisen postauksen kommenteista ja viesteistä. Kyllähän tapetointi työstä käy! Tai työläintä koko hommassa on tapetointia edeltävien pohjatöiden tekeminen. Nämä kuvat ovat viime syksyltä. Vinyylipintaisen, pestävän ja kestävän tapetin pintakerros lähti palstautumalla melko helposti irti. Lapset olivat suureksi avuksi tässä vaiheessa - ja innokkaita apulaisia. Työläin osuus olikin sitten seuraavana eli tapetin toisen kerroksen irti saaminen pohjamaalatusta gyproc-levystä. Ei auttanut veden sumuttaminen, ei liioin vesi/fairy -seos, kuten aiemmissa tapetointiprojekteissamme, vaan oli haettava rautakaupasta tapetinirrotusgeeliä. Sillä homma viimein lähti sujumaan (tuossa yläpuolella on jätesäkissä sitä edeltävät tuskastuttavan hitaat raapustukset).





Kun tapetin kaikki kerrokset oli saatu irti, seinäpinta pestiin kevyesti tapetinirrotusaineesta ja sitten paklattiin syntyneet kolot ja alustan epätasaisuudet. Yläpuolella oik. kuvassa pakkeli on jo hiottu ja seinäpinta maalattu pohjamaalilla. Maalaamisen idea on siinä, että sen avulla seinästä tulee tasaisen värinen, joten tapetin läpi ei loista mitään ja maali myöskin paljastaa, mikäli pakkelia tarvitaan johonkin lisää. Tapetti on samalla myös helpompi irrottaa seinästä, kun mieli joskus taas muuttuu. Seinäpinnan ollessa siisti ja tasainen, tasoitetaan vielä telaamisesta syntyneet kokkareet ja päästään vihdoin tapetointipuuhiin. Eli aloitusviiva vatupassilla, tapettiliima vaan seinään vuodan leveydeltä ja tapetti perään. Tämä Estan non-woven tapetti oli paksua ja helppoa laittaa. Tarvitsee vain sitä kuuluisaa rohkeutta aloittaa!




Tapetointi oli siis koko projektin helpoin osuus. Ahkerina imuroitiin samalla jääkaapin ja pakastimen taustat, kun tapetti ulottui hieman niiden taaksekin. Myös keittiön matto piti tietenkin pestä ja uudet verhot laittaa. Kuvassa verhotanko on vielä kiinnittämättä paikoilleen. Keittiön peräseinälle, ruokapöydän taakse, nikkaroimme lisäksi valkoisen avohyllykön, johon laitoin esille vain valkoisia ja peltisiä tavaroita. Ihan perushyllynkannattimet + raakalautaa, jota oli jäänyt jostain muusta hommasta, ja valkoista maalia pintaan. Aikaa keittiön kanssa saatiin kulumaan noin 2 viikkoa (arki-illat + 2 viikonloppua). Materiaalikustannukset olivat koko projektin osalta melko edulliset, yhteensä noin 130 euroa (sis. tapettia 3 rll, tapettiliiman, purkin tapetin irrotusainetta ja hyllynkannakkeet - seinätasoitetta, hiomapaperia, pohjamaalia, telat ja pensselit meillä oli jo ennestään, samoin tapetointivälineet). Oma aika ja työpanos ovat tietenkin mittaamattoman arvokkaita ;)


3

Keittiö on kodin sydän


Meillä on Puustelli-keittiö. Jos nyt saisin hankkia uudet keittiökaapit, ne tuskin olisivat tällaiset, saati edes Puustellit. Rakentaessamme, vuonna 2005, sisustusmakuni oli paljon rustiikimpi kuin nykyisin. Siksi keittiön kaapitkin ovat vaalean kermaiset beiget ja kalusterungot pähkinää. Mustasta kivitasosta tykkään kuitenkin edelleen. Se on ollut käytännöllinen, helppohoitoinen ja ehdottomasti hintansa väärtti! Keittiö on kooltaan noin 18,5 neliötä ja suurelta osin avointa tilaa olohuoneen kanssa. Keittiöstä on pääsy 11 neliöiseen kodinhoitohuoneeseen, jonka säilytyskalusteet on myös hankittu Puustellilta. Kodinhoitohuonettahan nimitettiin aiemmin yleisesti apukeittiöksi, nyttemmin sen funktio monessa perheessä on vaatehuoltotila - ja siihen tarkoitukseen useimmiten ihan liian ahdas. Viime syksynä keksimme vaihtaa keittiöön uudet tapetit. Entiset vinyylipintaiset tapetit olivat pestävät ja kestävät, siis aivan lapsiperheen unelma, mutta me kaipasimme tilalle vaaleaa ja kodikasta, ehkä pikkuruutua. Silmä oli kyllästynyt entisiin. Pitkän kiertelyn jälkeen uudet tapetit löytyivät yllättäin oman rautakaupan hyllystä, Estan uutuusmallistosta. Liisteri vaan seinään ja tapettivuota perään. Helppoja nämä nykypäivän non-wovenit - kunhan vaan saa entiset ensin seinästä irti.

---
Muistan raksa-aikana 2004, kun ostimme nämä (nyt jo entiset) tapetit ja saman sarjan lehmä-boordin, kuinka onnellinen olinkaan. Mieskin, ihme kyllä, suostui jo silloin näihin, vaikka maalaistalossa kasvaneena onkin nähnyt kaiken mahdollisen karjanpitoon liittyvän livenä. Itselleni nämä boordit edustivat, ja edustavat yhä, maalaisromantiikkaa hehkeimmillään.




Keittiö ennen muutosta





Keittiö muutoksen jälkeen

Tapettien tilalle vaihdoimme yhtään empimättä beige/valkoista pikkuruutua. Jo parin vuodan liimaamisen jälkeen keittiö rupesi näyttämään vaaleammalta ja valoisammalta. Ja hassua, mutta keittiökaapitkin näyttivät uuden tapetin myötä uuden värisiltä, enemmän kermatoffeelta. Myös se, että tuo raskas boordi puuttuu katon rajasta, saa keittiön näyttämään suuremmalta ja korkeammalta. Näissä jälkeen-kuvissa keittiö on vielä jouluverhoissaan ym. Ja tavaraa on karsittu pois tarkoituksella, kun on ollut taloesittelyjä - ei meillä aina näin siistiä ole ;)




Tästä melko viattomasta keittiön tapettien vaihdosta alkoi viime syksynä meillä -05 rakennetun kodin alakerran isompi stailaus, vaikkemme niin alunperin tarkoittaneetkaan. Nimittäin kun keittiö sai uudet vaaleammat tapetit, myös olkkari rupesi näyttämään nuhjuiselta. Pariovien vaihto siellä taas johti olohuoneen jatkeena olevan vierashuoneenkin uudelleen tapetoimiseen ;) Remonteilla on tapana paisua. Niinpä. Lopputulokseen olemme kuitenkin tyytyväisiä - ja sehän on pääasia.


5

Keskitalven taikaa



Suomen 4 vuodenaikaa ovat kyllä ihan huippu juttu! Luonnon kauneuden edessä pieni ihminen aivan häkeltyy. Lomailimme viikonlopun Keski-Suomessa, jossa oli ennätysmäärä lunta ja maisemat kuin postikorteista konsanaan. Puiden latvat notkuivat valtaisan lumitaakan alla, kumartaen syvään ja kunnioittaen talven taikaa. Pihamakasiinin seinään unohtunut tikkataulu uhmasi pakkasherraa ja muistutti kuin silmäänsä iskien kesästä, jolloin voi taas kirmata paljain jaloin nurmella. Jäälyhtykuja johdatti saunojat kylpytynnyrille, jossa sai huuhtoa huolet, kiireen ja härdellin ja "uudestisyntyä" paljaan tähtitaivaan alla. Meidän lapsiin teki vaikutuksen talvipäivän taikanuotio, jonka ääressä istuttiin ilman kiirettä ja paistettiin makkarat, lumisen luonnon tarjotessa oivat puitteet irrottautua arjesta. Taas jaksaa jatkaa!

 
1

Takapihan tavikset


Eipä uskoisi, mikä hulina meillä alkoi, kun päätimme näin vuoden alkajaisiksi laittaa talomme myyntiin. Puhelin on soinut, huhumylly pyörii vinhasti ja kiinteistönvälittäjätkin ovat kilvan soitelleet, kuka saisi kammettua talomme omille myyntilistoilleen. Kieltämättä houkuttaa palata normaaliin eloon ja oloon, ja antaa koko myyntitouhu kiinteistönvälittäjälle. Sen verran työstä tämä käy kaiken muun ohella. Kahden viikon saldo on kuitenkin hyvä - kiinnostusta riittää ja kaksi perhettä on käynyt katsomassakin. Ihan hyvä tilanne mielestäni, kun ottaa huomioon, että eletään keskitalvea ja taloudellinen taantuma on vielä tuoreena mielissä. Koomisia piirteitäkin tämä myyntiasia on saanut lieveilmiöineen. Ihmiset kun epäilevät niin herkästi, että talo laitetaan myyntiin, koska on tullut ero. Varsinkin, jos kyseessä on uudenkarhea omakotitalo. Mutta ei, olettamus on tällä kertaa väärä - me emme ole eroamassa. Villeimmän huhun mukaan minä olen yksin myymässä taloamme, koska olen kuulemma nostanut miehen tavaroineen pihalle ja mies on sitten mennyt ja ostanut itselleen "kämpän" kaupungin toiselta puolelta. Heh, joopa joo. Oma lukunsa ovat sitten ne "hyvän päivän tutut", jotka kuultuaan talomme olevan myynnissä, esittävät kovinkin läheistä ystävää ja keksivät "tikusta asiaa" päästäkseen juttusille. Yksikin pariskunta väitti olevansa koiralenkillä tässä, kun meidän mies laitteli lapsille suksia jalkaan pihassa, niin pariskunta talutti "tipsuaan" tuossa meidän kadulla, vaikka todellisuudessa asuvat kyllä tyystin toisella puolella kaupunkia. Olivat varmaankin jättäneet auton tuohon vähän matkan päähän ja lähteneet siististi "lenkille". Mikä ihme meitä ihmisiä vaivaa? Miksi toisten asiat ja juoruilu on niin kiinnostavaa puuhaa??


Ihana viikko on ollut säiden puolesta. Lapset ovat hiihtäneet ja luistelleet päivittäin. Pikkusiskokin, joka täyttää parin viikon päästä 3v, on hiihtänyt suoraa latua tosi hienosti. Tosin mutkan tullessa hän ei tiedä, miten komentaa suksia, kun ne eivät kuulemma tottele. Hassu lapsi. Huomisaamuna starttaamme koko perhe keski-Suomeen siskon perheen luo. Saadaanpahan olla viikonloppu rauhassa, jos ei muuta. Pitäiskö jättää puhelin kotiin.. Hmm. Taajaman ulkopuolella asumisessa on se hyvä puoli, että voi vaikka laittaa hankeen pikku nuotion ja muksut saavat paistaa tikussa makkaraa. Elämyksiä kaupunkilaislapsille. Ja siskon kanssa parannetaan tietenkin maailmaa -- kun miehet hoitavat lapsia.

5

Vedenjakajalla


Täytän tänä vuonna 40v. Nuorempana pidin kaikkia yli 35-vuotiaita "kalkkiksina" - jopa muinaisjäänteinä. Jotenkin vuodet vain ovat kuluneet ja elämän helminauhaan on tullut vuosia lisää, vaikken tunne itseäni kovinkaan paljoa yli 25-vuotiaaksi, edelleenkään. Mutta kun oma lapsi saavuttaa täysi-ikäisyyden, niin sitä jotenkin havahtuu, että miten tämä on mahdollista - kuka huijaa? Todellisuudessahan, näin nelikymppisenä sitä on jotenkin vedenjakajalla elämässään - ei ole enää nuori, mutta ei vielä vanhakaan. On tullut elämän virrassa siihen kohtaan, että lastun lainehilla on jatkettava joko vasemmanpuoleista virtaa tai syöksyttävä oikealla vaahtoaviin kosken kuohuihin. Jos jää haarakohtaan, jää polkemaan paikoilleen ja auttamattomasti kaiken kivan ulkopuolelle. Viimeiset kymmenen vuotta on mies meillä elättänyt perheen, sillä olen tehnyt sihteerin pätkätöitä vain raskauksien ja hoitovapaiden välissä. Mutta olen opiskellut kaiken työn ja lastenhoidon ohessa itselleni ylemmän korkeakoulututkinnon. Nyt perheeseemme kuuluu haaveilemamme 4 lasta ja katson sen olevan hyvä saavutus ja minun panokseni tälle yhteiskunnalle. Nyt ikäänkuin tarjoutuu mahdollisuus ryhtyä rakentamaan omaa uraa, vaikka yhä, jossain mielen sopukoissa, kytee haave uudesta vauvasta. En voi sille mitään, tällainen lapsirakas luonne kun olen (ja mies samoin), mutta tiedostan kyllä, että riskit tässä iässä alkavat jo olla melkoisia. Sitä paitsi oma siskoni ja veljeni ovat kaksoset, samoin äitini tädit, joten kaksosuus kulkee meillä suvussa ja minun tuurillani meille tulisi nyt sitten varmasti juuri ne tuplat! Tarvitaan siis tosiasioiden hyväksymistä - ja tietenkin uusia haaveita!

Lukion jälkeen pyrin aikoinaan lukemaan peruskoulun opettajaksi, mutta en (onneksi) päässyt sisään. Kaupallisen alan opinnot veivät sittemmin mennessään. Ja ihan hyvä niin. Parisen vuotta on kuitenkin pyörinyt mielessä ajatus hakea opettajakorkeakouluun. En tiedä, tuleeko minusta koskaan opettajaa, mutta kasvatustieteiden opiskelu kiinnostaa. Kun on itsellä paljon lapsia ja hälinää kotipiirissä, niin en usko, että jaksaisin sitä välttämättä kuunnella työkseni. Mutta aikuisten ihmisten opettaminen houkuttaisi. Niinpä nyt, hakuajan ollessa käsillä, aion olla rohkea ja ottaa askeleen lähemmäs unelmaani: hakea Ammatilliseen Opettajakorkeakouluun. Huu - pitäkää peukkuja!

4

Perusteluja kerrakseen


Meille on tullut sanomalehti pian parikymmentä vuotta. Viime lokakuussa lopetimme tilauksen. Soittaessani asiakaspalveluun, minulta kysyttiin perusteluja kestotilauksen päättämiselle. Ei ollut kuulemma pakko vastata, mutta etupäässä heitä kiinnosti, oliko lehden sisällössä ollut esim. jotain meitä loukkaavaa. Mielenkiintoinen kysymys sinällään.. Todellinen syy kestotilauksen lopettamiseen oli meillä ihan arkipäiväinen: miestäni ja minua oli ärsyttänyt jo pidempään, että kaikki uutiset tulivat alueelliseen sanomalehteen 1-2 päivän viiveellä valtakunnallisesta uutisoinnista eli olimme lukeneet/kuulleet suurimman osan jutuista jo päivää, paria aiemmin netistä, tekstiteeveestä, radiosta, iltapäivälehtien lööpeistä ym. Sitä paitsi emme ole koskaan olleet "tapalukijoita" eli lukeneet rutiinin omaisesti lehteä tiettyihin rituaaleihin sidottuna (esim. aamupalalla tai veskissä). Useina päivinä lehti saattoi jopa jäädä kokonaan lukematta, sillä mies luki sen usein työpaikalla ja kotiäidin päivät ovat toisinaan niin kiireisiä, että lehdestä ehtii silmäillä pikaisesti vain etusivun - ei aina edes sitäkään. Ruokaostokset teemme pääsääntöisesti kerran viikossa, aina samasta kaupasta, joten emme ole tarjouksien perässä juoksijoita. Ja ken tarjouksia kaipaa, niin mainospostia jaetaan kyllä ihan hirmuiset määrät postilaatikkoon joka viikko muutenkin. Tämä sanomalehdettömyys onkin muodostunut tavallaan kannanotoksi + onhan se ekologisesti katsottuna järkevää. Alkusyksystä nimittäin pohdimme kovastikin perheemme omia ekotekoja ja vaikka kuinka yrittäisi olla ekologinen ja kierrättää jätteitä, niin kyllä kierrättämistäkin suurempi ekoteko taitaa kuitenkin olla jätteiden määrän vähentäminen. Ihan uutispimennossa emme suinkaan ole. Tuttu sanomalehti on nykyään läppärillä suosikkilistalla, josta pääsee kätevästi lukemaan pääotsikot - sähköisesti. Hmm, sähkön tuottaminen ei ole kovin ekologista, mutta jos tuntee riippuvaisuutta alueelliseen uutisantiin, niin netti on suuri apu. Nyt olemme olleet 3 kk ilman lehteä ja hienosti ollaan pärjätty! Perinteisen sanomalehden sarjakuvasivua ehkä yhä vähän kaipaan.. Mutta onneksi meille tulee joka keskiviikko Aku Ankka!

Toistaiseksi olemme siis pärjänneet aivan mainiosti ilman aamun lehteä, sillä täällä Pohjolan perukoilla tapahtuu melko vähän - mihin viimeaikaiset uutisoinnit valelääkäristä ym. hauskoista tapauksista ovat tietenkin mukavaa vaihtelua. Uutiset ovat myös useimmiten ikäviä uutisia tai pelkkää perinteistä uutishöpinää, joiden uutisoinnin tarkoitusperää joutuu pakostakin hieman ihmettelemään - joukkoon mahtuu myös suoranaista mediasontaa. Itse en henkilökohtaisesti myöskään ole koskaan tuntenut olevani "kotoisin jostain", sillä muutimme lapsuudessa isäni työn vuoksi usein, ja näin aikuisena kysyttäessä, mistä olen kotoisin, vastaan aina, etten ole mistään kotoisin. Heh. En liioin ole tuntenut mitään suurempaa kuuluvaisuutta nykyiseen asuinpaikkaani, ehkä juuri sen vuoksi, että olen muualta tullut (ja tänne jämähtänyt) - vaikka 15 vuotta olemmekin nykyisessä kotikaupungissamme jo asuneet. Mielestäni tämänhetkinen asuinpaikkakunta ei vaikuta siihen, missä ihmisen juuret ovat. Nehän ovat vaikka voineet jäädä jonnekin ja nykyinen asumisjärjestely voi olla esim. tilapäistä... Joka ilta silmät sulkiessani kuiskaan tuuleen toiveeni, että voisimme joskus karistaa tämän kaupungin pölyt jaloistamme ja kasvattaa ihan omat juuret jonnekin, missä lapset saisivat rauhassa kasvaa isoiksi ja iloisiksi. Tulisin siitä hyvin, hyvin onnelliseksi.
 
Perheellämme on siis haave uudesta maantieteellisestä sijainnista. Tai nykyisellään se taitaa olla ennemminkin tavoite, tai tavoitettavissa oleva haave. Olemme leikkisästi miehen kanssa vitsailleet, jos/kun saamme talon myydyksi, niin kirjoitamme pienille lapuille meitä kiinnostavien paikkakuntien nimiä - ja sitten lapset saavat suoritaa arvonnan. Hauska ajatus, mutta aivan noin simppelisti ei ehkä todellisuudessa voi toimia. However, jos Helsinki, Turku ja Tampere muodostaisivat karttalehdellä kolmion muotoisen alueen, niin uusi asuinpaikkamme löytyisi todennäköisesti sen sisäpuolelta. Toiveissamme olisi asua tulevaisuudessa riittävän pienellä paikkakunnalla, vaikka kaksikielisellä, jossa lapset voisivat käydä pientä koulua, mutta josta hurauttaisi helposti töihin, kauppaan ja sivistyksen pariin. Vanhin lapsistamme aikoo hakea Turkuun tai Tampereelle jatko-opintoihin, joten sekin on yksi syy, miksi nämä kolme kaupunkia toimivat kolmion kärkipisteinä. Pääkaupunki saisi olla noin tunnin ajomatkan päässä ja uusi koti saisi sijaita mielellään rauhallisessa maalais-miljöössä ruuhkaisen kaupungin ja ahtaiden tonttien sijaan. (Jutun kuvat netistä)
 

Mitkä ovat Sinun mielestäsi kotipaikkasi plussat ja miinukset?

Minkälaisia ominaisuuksia pidät/pidit tärkeinä nykyistä asuinpaikkaa valitessasi?

7

Unelmia ja tähtiä



Tervetullut arki alkoi. Meillä mies laittoi lapset aamulla kouluun ja eskariin, laittoi kahvit tulemaan ja tuli sitten herättelemään meitä yläkerrassa vielä nukkuvia. Hörpittiin siinä sitten keittiössä aamukahvia ja tehtiin samalla kauppalistaa ja juteltiin. Kysyin, paljonko oli pakkasta, johon mies, että -20. Ennen kauppaan lähtöä kurkistin kuitenkin itse pakkasmittaria, joka näytti -28. Siis mitäh? Pakkasta olikin ollut aamulla -30, kun koululaiset lähtivät - ja mies oli katsonut, että "vain" -20. Huh hah hei - eipä naurattanut, ei! Tai oikeastaan saatiin kyllä aika makeat naurut.... Hän kun oli pimeässä ja unenpöpperössä tihrustanut ja kuulemma taskulampulla tähystänyt mittaria, ettei koko talo heräisi. Ulko-oven avatessa kyllä jo huomasi, että pakkasta oli melkoisesti, kun ilma höyrystyi paksuksi huuruksi heti sisään syöksyessään. Ja auto-parka oli ollut katoksessa lämmityspiuhassa 2 tuntia, mutta eipä sillä ollut juuri mitään vaikutusta. Ruokaostokset kuitenkin tehtiin, kun oli päätetty niin - ja eskarilainen pääsi samalla auton kyydissä kotimatkan. Takassa roihuaa parhaillaan tuli. Ihana lämpö valtaa olohuoneen ja villatakin voi kohta jo riisua. Muksuilla oli hurjasti kerrottavaa koulun jälkeen, kun olivat nähneet kavereita pitkästä aikaa. Ei meinannut puheen pulputukselta tulla välipalan syönnistä mitään. Kaverikutsuja ja synttärikutsuja molemmilla - ja niin paljon kerrottavaa. Voi sitä intoa! Toivottavasti pakkasherra kohta painuisi vaikka Siperiaan. -30 on kyllä jo ihan liikaa, vaikka Pohjolassa ollaankin.

Hannis oli viritellyt mielenkiintoista keskustelua blogijutussaan Mielikuvaelämää? ( <-- klikkaamalla pääset blogiin). Meille aihe talonrakentamisesta ja uudesta kodista on kovin ajankohtainen. Yhden talon rakentaneena on jo jonkinlaista käsitystä siitä, miten mittavasta urakasta rakentamisessa on kyse. Rakentamisaikana sitä ajatteli, että onneksi tätä kaikkea ei vielä tiennyt siinä vaiheessa, kun onnellisena kirjoitti nimensä talotehtaan papereihin. Pahimmillaanhan rakentaminen vie 1-2 vuoden vapaa-ajat, rassaa taloutta + parisuhdetta ja jopa ystävyys- ja sukulaisuussuhteita. Jos nimittäin vetää kaiken budjetoinnin niin tiukille, että joutuu teettämään talkoita talkoiden perään... Kunnollinen budjetinylitysvara pitää olla, sillä rakennuskustannukset nousevat joka vuosi ja kaikenlaista muuta yllättävää, johon voi olla vaikea varautua etukäteen, mahtuu rakentamisurakkaan taatusti mukaan.


Omasta mielestä, näin jälkeenpäin tuntuu, että kaikki aikataulumurheet, viivästykset, vastoinkäymiset, henkilökemiat urakoitsijoiden kanssa ym. olivat vain hyväksi opiksi ja niistäkin selvittiin loppujen lopuksi kunnialla. Toisinaan jopa muutos alkuperäisiin suunnitelmiin olikin loppupeleissä pelkästään positiivinen asia (meillä esim. yksi väliseinä pystytettiin timpurin toimesta 30 cm väärään kohtaan, jolloin olohuone suureni samassa suhteessa). Siinä mielessä mikään ei siis jäänyt suuremmin kaihertamaan. Mutta monta asiaa tekisi toisin, jos nyt rakentaisi. En esim. usko, että ottaisimme enää Kastelli-taloa. Talotoimittajan kanssa kaikki sujui ongelmitta eikä siinä suhteessa ole moitteen sanaa, mutta myönnän, että myös me kuulumme heihin, jotka haaveilevat Kannustalosta. Haaveilemme jyhkeästä puutalosta, ruutuikkunoista, täysikokoisesta yläkerrasta (ja lasten bändiharrastuksen vuoksi ehkä myös kellarikerroksesta). Tahtoisin valkoisen keittiön, ruokakomeron ja manttelitakan. Mies tahtoisi ison tontin, 2 auton tallin ja kitaroilleen oman huoneen. Hmm. Meillähän on nyt 5 lasta. Jos jokainen saisi oman huoneen, iskä ja äiti makkarin, mies kitarahuoneen ja talossa olisi lisäksi keittiö + olkkari + vierashuone + kodinhoitohuone + saunatilat, saisi ollakin iso tontti ja melko iso talo, että kaikki unelmat voisi toteuttaa. Kohtuullisuus on kuitenkin hyvä muistaa, vaikka sanonta "ison kanssa aina pärjää" osoittautuu monesti oikeaksi. Me rakensimme nykyisessä kodissamme ensin alakerran 4h + k + khh + saunatilat valmiiksi (perheemme oli silloin pienempi kuin nykyään) sekä erillisen piharakennuksen, jossa on autotalli, autokatos, varasto + 1h. Talon yläkerta oli tällöin kokonaan ullakkotilaa, mutta talo ulospäin valmis 1½- kerroksinen. Pihatyöt tehtiin heti ensimmäisenä kesänä, sillä jo toisena kesänä meillä vietettiin esikon rippijuhlia. Pari vuotta asuttuamme haimme rakennusluvan yläkerralle, jonne sittemmin valmistui 3 huonetta lisää + wc. Talomalli mahdollisti alkuvaiheessa pelkän alakerran teon (ns. putkiullakko). Esim. yläkerran portaita ei ollut aluksi lainkaan vaan ullakolle kuljettiin parvekkeen kautta. Myönnetään, että olimme kyllä melko puhki alakerran valmistuttua, ja oli vain huojentavaa päästä jo silloin muuttamaan. Parin vuoden asumisen jälkeen olikin taas riemullista jatkaa rakentamista ja 50 neliön lisätilan rakentaminen sujui kuin "piece of cake".
 

"Kokemus luo varmuutta" - se on aivan totta. Usein suurin virhearviointi rakentamisprojektissa tulee oman työn osuuden määrittelyssä. Koska ammattilainen tekee saman homman vähintäänkin 3 kertaa nopeammin + ilman haavereita, on usein järkevää laskea oman työn osuudeksi vain siivoaminen + tavaroiden oikea-aikainen hankkiminen raksalle. Liioin virkavapaan ottaminen töistä ei rakentamisen vuoksi kovinkaan usein ole perusteltua. Ja naiset - vaikka kuinka syyhyttäisi ostaa alekorista tulevan kodin olohuoneeseen tapskut tänään, niin jos talopaketti tulee tontille vasta ensi kesänä - niin ennenkuin olohuone oikeasti on pohjatyöt tehtynä ja tapetointikunnossa, on naisen mieli muuttunut kerran, jos toisenkin. Kröhöm. Meillä kävi juuri näin. Löysin puoleen hintaan aivan ihanat Stefan Lindforsin beiget tapetit yläkerran kakkos-olkkariimme (Family Room), jotka sittemmin, yläkerran olkkarin seinien vihdoin ollessa tapetointikunnossa, kauppasin huuto.netissä, kun ne eivät enää olleetkaan yhtään sitä, mitä tyylillisesti halusimme. Liian vaisut ja "puuromaiset". Nyt meillä on ylhäällä "pikku amerikka" tähtitapetteineen ja rohkeine väreineen, josta lopputuloksesta itse pidämme kovasti! Vieraitten hämmästyneet ilmeet ovat tosin olleet osa lähes ikuistamisen arvoisia... Toinen olkkari yläkerrassa on ollut myös loistava ratkaisu näin 4-lapsisessa perheessä, sillä se toimii pääasiassa lasten omana olkkarina + tv-huoneena pleikkareineen ym. ja samalla varsinainen olohuone alakerrassa pysyy siistinä!



Haaveita ja unelmia pitää ihmisellä olla. Ei pelkkiä pilvilinnoja vaan myös niitä tavoitettavissa-olevia-haaveita. Sillä pilvilinnat ovat kuvitelmaa vain, ja samat murheet ne on niissä talotehtaiden mainoskotien perheissäkin kuin meillä taviksillakin. Kodin ja asumisen on siis kestettävä elämää. Miten käy eteisen lattian valkoisten laattasaumojen kurakeleillä? Kuinka moni leipoo takan yhteydessä olevassa leivinuunissa joka viikko? Tai lämmittää takapihan kylpytynnyrin joka lauantai saunojia varten? Aika aikaansa kutakin. Jokainen perhe on erilainen. Ja jokaisen perheen tarpeet ja voimavarat ovat erilaisia. Kun tarve ja nykyhetki kohtaavat, ollaan asumisen suhteen ideaalitilanteessa. Oli se sitten ensimmäinen vuokra-asunto, tai muutto kerrostalosta rivariin, tai pois kaupungin vilskeestä - ihminen on taatusti sillä hetkellä aivan yhtä onnellinen kuin se, joka muuttaa ensimmäiseen itse rakentamaansa omakotitaloon (tai toiseen, tai jopa kolmanteen). Kaikki on suhteellista. Haaveet ja unelmat muuttuvat. Ja hyvä niin. Markkinoinnin ja mainonnan luomassa illuusiomaailmassa kannattaa yrittää säilyttää terve maalaisjärki ja muistaa kuka/millainen asuja oikeasti olen! Sillä hieno keittiö ei vielä tee kenestäkään gourmet-kokkia, eikä kodin pyykkihuolto pelaa ilman ahkeraa pyykkäriä. Toki mukavissa tiloissa on paljon mukavampi työskennellä. Ja lämmin koti on näillä pakkasilla aivan välttämätön.

4

01.01.10

Hyvää Uutta Vuotta ja alkanutta uutta vuosikymmentä!

 
Vuosi vaihtui kirpeässä pakkassäässä. Meillä juhlistettiin vuoden vaihtumista omalla porukalla. Syötiin hyvin, valettiin tinat ja lapset seisoivat pihalla asennossa, kun iskä sytytti muutaman pienen tulivuoren ja paukkuraketin. Niissä riitti kikatusta ja lystiä aivan riittämiin. Halvat huvit! Me istuimme Pikkusiskon kanssa sisällä ikkunan ääressä, sillä häntä kovat äänet ja yötaivaalla räiskyvät raketit pelottivat. Ollaan myös vähän flunssaisia.


Tämä tammikuun ensimmäinen päivä on minun ehdoton lempparini. Pöytä on putsattu vanhasta ja eletään uutta aikaa. Meidän tammikuumme on viimeiset 8-9 vuotta ollut tipaton - niin myös tänä vuonna. Ei sillä, että olisi tarvetta tarkastella kriittisesti omia juomatapojaan, vaan ennemminkin siksi että keho ja mieli saa puhdistautua ylensyönnistä ja jouluähkystä. Niin ihanaa, kuin onkin laitella joulua, niin aivan yhtä ihanaa on pakata viimeisetkin joulutavarat loppiaisena laatikkoon odottamaan seuraavaa joulua. Kaikella on aikansa. Olen huomannut, että tipattomuus herättää myös kanssaihmisissä reaktioita, sillä jokaisen tuttavapiiriin kuuluu varmasti joku, joka ei pysty olemaan kokonaista kuukautta ilman siideriä, olutta, viiniä tai muuta viisasten juomaa. Heitä löytyy valitettavan paljon myös pikkulapsiperheitten vanhemmista. Mikä on tietenkin sääli sinänsä ja omiaan lisäämään välinpitämättömyyttä perheissä. Tipattomuus on tietoinen valinta. Itseluottamus kasvaa kohisten, kun pysyy sanassaan. Rytmitaju paranee. Sitäpaitsi, tammikuussa, loppiaisen jälkeenhän alkavat muutoinkin ns. härkäviikot. Jouluherkut ja loikoilu jätetään taakse ja aloitetaan arki. Ennen wanhaan se merkitsi sitä, että hupiajelut hevosilla olivat ohi ja vetohärät ja miehet valjastettiin metsätöihin. 2-3 kuukautta paiskittiin töitä kuin raivo härkä. Kunnes laskiaisesta alkoi taas rauhallisempi tahti ja laskeutuminen paaston aikaan. Nykyään rasitetaan kroppaa kuntoilulla ja paiskitaan töitä siistissä toimistossa, myymälässä, robotin kaverina. Työn fyysinen kuormittavuus on murto-osa sadan vuoden takaisesta, mutta burn out yhä yleisempää. Usein omien työtehtävien lisäksi täytyy tehdä vielä poissaolevan/lomautetun työkaverinkin työt. Entisaikojen raivo härkä taitaa olla nykyisellään apinan raivo tässä oravanpyörässä.


Me olemme ottaneet nämä joulun ja uuden vuoden välipäivät lunkisti. Olemme pötkötelleet ja levänneet, leikkineet ja pelanneet lasten kanssa. Meillä oli tässä oikein Harry Potter maraton alkuviikosta, kun katsoimme peräjälkeen sekä Viisasten Kiven että Salaisuuksien Kammion. Ja muksut tykkäsivät! Sen jälkeen on tehty taikatemppuja ja keksitty taikasanoja ja kuljettu viitta harteilla. Yhtenä iltana iskä ja äiti katsoivat vielä tämän viimeisimmän Indiana Jones ja Kristallikallon Valtakunta. Mikä oli omasta mielestäni tosi hyvä, vaikka olikin kriitikoiden lyttäämä enkä sen vuoksi asettanut sille ennakkoon suuria toiveita. Elokuva teki minuun kuitenkin vaikutuksen. Hieman samaan tyyliin kuin E.T. aikoinaan. Oih, joku päivä katsomme E.T:nkin lasten kanssa yhdessä ja juttelemme äärettömästä avaruudesta ja maailmankaikkeuden taivaankappaleista. Harmi, että eilen illalla/viime yönä taivas oli pilvessä, emmekä voineet tähystää kaukoputkella kuunpimennystä. Tänä iltana täytyy taas yrittää, josko näkisi edes tähdenlennon. Seuraava kuunpimennys näkyy Suomessa nimittäin vasta keväällä 2013.

0