Sisustus & lifestyle since 2009

Search

BIG NEWS!

Meillä tehtiin tällä viikolla talokaupat!

Nimet on nyt siis papereissa eli asia virallisestikin "pihvi". Ei tää nyt oikeesti ihan näin puun takaa tullut, sillä ostajaperhe kävi katsomassa taloamme jo kevättalvesta, tykästyi näkemäänsä ja teki oitis tarjouksen. Viime viikot kuluivat kuitenkin tuskastuttavan hitaasti, sillä asiaa ei voinut hehkuttaa ennenkuin heidän kodilleen oli löytynyt ostaja. Nyt nekin kaupat on kuitenkin onnellisesti saatu aikaan ;)

Haluan tässä yhteydessä lausua kauneimmat kiitokseni kaikille tämän pitkäksi venyneen prosessin kestäessä "hengessä" mukana olleille! Haaveet ja unelmat muuttuvat, siinä missä me ihmisetkin. Perhe kasvaa, työpaikat vaihtuvat ja pääsee elämässä eteenpäin. Ei muutos aina ole huono asia, päinvastoin. Tokihan uusi on aina epävarmempaa kuin entinen ja herättää siksi helposti muutosvastarintaa. Mutta juuri nyt, tällä hetkellä, edessämme on avoinna vaikka koko maailma ja se villi vapauden tunne saa veren kohisemaan suonissa! Haluan muistaa tämän hetken, kun taivas on kauniin sininen ja kevätaurinko kuumottaa kasvoilla, kun vedän keuhkot täyteen raikasta kevätilmaa, olo on kevyt ja edessäni aukeavat väritkin ovat yhtäkkiä paljon kirkkaampia kuin ennen.
Kyselyihin vastaan, että juu, uusi koti on jo alustavasti kiikarissa eli muutto uudelle paikkakunnalle on lähiviikkojen agenda nro 1. Suunnitelmissa siintää myös uuden kodin rakentaminen. Sitten jossain vaiheessa. Ensin pitää kuitenkin asettua aloilleen, nauttia kesästä ja vähän seikkailla ;) Siispä pää pilvissä, mutta jalat maassa, rohkeasti uutta päin!

Edellä mainituista syistä Sally*s blogi jää toistaiseksi tauolle.

Palataan,

17 kommenttia

  1. Onnea!! Ihanaa, että unelmista tulee totta!!

    VastaaPoista
  2. Onnea !!! Hyvä ajoituskin teillä, kun koulut kohta loppuvat :) Minä olen muuttanut elämäni aikana about parikymmentä kertaa...Nyt hirvittäisi ajatuskin pakata seitsemän vuoden aikana kertyneitä tavaroita ;DD

    VastaaPoista
  3. Kovasti onnea talokaupoista ja onnea myös tulevaan! :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut talokaupoista! Aurinkoista ja mukavaa kevättä Sally :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa!
    Paljon Onnea teille!!!

    VastaaPoista
  6. Lämpimät onnittelut talokaupoistanne & kaikkea hyvää tulevaan! :)
    Mukavaa Pääsiäisen aikaa teille <3

    VastaaPoista
  7. Valtavan suuret onnittelut <3 Vihdoin toiveenne toteutui ja olette uusien haasteiden edessä. Ihanaa! Joku aika sitten sinulta ostamani Mummola-kyltti pääsi viikko sitten käyttöön ulko-oveemme, kun pojan perheeseen syntyi pieni poika. Aurinkoiset pääsiäisterveiset täältä Helsingistä, t. Annikka

    VastaaPoista
  8. No olipa todella ihania uutisia! Onnea hurjan paljon! Olen niin iloinen puolestanne! Iloista pääsiäisaikaa ja aurinkoista kevättä teille! T. Lenni

    VastaaPoista
  9. KIITOS jokaiselle kommentin jättäneelle! Tässähän ihan häkeltyy.. Paistaa se päivä näköjään risukasaankin ;)

    Aurinkoista Pääsiäisen aikaa kaikille!

    Blogimaailmaa en toki jätä, vaan vierailen ahkerasti lukemassa ja kommentoimassa, mitä teille kuuluu.

    VastaaPoista
  10. Onnea ihan kamalasti! Ja terveisiä Pekingistä :) pääsiäisiloa!

    VastaaPoista
  11. Onnea talokauppojen johdosta
    & ihanaa pääsiäisen aikaa.
    Yessss.... I'm back.
    ♥ tiina.

    VastaaPoista
  12. Onnittelut täältäkin,tuleva perhe saa upean kodin.Hyvää pääsiäisenaikaa...nähdään toivottavasti pian.

    VastaaPoista
  13. Ihana uutinen! Ja tällainen villi vapauden tunne kuuluukin ihan parhaimmillaan kevääseen! Uusia suunnitelmia, uusia alkuja, uusia versoja. Olen onnellinen puolestasi. Ostajat saavat hurjan ihanan kodin :)

    Sinulle ja läheisillesi toivotan onnellista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  14. Ihanat uutiset!
    Paljon onnea talokauppojen johdosta ja lycka till ;)!

    Kevätterveisiä *Alissalta* ;)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★