Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Kartanoromantiikkaa

 

Jo satojen vuosien ajan ovat nämä komeat tammet seisseet  jyhkeinä paikoillaan. Nyt ne olivat pukeutuneet syysasuunsa, lähes parhaimpiinsa, kuin meitä varten. Tammenterhot olivat jo varisseet maahan ja pian puuvanhus pudottaisi värikkään viittansa niiden ylle. Hiekkatie mutkitteli kartanon mailla ja johdatti tulijat metsän siimekseen. Siellä, tienoon korkeimmalla paikalla, seisoi mansardikattoinen talovanhus. Mitä lähemmäs pääsimme, huomasimme sen olevan jo parhaat loistonpäivänsä nähnyt, oman onnensa nojaan unohdetun. Mies kykeni näkemään paikassa vain rahanmenoa, korjauskelvottomuutta ja epätoivoa. Minulle avautui ainutlaatuisella tavalla mennyt aika ja sen kauneus, joka oli niin viehkosti kääritty rappioromantiikan huntuun. Puuhellassa oli vain hetkeä ennen pidetty valkea, lautalattiat narisivat askelten alla, kellarin portaissa kasvoi sammalmatto. Eihän tästä meidän kotimme tulisi, mutta saahan sitä toivoton romantikko unelmoida..


Ilma tuoksui vahvasti syksyltä. Sunnuntaiseikkailu kääntyi kohti loppuaan. Mies ja lapset menivät jo autolle. Minä kuljeskelin vielä hetken aatoksissani sammaloituneella ruohomatolla. Poislähteissäni napsin muutaman kuvan noiden kauniiden jalopuiden jyhkeästä kauneudesta - ja tulin sattumalta ikuistaneeksi kameralle kuvan, jonka merkitys avautui vasta kotona. Siinä seisoo nimittäin minun toteutunut unelmani, uljas prinssi mustalla ratsullaan. Hevosvoimat hyrskyttävät konepellin alla ja käsi ojentuu minua kohti. 

Kauniina kaartuu elämän tie.

-Sally-


7 kommenttia

  1. Unelmat ovat ihania ♥ Mä olisin nähny ton paikan just sun silmin, mikähän siinä on et miehet ei nää ;D Oiskohan optikolla miehille jotain laseja joilla ne näkis paremmin eli vähän niinku naisen silmin ;D

    VastaaPoista
  2. Oi mikä ihanuus! Meidän perheessäkin sama tilanne, mies näkee kaiken niin erilailla! :)

    VastaaPoista
  3. Oi, mitka puut ! Ihan mieletön paikka :o) Ja rahanmenoa, pyh ! ;)
    Niin ne aina sanoo...

    VastaaPoista
  4. Siis onko jossain tuollainen kaunotar ilman asujia? Se on kyllä rikos.
    Tuollainen paikka saa mielikuvituksen liikkeelle, ihana!
    Kiva kuva tuo viimeinenkin, kun annoit sille vielä noin ihanan merkityksen. Muistithan kertoa tuon myös miehellesi?
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Heli: Samoin. ♥

    Riitta: Toden totta, ihminen tarvitsee unelmia. Oikeastaan on aika viehkoa, miten miehet näkevät asiat eri tavoin kuin me naiset.. Se ylläpitää mukavaa jännitystä ;)

    Christina: Talovanhus oli päästetty melko huonoon kuntoon :/ Valmistunut vuonna 1930, mutta oli kyllä osin ihan alkuperäisessä kunnossa sisältä.

    Niina: Toiset ajattelevat järjellä, toiset tunteella. Ihan mielenkiinnosta olimme asuntonäytössä. 300 vuotta vanhat tammet huojuivat hiljaa syystuulessa ja olin aisitivinani niiden alla entisaikojen henkiä valkoisissa yöpaidoissaan.....

    Mustakissa: Minun toteutunut unelmani tietää paikkansa. Se on kuninkaan paikka. Kuningattaren vieressä ;)

    Tunnelmallista viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Aivan kuin Ap kotiin kävelisi. Osaava ja ahkera pariskunta,kuten TE ,tekisi tuosta muutaman vuoden aikana upean kodin.Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★