Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Working [Super] Mom


verokortti
bussikortti
työhöntulotarkastus
kutrit kuntoon
juniorin hammaslääkäri
koululaisten vaatteet
mitä itselle päälle?
silitystä
millaista säätä?
onhan kellot talviajassa?
omat koulutehtävät valmiiksi!


Kiirettä pukkaa näin viimeisenä vapaapäivänä ennen töiden alkua. Muutama teistä olikin huolissaan, että miten mun sisustusalan opintojen nyt käy, kun aloitan työt. Ootte te ihania ;) Mutta ei hätää, opiskelu jatkuu ihan niinkuin ennenkin, mutta vain sillä erolla, että jatkossa kaikki tapahtuu työn ohessa. Työnantajani onkin aivan ihana, kun sallii moiset "kotkotukset", sillä sisustusalahan ei liippaa lähellekään omia työtehtäviäni ;). Tunnustan, että tulevat kuukaudet ovat taatusti haasteellisia ajankäytöllisesti ja muutenkin, mutta kotiäitivuosinani suoritin MBA opinnot samalla tavoin, erona, että koulun ja kodin välimatka oli 140 km ja perheessä oli vauva + 3 muuta lasta. Tuolloinkin osan opinnoista pystyi suorittamaan verkko-opiskeluna eli joustavaa monimuoto-opiskeluahan tämä aikuisopiskelu useimmiten on. Näin aikuisena olen lisäksi huomannut, että sujuvuuden kannalta tärkeintä on eri asioiden tasapaino. Nuorempanahan sitä lähinnä biletti opiskelun vastapainona, muusta viis. Onnellisuus ja jaksaminen ovat kuitenkin monien asioiden summa. Eli vaikka kestänkin mielestäni hyvin kiirettä, on oma jaksaminen hyvin pitkälti kiinni siitä, että työn vastapainona on perhe ja mikä tärkeintä: perheen tuki. Työ/ opiskelu ovat minun henkireikäni kodille ja kun kotiasiat ovat kunnossa, työkin sujuu. Moni varmasti allekirjoittaa saman, että tuntee olevansa parempi äiti/ jaksavansa paremmin äitiyttä, kun pääsee välillä töihin/ opiskelemaan/ harrastamaan ;)


"With the right shoes I can do anything!"

Hieman on kyllä perhosia vatsassa. Huomenna meidän perheen elämä muuttuu kertaheitolla, kun tämä äiti menee 5 vuoden tauon jälkeen töihin! (En sentää kuvan korkkareissa.. ;) Mies on vielä Pikkusiskon 4v. kanssa kotona/ vastassa perheen koululaisia, mutta pian se alkaa tarhataival pikkuisellakin.

Wish me luck, Girls!

-Sally-





Kollaasin kuvat löytyivät netistä.

9 kommenttia

  1. Ihan jänskittää sun puolesta ! Postauksesta saa ainakin hyvin kuvaa että energia suorastaan pursuu susta :D
    Voimia arjen pyörittämiseen uuden työn ja opiskelun ohella ♥

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, jännittävää ja innostavaa ensimmäistä työpäivää! Hyvä siitä tulee, muista pitää taukoja ja juoda vain hyvää kahvia. Halaus!

    VastaaPoista
  3. Nyt sä jo ekaa työpäivääsi siellä vietätkin! Onnea matkaan ja pitkiä hermoja kaikkien asioiden järjestämiseen! Asenne sulla on ainakin ihan kohdallaan.

    VastaaPoista
  4. Onnea & rutkasti tsemppiä uusiin kuvioihin! :)

    VastaaPoista
  5. Onnea minultakin, asiat tuppaa järjestyä AINA.... itsekkin olen 40,7 v :) virtaa välillä kun pienellä apinalla :? (huom. välillä!!!!)

    VastaaPoista
  6. Tsempit työelämään ja opiskeluun myös! :)

    VastaaPoista
  7. Riitta: Kiitos. Virtaa on ku pienessä kylässä ;)

    Fredrika Johnson: Vinkkisi olivat hyviä. Kiitos virtuaalihalista!

    Heli: Kiitos kaunis. Toivotaan, että säkin löydät pian paikkasi.

    Mari: Kiiitooos tsempityksestä!

    Kampaaja-Elina: Kiitoos. Olemme siis liki saman ikäisiä ;)

    Virpi: Kiitos. Huomenna se "rumba" sitten alkaa. Ja jo ensi viikolla on 2 koulupäivää..

    VastaaPoista
  8. Kyllä se elo työssäkäyvällä äidillä on aikamoista pyöritystä. Koitappas siinä sitten pitää koti kuosissa, pyykkivuori ojennuksessa, hoitaa harrastukset, oma sosiaalinen elämä yms.. viikonloput menee hurauksessa ja illat töröttää väsyneenä pölyisiä nurkkia katsellen varsinkin näin synkkänä aikana. Kevät ja kesä on sitten ihan eri juttu. Mutta voimaa sulle toivotan !!

    VastaaPoista
  9. Nopiasti kuulumisia! Odottajia on vino pino....

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★