Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Toivepostaus: Lomahuvilalla Tanskassa


Vuokrasimme Tanskan majapaikkamme homeaway.com sivuston kautta. Pelkän hotellielämän sijaan halusimme tutustua tanskalaiseen elämänmenoon ja sen vuoksi kiinteä "kotipesä" vieraassa maassa tuntui lastenkin kannalta hyvältä ajatukselta. Halusin myös yhdistää sisustusta ja asumista, emmekä sen vuoksi katselleet ihan tavallisia lomamökkejä ollenkaan. Tähän huvilaan ihastuin erityisesti sen hyvän sijainnin (vain 20 km Köpiksestä) + kauniiden kuvien vuoksi. Talon omistaja on tanskalainen arkkitehti, joka on asunut siinä aiemmin perheensä kanssa. Nyt hän vuokraa tätä villaa ja asustaa perheineen muutaman kilometrin päässä uudessa talossaan, merenrannalla myöskin. Parin sähköpostiviestin jälkeen uskaltauduin maksamaan huvilan viikkovuokran noin kuukautta ennen loma-ajankohtaa ja sitten vain odottelimme jännittyneinä loman alkua.. Mieheni kanssa vitsailimme nimittäin toisillemme, että onkohan koko huvilaa olemassakaan, niin täydelliseltä viikko Tanskassa rupesi jo ajatuksena tuntumaan. Mutta totta se oli ja tällaiselta siellä näytti:





Tanskan viikon ajan käytössämme oli villan 3 kaunista makuuhuonetta, avokeittiö sekä suuret oleskelutilat. Makuuhuoneissa oli nukkumatilat 6 henkilölle ja vuoteissa tanskalaiseen tapaan untuvatäkit. Myös petivaatteet ja pyyhkeet sisältyivät viikkovuokraan. Tanskalaiselle sisustukselle tyypillisesti huvilassa oli ainoastaan säleverhot + matot olivat suuria pehmeitä valkoisia villamattoja, joita usein "paimentolaismatoiksikin" kutsutaan.




Keittö oli täysin varusteltu ja Mielen kodinkoneet tekivät siitä miellyttävän käyttää. Astiat, kahvin- ja vedenkeitin olivat talon puolesta, samoin kaikki astiat ja ruuanlaitovälineet. Kodinhoitohuoneesta löytyivät lisäksi pyykkikone, kuivausrumpu, imuri ym. joten rantapyyhkeet ja viikon aikana kertynyt pyykki oli helppo pestä ja kuivata. Tehtäväksemme jäikin oikeastaan vain täyttää jääkaappi ja nauttia olosta (jääkaapin täyttäminen ja tanskalaisessa super-marketissa asiointi ansaitsisivat muuten ihan oman postauksensa :) Huvilan toisessa siivessä sijaitsi omalla sisäänkäynnillä taiteilijan ateljee, mutta taiteilija ei ollut lomaviikkomme aikana paikalla. Koko kaunis villa ja suuri puutarha olivat siis tyystin meidän käytössämme. Ja meri vaaleine hiekkarantoineen näkyi yläkerrasta. Täällä matkan rasitukset unohtuivat ja sielu + mieli lepäsivät. Ja nämä maisemat piirtyivät ikuisiksi ajoiksi ainakin minun sieluuni.

-Sally-




7 kommenttia

  1. Siis toihan on ollut oikea paratiisi!

    VastaaPoista
  2. Kaunis paikka ja hyvä sijainti! Oikein kaunis. Meillä myös kannatetaan lämpimästi talojen / asuntojen vuokraamista. Huomattavasti mukavampaa kuin hotellissa asuminen.

    VastaaPoista
  3. Olemme olleet Tanskassa "mökeillä" neljänä kesänä pari viikkoa kerralla. Mielen koneita ei ole näkynyt, eikä ihan noin luksusta, mutta eivät ne mitään meidän kesämökkejä ole. Tai kait siellä on monentasoisia mökkejä.
    Olemme ottaneet aina oman uima-altaan, koska sateet ovat siellä yleisiä, niin on ollut silloinkin puuhaa. Aina on ollut mökissä kaikki kodinkoneet kuivausrumpua myöden, yleensä nahkasohvat, tv, dvd, joskus pleikkakin. Ulkona grilli ja puutarhakalusteet. Jotkut mökeistä ovat oleet vähän kuluneempia, toiset tosi hyviä.
    Kerran olimme aivan Köpiksen vieressä. Se oli oikeastaan ihan omakotitalo taajamassa. Muuten olemme olleet Jyllannissa rannalla.

    Tanskassa ei ole kuin muutama vika. Hintataso ja liikenne. Ihana maa lomailuun.

    Sirkku

    VastaaPoista
  4. Lämmin kiitos näin yhteisesti kaikille kommentoimassa käyneille :) Itse arvostan lomallakin sujuvaa arkea, jotta jää enemmän aikaa yhdessäololle ja seikkailulle! Tämä villa oli totisesti vastapainoa meidän vuokrakämpällemme koto-Suomessa!

    Tanska on ihana maa lomailuun. Sopivan pieni. Kaikki on kallista, mutta niin on nykyään Suomessakin. Kiitos Sirkku vinkistä, mekin taidamme tehdä tästä meidän perheellemme jokavuotisen perinteen. Pala sydäntäni jäi nimittäin tuohon kauniiseen maahan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kiinnostuit Tanskasta lomakohteena tai kokemuksistamme homeaway.com palvelusta, niin ota rohkeasti yhteyttä countrysally(at) wippies.com

      Terkuin Sally

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★