Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Täydellinen herrasmies vai luksusrenttu?

Nyt mennään kyllä aika kauas tämän blogin tyypillisimmistä aiheista, mutta vaihtelu virkistää eli kertokaas leidit, mitä yhteistä on näissä kuvissa?



Huippumuotia ja partavesiä mainostetaan nimittäin tänä päivänä tällaisilla karvanaamoilla, luksusrentuilla etten sanoisi!

Myönnettäköön, että parransänki on kyllä aika miehekäs ja joissakin tapauksissa parralla saavutetaan varmasti uskottavuutta (esim. Joulupukki olisi kyllä pelkkä tonttu ilman partaansa). Mutta that's it! Tosin "aina ei ole karvoihin katsominen", sillä mainoksen tehtävähän on joko ärsyttää tai ihastuttaa (lue: jäädä mieleen).


Mulla on hyllyssä kirja nimeltä Täydellinen herrasmies. Se kertoo siitä, kuinka toiset kutsuvat tyyliksi ja hyväksi mauksi sitä "vainua", jolla jotkut miehet osaavat aina valita oikean puvun, paidan, solmion tai kengät. Tyylikkään pukeutumisen taidon voi kuitenkin opetella jokainen, joka tutustuu miestenmuodin klassikoihin ja niiden historiaan. Aina tyylikäs mies on oikein pukeutunut niin työssään kuin vapaa-aikanaan ja viimeinen silaus saadaan aikaan vaikka kellolla - tai sitten sikarilla.

Salaseuroja, sikarinsavua ja sivistystä
"Nerous on valmius nähdä rajattomasti vaivaa, ja samaa voidaan sanoa herrasmiehestä. Aito herrasmies ei jätä mitään sattuman varaan. Moitteeton pukeutuminen ei vielä riitä, ei edes yhdessä viimeiseen asti huoliteltujen hiusten kanssa. Koko ilmeen tulee olla täydellinen. Olisiko aika käydä parturissa tai kannattaako parranajo jättää ammattilaiselle, koska lopputulos on silloin silmin nähden - ja käsin tunnustellen - parempi kuin itse suoritettuna. Herrasmiehen on esitettävä itselleen nämä ja monta muuta kysymystä heti aamiaisen jälkeen. Aamiaisen, jonka hän nauttii pyjamassa, tohveleissa ja aamutakissa..."


Parta miehen mukaan
"Ohuiden viiksien vetovoima on niiden ilmentämässä hillittömässä maskuliinisuudessa. Parrankasvun pitää nimittäin olla varsin voimakasta, jotta saa syntymään kapeat mutta vahvat viikset. Tällaisten viiksien käyttäjä viestittää: säilytän aina hillityn ulkokuoren, mutta sen alla kytee aktiivinen tulivuori."


"Huoliteltua täyspartaa pidetään ajattomana klassikkona. Useimmat miehet kokeilevat täyspartaa jossain elämänvaiheessa, mutta vain harvat jättävät sen pysyväksi. Yleensä tällainen suurella vaivalla kasvatettu parta ajetaan lopulta pois, koska parrankasvu ei ole riittävä tai koska parta kasvaa liian epätasaisesti."



"Ennenkuin pujoparta koki renessanssinsa 1990-luvun nuorisokulttuurissa, sitä pidettiin pitkään tyylillisesti ala-arvoisena. Herrasmiehen kasvoilla tällainen parta oli harvinainen."



"Kolmen päivän sänki joutui taistelemaan kauan ennen kuin se hyväksyttiin. Se nimittäin sotii räikeästi sitä perimmäistä sääntöä vastaan, että täysin sileäksi ajettu leuka on parran ainoa asiallinen vaihtoehto. Niin yleinen kuin sänkiparta luovissa ammateissa onkin, edelleen on vaikea kuvitella tällaista partaa lontoolaisella meklarilla tai korkea-arvoisella tuomarilla."

Partaan ja viiksiin liittyy siis monenlaista mieltymystä, joihin tuoksu liittyy oleellisena osana. Siisti ja huoliteltu mieshän tietenkin myös tuoksuu hyvältä ;) Muutaman viikon takaisella Tukholman reissullamme oli oiva tilaisuus päivittää mieheni partavesivarasto kuntoon. Yllätyin, kuinka vaikeaa valinta eli partavesimerkin vaihtaminen lopulta oli, mutta löytyihän se oikea viimein!

David Beckhamin ja Orlando Bloomin kuvilla mainostetut partavedet hukkuivat massaan tai olivat mielestäni kategoriaa "kärpäsmyrkky" ennemmin kuin laadukas partavesi. Lopulta valitsimme Chanelin Allure Homme Sportin - enkä ole katunut! (Kyllä, Chanelilla on myös miesten tuotteita ja minun mieheni tuoksuu nykyään taivaalliselta..) Mun suosikkinäyttelijäni Brad Pitt sen sijaan on varsinainen "pretty boy" ja on varmasti saanut kuulla monenlaista kommenttia ulkonäöstään vuosien mittaan. Olen silti huojentunut, että hänkin viimein älysi ajaa tuon kaamean risupartansa ;) Itse siis pidän ennemmin sileästä leuasta, mutta olisi kiva kuulla

onko sun ihannemiehelläsi parta ja onko parrakas mies automaattisesti renttu?



Kuvat: Stockmann Premiere -lehti 9/2012
Lainattu teksti: Täydellinen herrasmies - Klassisen miestenmuodin käsikirja (Bernhard Roetzel)

8 kommenttia

  1. Vitsi, toi luksusrenttu on hyva termi!

    VastaaPoista
  2. Olen viimeiset kymmemen vuotta sanonut, että jos joku olisi ennustanut minun menevän kaljun, parrakkaan miehen kanssa naimisiin, olisin nauranut pilkallisesti... niin se mieli voi muuttua kun se oikea tulee vastaan.

    Siipan parta on kyllä mallia herrasmies, aina siististi leikattu. Miehestä on muutenkin kasvanut pukeutumiseltaan herrasmies näiden vuosien aikana (luonteeltaan hän on sitä aina ollutkin), ja ihan ilman suurempaa avustusta! No, GQ:n tilasin, kun aloin huomata hänen kiinnostuvan pukeutumisesta.

    Aiemmin valkoisia tennissukkia käyttänyt reisitaskuhousumies on nykyisin hyvin kiinnostunut tyylistä ja ostaa vaatteet pääasiassa matkoilla; italialaisia nahkakenkiä, käsin tehty nahkatakki, Hongkongissa teetettyjä paitoja... Hän ostaa maltilla, mutta aina hyvää. Tuoksuna Aqua di Parma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi wau, kuulostaa kirjani täydelliseltä herrasmieheltä ;)

      Poista
  3. Hieno on Blogisi uusi ilme!
    Aikamoisia karvanaamoja oletkin saanut koottua juttuusi. Omalla miehelläni välillä siisti hoidettu parta ja välillä hän ajaa sen pois. Olen jo niin tottunut kumpaankin olomuotoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvä, että joku huomas ;) Munkin miehelläni oli aiemmin viikset. Vaan ei ole enää. Samalla lähti 10 vuotta iästä...

      Poista
  4. Minun miehelläni ja isälläkin on kokoparta. Rakastan partaisia ja karvaisia miehiä! Muuten toki kasvot ajellaan, mutta partaa trimmataan, jotta se on aina siisti. Mieheni on tosi tarkka sen hoidossa ja tuoksuu aina hyvälle. Isä käy parturissa siistiyttämässä partansa säännöllisesti. Parrassa muuten näkyy, kun mies alkaa harmaantua. Isän parta on melkein valkoinen jo (81v.) ja miehelläni on keskeltä harmaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Elegantteja miehiä aivan lähipiirissäsi ;)

      Poista
  5. Juu siis joilekkin miehille sopii parta, jos muu style pukeutuminen huoliteltua ja sitten on kohdallaan.Mutta siisti pitää olla.Hmmmm ompa hyvännäköisiä miehiä kuvissa.Eritoten toi kolmikko Chaplin,Prad Pit ja Johnny Depp

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★