Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Kuuselle kyytiä

Ihania nämä kiireettömät päivät muksujen kanssa kotosalla. Tyytyväistä tuhinaa pitkälle aamuun, sitten silmät sikkuralla aamiaiselle. Hetki piirrettyjä telkusta ja pian nuo jo nahistelevat kotoisasti keskenään ;)

Tänä aamuna päätettiin antaa lasten kanssa kuuselle kyytiä! Mehän teimme piparitalon sijaan jouluksi piparikuusen, jossa 24 eri kokoista tähteä oli kiinnitetty sokerimassalla toisiinsa. Ja ihan kuuseltahan se näytti. Ainakin vielä hetki sitten..

Joulukuusi on jo ruvennut varistamaan neulasia. Ihmekös tuo, sillä onhan se ollut olkkarissa jo kunnioitettavat 14 päivää. Tänä vuonna olen ollut tosi tyytyväinen kuusivalintaamme. "Tuuheat oksat vihreän puun, kimaltaa loisteessa hopeisen kuun.."  Voi miltei kuvitella Tikun & Takun piileskelevän tuolla oksiston kätköissä.
 
Kuusi tuoksui ensimmäiset päivät jonkin verran, mutta hyvältä silloinkin, ja sitten joko totuimme siihen tai tuoksu ei enää ollut yhtä voimakas. Ja aluksihan se "joi kuin sieni", mutta yllättävän hyvin muistettiin antaa sille vettä. Ensimmäisenä yönä mies jopa laittoi kellon soimaan kolmelta vain käydäkseen antamassa kuuselle juotavaa ;) Ihailtavaa hoivaamista. Kukaan ei tarvinnut allergialääkettä, mutta minä sain päänsärkyä hyasintin tuoksusta.

Voih, voisipa tämän oikean joulukuusen säilöä tuleviksikin jouluiksi. ♥ Sydäntä ihan riipaisee heittää se hankeen. Mutta toisaalta, saadakseen jotain uutta, on ensin luovuttava vanhasta. Ehkä me pidetään tää kaunotar vielä vuodenvaihteeseen.. Piparikuusi sen sijaan sai jo kyytiä!

-Sally-
 

8 kommenttia

  1. Kauniita joulunajan kuvia sinulla on ollut. En kyllä noin hienosta kuusesta malttaisi luopua kuin varmaan vasta helmikuussa :) Riemullista vuodenvaihdetta koko perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos. Neulasten varisemisesta päätelleen kuusesta olis helmikuussa jäljellä enää ranka.. Mutta ehkä pidämme sen kuitenkin vuodenvaihteen yli ;) Onhan tää joulun aika vuoden kohokohta!!

      Ihanaa Uutta Vuotta myös teidän perheellenne!

      Poista
  2. Meillä koira on ominut koko kuusenalusen omaksi paikakseen ja murisee jos joku menee sinne. Siellä on myös kaikenlaista romua piilotettuna :-) Mutta tämän takia meillä on tota neulasta siis joka paikassa! Mä meinaan yrittää pitää kuusen perinteisesti uuden vuoden yli, mut sit lähtee!

    KERRO mistä oot löytänyt ton tähden? Oon etsinyt meidän mustaan oveen valkoista tähteä, mutta ei löydy mistään. Tai sitten mun silmät on sokeita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis Hannis! Ihana koira teillä. Puolustaa selvästi reviiriään ;)

      Toi tähti on löytöni erään sisustuspuodin loppuunmyynnistä. Alunperin se taisi olla ruskea, mutta sudin sen valkoiseksi samalla kun maalasin ton takkamanttelin. Mulla vois olla yksi ylimääräinen samaa kokoa lähettää sulle asti.. Mutta saat itse vaikka sprayjata sen valkoiseksi. Laita emailia countrysally(at)wippies.com jos kiinnostaa!

      Hyvää Uutta Vuotta 2013!

      Poista
  3. Meidän kuusi sai jo eilen kyytiä. Ulkona saa lumihangessa kaunistaa pihaa vielä jonkin aikaa!
    Mukavaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih. Kaunis se on varmasti valkoisella hangella ;) Ihanaa iltaa, AnniK.

      Poista
  4. Piparikuusi näyttää niin syötävän hyvältä!!
    Ihanat kuvat jälleen.
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks. Muutama muru jäi vielä ;) Ihanaa sunnuntaita teille!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★