Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Lahjat peittyy kääröihin

Lämmin kiitos runsaasta palautteesta manttelitakka -postaukseeni. ♥ Viestinne lämmittivät sydäntäni kovin. Näin Joulun aikaan on erityisen tärkeää muistaa kiinnittää huomiota paloturvallisuuteen. Olettehan varovaisia kynttilöiden ja tähtisädetikkujen kanssa, joohan?
 

Joululahjavalmistelut ovat täällä jo kovassa vauhdissa. Joulukortit on postissa, samoin kaukaisille ystäville lähetetyt pienet paketit. Joulukorttien kanssa oikaisin tänä vuonna vähän, ja hankin valmiit kortit, joiden tuotosta osa menee hyväntekeväisyysjärjestöille kuten Sydänyhdistykselle, Syöpäyhdistykselle jne. Mutta paketointitehdas mulla oli täydessä käynnissä tänään ja tällaista jälkeä sain aikaan ;) Pakettien väritys on harmoninen: harmaata, ruskeaa ja valkoista maustettuna ripauksella punaista. "Lahjat peittyy kääröihin, kuusi sisään kannettiin, taas on Joulu meillä.."

Juu juu, laulun sanoja lainatakseni, kuusikin meillä jo on! Ja sulatettu se rakkaudella. Tänään illalla kannetaan se vielä olkkariin, kunhan lapset rauhoittuvat iltavillistään. Päädyin tanskalaiseen viljeltyyn kuuseen. Se on kaunis, hyvän tuoksuinen ja muistuttaa viehättävällä tavalla viime kesän ihanasta automatkastamme Tanskaan. ♥ Kuusesta oma postauksensa ehkä jo viikonloppuna..

Mukavaa myöhäisiltaa!

-Sally-
 

3 kommenttia

  1. Wau mikä kaunis lahjameri :) Todella hieno oli edellisen postauksen mantteli ja kiva oli nähdä toteutustapa. Olen päässäni kaavaillut juuri samalla idealla kellarikerrokseen valemanttelitakkaa, jossa tekisin manttelin tv-ruudun ympärille, kun kyseinen takka ei ollut mahdollinen olohuoneeseen. Parruakin vielä löytyy ihan tontilta sahatuista puista :)Ihanaa joulunodotusta sinne!

    VastaaPoista
  2. Kauniita paketteja. Omat lahjatkin ovat pääosin kääritty voimapaperiin, kivoilla pakettikorteilla ja narulla ne saa mukavan näköisiksi.

    VastaaPoista
  3. Kääk, kohta iskee paniikki. Yhtään ainutta lahjaa en ole vielä hankkinut. No, lahjoja ostamme tänävuonna harkituksi, mutta muutamia kuitenkin :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★