Sisustus & lifestyle since 2009

Search

DIY: Takkamantteli



Mä olen aina haaveillut manttelitakasta. Sellaisesta, joita jo lapsena ihmettelin Aku Ankan sivuilla ja joita myöhemmin on tullut ihailtua lukuisissa sisustuslehdissä, ulkomaisissa tv-sarjoissa ym. Tiedättehän, sellaisesta valkoisesta ihanuudesta, johon voisi ripustaa joulusukat, laittaa kynttilöitä, valokuvakehyksiä jne. 

Nykyisessä kodissamme on kaunis valkoinen kiertoilmatakka. Se on upotettu seinään niin, että itse takka on kokonaisuudessaan vaatehuoneen puolella, vain takan lasiluukku ja etureuna ovat olohuoneeseen päin. Lisäksi siinä on erityisen kätevää, että takan ulkopinta ei kuumene lainkaan, vaan lämmin ilmaa ohjautuu sitä varten tarkoitetuista ritilöistä huoneilmaan. Ainoa miinus on, että takka ei ole varaava. Tässä yhtenä päivänä puhuttiin taas manttelitakasta mieheni kanssa. Piirtelin sitten suttupaperiin hahmotelman ja lähdimme käymään paikallisessa puutavaraliikkeessä. Enpä olisi uskonut, että voisin tulla niin onnelliseksi parista metristä kuusiparrua ja kahdesta laudan kappaleesta!


Kahdesta höyläämättömästä 120 x 120 mm pölkyistä syntyi tukevat jalat + kahdesta eri levyisestä laudasta takkamanttelin päällyskansi. Ne ruuvattiin tukevasti toisiinsa ja sitten pystytin maalistudion reteesti olkkariin. Niinpä vielä samana iltana meillä oli manttelitakka! Tai ainakin takkamantteli ;)

Puutavara maksoi yhteensä 23 euroa, ruuveja ja valkoista maalia meillä oli jo kotona ennestään muista projekteista. Mantteli nojaa tukevasti seinään ja siinä on huopatassut takana siltä varalta, ettei siitä tulisi jälkiä rappaukseen. Nerokas idea ja onnistunut toteutus todistavat, ettei kauniin tarvitse aina olla kallista. Ja koska mantteli ei ole kiinni seinässä, niin voimme ottaa sen helposti mukaan, kun tästä joskus muutamme! ♥



20 kommenttia

  1. Hieno Idea! Hyvä Sally!
    Terkkuja, Kati

    VastaaPoista
  2. Ei voi olla totta, aivan huippu idea!!! Meiltä kans puuttuu yläkerran takata mantteli, teettäminen maksaisi jotain parin tontun luokkaa... Vaan eipä puutu enää huomenna ;D

    VastaaPoista
  3. Pikkujutuilla suuri vaikutus - näinhän se menee!

    VastaaPoista
  4. Olen jo jonkun aikaa seuraillut blogiasi, mutta nyt on pakko kommentoida että aivan ihana, halpa ja suuren muutoksen aikaan saanut idea!!! Mahtavaa että jollain ihmisillä on ideointikykyä ja vielä taitoa toteuttaa ne!Ja parasta on se että tuon voi halutessaan poistaa, ilman mittavia toimenpiteitä.

    VastaaPoista
  5. Hieno toteutus! Takka sai kehykset ja on nyt entistä enemmän kaunis sisustuselementti :)

    VastaaPoista
  6. Loistava idea! Tuollainen tulee meillekin!

    VastaaPoista
  7. Olet tosi taitava! Manttelitakkasi on todella kaunis :)

    VastaaPoista
  8. Vastaan teille yhteisesti, ihanaiset:

    Jokainen viestinne lämmittää sydäntäni kovasti. Kiitos kaikille teille! Idean saa vapaasti napata mukaansa ;)

    Materiaalimenekki:

    Takkamanttelin tolppajalat on 105 cm korkeat, paksuus 12 x 12 cm. Materiaali höyläämätöntä kuusiparrua.

    Kansilaudat ylempi 120 x 19 cm, alempi 114 x 16,5 cm.

    Kiinnitysruuvit tolpille noin 6 cm pituisia x 6 kpl. Ruuvit kansilankuille 3,5 cm pituisia x 3 kpl.

    Maalattu kahteen kertaan täyshimmeällä Colorian sisäkattomaalilla, jota meille oli jäänyt muista projekteista. Tässä maalissa on paljon pigmenttejä, joten voin suositella!

    TÄRKEÄÄ:

    Haluan vielä muistuttaa tässä yhteydessä kotinikkareita, että meidän takkamantteli on siis tehty puusta, joka on helposti palavaa materiaalia. Oma takkamme on kiertoilmatakka, joka ei ole varaava ja jonka ulkopinta ei kuumene missään vaiheessa. Tekemämme takkamantteli on siitäkin huolimatta suositeltavaa olla vain KORISTEKÄYTTÖÖN.

    Huomioithan nämä edellämainitut paloturvallisuusseikat, jos innostuit nikkaroimaan takkamanttelin omaan kotiisi. Sally kiittää!

    VastaaPoista
  9. Oi siitä tuli tosi hieno <3 Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  10. Aivan loistava! Hieno idea ja loistava toteutus! Vitsi, kun aina leikkaisikin noin hyvin ja oikeassa kohdassa ;0) Lämpöistä joulun odotusta!
    t. Johanna

    VastaaPoista
  11. Mahtava mantteli!!!
    Minulla oli samanlainen haave silloin joskus, kun muutimme tänne meidän taloon. Manttelit vaan ostettiin "kokonaisina" ja meilläkin on muuten kiertoilmatakka... on varmaan turvallisempi vaihtoehto puisen manttelin kanssa.

    Tunnelmallista joulunalusaikaa sinulle

    Terkuin, Frida

    VastaaPoista
  12. Vau, tuo on kyllä oikeasti aivan u p e a! Nerokasta!

    VastaaPoista
  13. nojust!!Sanoin ukkokullalle viime viikolla,että yläkerran uuteen huoneeseen vois laittaa tollasen takan,saisin siihen reunalle osan mun laivakoirista,saas nähdä toteutuuko pyyntö? Pieni elementti,mutta suuri vaikutus.

    VastaaPoista
  14. Todella kaunis ja kiitos mitoista! :)
    t. Merituuli

    VastaaPoista
  15. Kiitos teille ihanat kommenteistanne! ♥

    Jokos joku on ehtinyt rakentaa itselleen tällaisen koristemanttelin??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sally!

      Minä rakensin itselleni tuollaisen manttelin ja tykkään kovasti. Kiitos sinulle ihanasta ideasta, joka oli helppo ja nopea toteuttaa!

      Täällä minun versioni takkamanttelista: http://aarteenhaltija.blogspot.fi/2013/01/diy-takkamantteli.html

      Poista
  16. Upea! Tuo on minunkin haaveeni - meillä vaan ei ole tuollaista takkaa. Olenkin jo harkinnut biokaasutakan hankintaa makkariin ihan vain tunnelman luojaksi. Onko kellään kokemuksia sellaisesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos. Mun veljellä on biotakka, mutta se käy mielestäni sellaisella lamppuöljyn tapaisella aineella. Jota kyllä kuluu aika reippaasti :) Kannattaa tutustua vaihtoehtoihin, sillä niitä on taatusti tänä päivänä paljon tarjolla.

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★