Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Tunnelmallinen joulukattaus


- Jouluna koti pukeutuu parhaimpiinsa. Olohuoneen yhteydessä oleva ruokailutila luo juhlavat puitteet joulun ajan ruokailuhetkiin. Ikkunoista avautuva valkoinen maisema rauhoittaa ja joulukuusi vangitsee ajatukset tähän vuoden odotetuimpaan juhlaan.


- Tiesin nähdessäni nämä valkoiset RM tähtikupit, että joulukattauksemme rakentuu tänä vuonna niiden ympärille.

Lasipöytä, valkoiset tuolit ja valkoiset lautaset. Lasinen ruokapöytä luo veikeän illuusion keveydestä, mutta toisaalta se tuo mieleen jään ja kristallin. Ja ettei kattaus aivan "leijuisi", on pöydässä ihanasti ryppyinen pellavakaitaliina ja aterimet, jotka solmin rennosti valkoisella narulla rusetiksi.


Kolmihaarainen kynttilänjalka saa toimia katseenvangitsijana, sillä se on kuulunut jo vuosia kotiimme. Aattona sytytän siihen pitkät valkoiset antiikkikynttilät. Yksi valkoinen hyasintti tuo kauneutta, vihreyttä ja toivoa kylmyyden keskelle. Lautasille sujautan vielä pienen havunoksan sekä pähkinän. Enempää ei mielestäni tarvita. Jouluaaton päivällinen nautitaan kiireettömästi ja kaunis kattaus virittää tunnelmaan.
  
-Sally-



Kattauksen yksityiskohdat: Tähtikupit Riviera Maison * Lautaset Ikea Arv * Aterimet Fiskars * Lautasliinat Lene Bjerre * Lautasliinarenkaat Villa Stockmann * Juomalasit Asko * Kaitaliina Anno, Kodin Ykkönen * Oksan näköinen somiste Sia

10 kommenttia

  1. Kaunis on kattaus ja ihana joulutunnelma teillä <3

    Juurikin tajusin, että unohdin poroserviettirenkaat ja pellavaliinat kotiin. No, täytyy soveltaa:)

    Ihania jouluvalmisteluita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Oikein kaunista ja valkoista Joulua teille sinne pohjoiseen! ♥

      Poista
  2. Kylla valkoinen joulu on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Valkoinen on juhlava, hillitty ja arvokas.

      Ihanaa valkoista Joulua sinulle!

      Poista
  3. Aivan ihanaa Sally! <3 Mäkin suunnittelen joulupuurolle kattausta. Muuten mennäänkin koko joulu valmiisiin pöytiin. Ihana kuitenkin edes kerran tehdä omalle perheelle kaunis joulupöydän kattaus. Nautinnollista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina. Mekin menemme Joulupäivänä syömään mun vanhemmille ;) Mutta aattopäivällinen syödään juhlavasti kotona.

      Ihanaa Joulua sinulle!

      Poista
  4. This is SO beautiful, Sally!

    Merry Christmas to you and a HAppy New Year!
    Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, Helena, thank you!

      Wishing you a Merry Christmas and a Happy New Year 2013, too!

      With Love, Sally

      Poista
  5. Niin kaunista!!
    Suloista joulua sinne teille!
    XX

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★