Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Uusi blogivuosi käyntiin



Vuosi vaihtui tihkusateessa. Pöytä oli katettu herkuilla ja raketit räiskyivät. Kuusi komeili vielä olohuoneessa ja lapset juoksivat ravia huoneesta toiseen, kilpaillen kuka näkisi komeimman pamauksen. Pienet sähikäiset pamauttelimme kymmenen aikoihin omassa pihassa ja sitten valettiin onnentinat.

Minun tinani oli täydellinen merenneito. Sen merkitys ei auennut vielä illalla, mutta blogiystäväni Maria näki sen heti facebook kuvasta: Copenhagen! Ilmassa on siis toivoa, että palaamme 2013 tuohon satumaiseen kaupunkiin. Ja kauniiseen Tanskaan, joka sulatti perheemme sydämet viime kesänä. ♥


Tammikuun ensimmäinen päivä. Uusi vuosi edessä, puhtaana kuin koskematon hanki (tai koskematon juustokakku ;). Polut, joita kukaan ei ole vielä kulkenut. Asiat, jotka ovat vielä edessä päin. Tästä vuodesta tulee hyvä vuosi. Minun näköiseni. Paljon työtä tiedossa, paljon asioita puntarissa. Teimme perheen kanssa lupauksia uudelle vuodelle. Lapset lupasivat olla kilttejä ja ahkeria. Mies samoin. Minäkin lupasin olla ahkerampi ja joogata vähemmän. Joo, lapsetkin takertuivat tuohon jälkimmäiseen. Enhän mä edes joogaa ;) Tarkoitin sanoa, että aion toteuttaa enemmän ja haaveilla vähemmän. Muutos lähtee siitä, että päättää muuttua ja muuttaa asioita. "The first step to getting anywhere is deciding you're no longer willing to stay where you are."


Tässä pari iltaa sitten meidän muksut olivat erityisen iltavillejä. Syynä oli puolipökkyrässä ollut leppäkerttu, joka kaatuili ja törmäili seiniin Juniorin huoneessa. Siis oikeesti, leppäkerttu joulukuussa! Yhtä yllättävää on, että lasipurkissa ollut pikkukuusi luulee jo kevään olevan tulossa ;) 
Näiden vihreiden kuusenkerkkien myötä onkin oikein hyvä toivottaa ihanaa alkanutta blogivuotta 2013! Kaikki on mahdollista. Kun vain jaksaa itse uskoa.


EDIT:  Amerikkalaisen juustokakun ohje löytyy täältä ;)

18 kommenttia

  1. Hyvinhän tuo uusi vuosi näyttää lähteneen käyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Vesisateesta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi ;) Jatkukoon yhtä hyvänä..

      Poista
  2. Ihanaa alkavaa uutta vuotta myös Sallylle! <3 <3

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta. Nyt voit tehdä kuusenkerkkäsiirappia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, toi oli kyl päivän paras!

      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  4. Onpa kauniin muotoinen tina! Ja herkullisen näköinen kakku! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Mimosa. Kakku on kokenut pienen muodonmuutoksen eilisen jälkeen. Siitä on nimittäin enää pieni siivu jäljellä!

      Laitoin blogitekstin loppuun linkin, josta ohje löytyy ;)

      Mukavaa alkanutta vuotta 2013!

      Poista
  5. Täällä kans leppis, ikkunan välissä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii ;) Meidän pikkujulmurit pyydystivät leppiksen ja kantoivat sen pakkaseen. Eivät hennoneet listiä sitä ja laittaa vessanpyttyyn.. Vaikka sama kohtalo odotti kyllä ulkona.

      Ihanaa uutta vuotta, Lintunen!

      Poista
  6. Hyvä kun arki alkaa,melkein jo kyllästyttää tää herkkujen syönti! Laitan postipojan mukaan sulle sen nyytin keskiviikkona,en ole ehtinyt saada ihan valmiiksi sitä uutta asukastanne...Toivotaan tästä uudesta vuodesta antoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis Jaana, pakerra rauhassa, ei niin kiire. Arki onkin parasta. Nää juhlat pistää rytmit sekaisin. Happy New Year!

      Poista
  7. Tuo sun tina on kuin koru :-) Eli aika kivan oloiselta vuosi näyttää!!

    VastaaPoista
  8. Kaunis uusi blogi löytö. Hyvää uuttavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis Tanja! Iloista uutta vuotta. Ja tervetuloa lukijaksi ;)

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★