Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Chili - Cheese - Chocolate: Tunnelmaa takkahuoneeseen

 



Nukuin viime yönä makoisat yhdeksän tunnin unet, mikä on aika yllättävää, sillä mulla oli tänään opiskelemaani sisustusalan ammattitutkintoon kuuluvat ensimmäiset tutkintotilaisuudet, 2/4, kaksi neljästä eli puoli voittoa ;) Ajellessani aamulla asiakasperheen luo alkoi onneksi jo mukavasti olla perhosia vatsassa, mutta itse parituntinen näyttötilaisuus arvioitsijoiden edessä hoitui hienosti, sillä kohteen taustatiedot oli hallinnassa ja kotiläksyt tehty kunnolla. Yhtään "miinaa" eli kömmähdystä ei siis sattunut ja lisäkysymyksiinkin osasin vastata kriteerit täyttävästi. Jess!

Nyt voi siis jo huokaista ja "tuulettaa", joten h-u-o-h ;) Asiakkaana mulla oli mukava eläkeläispariskunta, jotka ovat hankkineet omakotitalon viime kesänä ja haluavat nyt laittaa sitä omannäköisekseen. Tämänpäiväisessä suunnitelmassa keskityttiin talon takkahuoneen tunnelman muutokseen ja suunnitelma lähtikin liikkeelle katossa olevien kotelointien muuttamisesta aitojen kattoparrujen näköisiksi. Tilaan haluttiin lämmintä "sikari- ja konjakkihuone" tunnelmaa, sillä tilassa on kamiina sekä merbau-parketti ja ilmansuunta ilta-aurinkoon. Asiakkaalla on tummanruskeat nahkasohvat sekä tummia antiikkihuonekaluja. Suunnitelmassani itämainen matto vaihdettaisiin aitoon häräntaljaan, mutta muuten pystyttäisiin hyödyntämään asiakkaan omia huonekaluja.

Vasemmalla takkahuone ja sen kattokoteloinnit ennen muutosta, oikealla pohjapiirros tilasta.





Esittelin tilaisuudessa A2-kokoisilta plansseilta kolme vaihtoehtoista suunnitelmaa takkahuoneen muutoksen toteuttamiseksi:

a) CHILI - mausteista lämpöä
b) CHEESE - pehmeää tunnelmaa
c) CHOCOLATE - luonnonläheistä harmoniaa.

Planssit olivat silmänruokaa ja auttoivat esityksessä selventämään asiakkaalle, minkälaista lopputulosta kullakin suunnitelmalla haetaan. Lisäksi minulla oli tarjouspyynnöt tarvittavista materiaaleista ja tarvikkeista, tarjoukset ym. asiakirjat, tilan piirustukset 2D ja 3D versioina, materiaalimallit, materiaalimenekit (esim. paljonko maalia/ tapettia tarvitaan), materiaalikustannukset + menetelmien arvioidut työajat, vaadittavien työvälineiden listat, tuotteiden ostopaikat, toimitusajat, työturvallisuuden huomioiminen sekä mitä esim. maalausRYL sanoo maalattavien pintojen laatuvaatimuksista...


 

Hyvin meni, mutta niin pitikin. Kiitos kaikille teille, jotka piditte peukkuja ja olitte "hengessä mukana" tänään. Puoli voittoa siis taskussa ja voin vain todeta olevani ihan pikkiriikkisen ylpeä itsestäni, sillä kaikki tämä suunnittelu esivalmisteluineen ja dokumentteineen piti puristaa kasaan verraten pienessä aikataulussa ja normaalin arjen puristuksessa. 

Parasta tämänpäiväisessä oli ehkä asiakasperheen isännän kommentti virallisen esitykseni päätyttyä, että "oliskos suunnittelijalla vielä hihassa suunnitelma d)  "COGNAC..." kun esitys ja sen herkut paranivat aina uuden suunnitelman myötä.
 

9 kommenttia

  1. Onnittelut hyvin tehdystä puolesta voitosta! Jopa nuo kuvat sai haaveilemaan ihanasta tummasta pesästä, vaikka olen niin vannonut, että ei ikinä enää tummaa sohvakalustoa - varsinkaan nahkaista;) Mutta jos maalle kuitenkin?
    Konjamiinit olet ansainnut!
    Aurinkoista loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos. Antiikkinahka on kyllä tunnelmallista. Vielä kun lisätään aito puulattia, tulielementti (kamiina) ja se häräntalja, niin ei voi epäonnistua. Tässä muutoksessa asiakkaalla oli jo kivat huonekalut ennestään, takkahuoneen tunnelmaa piti vain säätää hieman lämpimämmäksi ;)

      Aurinkoa päivääsi, Lady!

      Poista
  2. Tosi hienoa, onnittelut! :) Olet tehnyt upean työn ja vaihtoehdoista on varmasti vaikea valita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni. Asiakas valitsi yhden kolmesta suunnitelmasta, mikä oli ilahduttavaa ;) Takkahuonetta lähdetään muuttamaan nyt suunnitelman CHILI mukaisesti eli mausteista lämpöä kehiin! Hyvähyvä!

      Poista
  3. Hienot suunnitelmat oot kyllä tehnyt!
    Paljon onnea siis hyvin sujuneista näytöistä!
    Ja kovasti tsemppiä opintojen lopputaipaleelle -
    omasta kokemuksestä tiedän myös, että ihan helppoa
    opiskelu ei perheenäitinä ole, mutta palkitsevaa kyllä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi ;) Onnea ja tsemppiä tarvitaan aina!

      Mitä sinä olet opiskellut, jos saan udella? Aurinkoa päivääsi!

      Poista
    2. Muutaman vuoden olen opiskellut journalismia ammattikorkeakoulussa. En silti aio toimittajaksi ryhtyä, mutta hyvää oppia on tullut kirjoittamisen lisäksi esim. valokuvauksessa ja kuvankäsittelyssä.
      Ennen kaikkea opiskelu on ollut mainiota pään tuuletusta tällaiselle keski-ikäiselle : )

      Poista
  4. Todella hienot suunnitelmat olit tehnyt! Tuo Chili-vaihtoehto heti sävähdytti minuakin. Näitä viimeisiä opiskelun metrejäsi on ollut kiva seurata. Tänne asti välittyy se innostuksesi sisutamiseen, jota ammattilaiselta täytyy löytyäkin. Onnittelut puolierävoitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle, ihana! Mä olen intohimoinen sisustaja. Musta on mukavaa nähdä, kuinka tila herää eloon uusilla väreillä ja kalusteilla ;)

      Aurinkoa päivääsi!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★