Sisustus & lifestyle since 2009

Search

TANSKA-ARVONTA BLOGISSA!


Heipsulivei! Kotsassa ollaan. Takana ihana kaksiviikkoinen Tanskanmaalla. Kamerassa komeat kolmetuhatta kuvaa ja mieli ja sydän sykkivät vielä Tanskan tahtiin. 

Sääherra tarjoili pääasiassa puolipilvistä ja noin +20 asteen lämpötiloja (teillä on täällä kuulemma ollut kunnon helleaalto!) Merituuli sai nappaamaan takin päälle varmuuden vuoksi, kuten kuvista näkyy! Monenlaista tuli siis nähtyä ja kiire ja murheet huuhtoutuivat sielusta ja mielestä viimeistään näillä puhtailla ja vaaleilla hiekoilla vaellellessa. Facebookin puolella onkin jo ensimmäinen kuvasatsi ladattuna albumiin nimeltä TANSKA 2013. Lisää laitan illemmalla. Pääset sinne klikkaamalla *tästä*


EDIT: Arvonta-aika on päättynyt. Kiitos osallistumisestasi.





Mutta nyt on tuliaisten ja lupaamani arvonnan aika! Mukaan pääset kirjautumalla blogini lukijaksi + kirjoittamalla email osoitteesi tähän arvontapostaukseen ;) Vain lukijaksi kirjautuneet voivat siis osallistua, muita rajoituksia ei ole. 

Arvonta-aikaa on yksi viikko eli torstai-iltaan 11.7.2013 klo 18:00 saakka ja voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse. Yhdelle onnelliselle siis lähtee tämä Ferm Living hauska uutuus, jolla piristät kodin pyykkihuoltoa tai ainakin somistat oman laundry roomisi: Pyykkipojat harlequin pussukassa! 



Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, niin jaa tämä arvonta omassa blogissasi. Voit käyttää postauksen kuvia halutessasi. Muista mainita jakamisesta kommenttikentässä, niin saat kaksi arpaa ;) Sally kiittää.



Vinkki!

Myös Sally*s fb-sivulla on arvonta käynnissä, jossa palkintona on niin ikään mustavalkoista Ferm Livingiä keittiöpyyhkeen muodossa, Triangle Black! Klikkaa seuraavaksi sinne siis ;) 

  
Arvontapalkintoina olevat tuliaiset on hankittu Tanskan matkaltamme omilla rahoilla eikä tähän arvontaan sisälly blogiyhteistyötä. Osa kuvista on kuitenkin lainattu tuotemerkin viralliselta sivustolta fermliving.com. Terkuin Sally

59 kommenttia

  1. Ihana arvonta, piristäisi kummasti pyykinripustusta uusi pyykkipoikapussi, tiedä sitten, raaskisiko noita pyykkipoikia käyttää ulkona naruilla ollenkaan... Mukana kahdella arvalla joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. kahdella arvalla mukana ollaan :)

    mukavaa loppuviikkoa !

    VastaaPoista
  3. Yhdellä arvalla mukana! Ihana palkinto! ;)

    VastaaPoista
  4. entisenä tanskalaisena osallistun myös T. hansuem@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Heips, mukana arvonnassa

    t. Johanna

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla mukana kokeilemassa onneaan. petrarih@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kyllähän sitä pitää kokeilla, jos onni tärppäisi :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Moi, Mitä kuuluu?
    Kiitos mukaan yhdellä arvalla :)
    t:Anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis Anneli! Kiva kuulla susta ;) Pariviikkoiselta Tanskan reissulta kotiuduttiin justiinsa. Koulutodistus on postissa, valmistujaisia ja miehen viiskymppisiä juhlimme siis vielä tänä kesänä. ♥ Arpaonnea!

      Poista
  9. Ihania, kyllä piristäisi todellakin kodin pyykkihuoltoa!
    Arvalla mukana.

    minnapo1@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kivaa teillä näytti olevan matkalla. Mukana arvonnassa !

    hemmahosingeborg@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Minun pyykkinurkkaus tarvitsisi oikein kunnon kohennuksen,mutta olisihan tuo pussi jo sille alkua....
    Arvalla mukana....

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla mukana, aitoja meille sillä tuunasin ekan satsin ;)

    http://retromoderni.blogspot.fi/2013/05/diy-fermin-pyykkipojat.html



    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana arvonnassa :) Linkitin omaan blogiini http://susanneswhitedreams.blogspot.fi

    VastaaPoista
  14. Pitkäaikaisena lukijanasi mieluusti mukana mukavassa arvonnassa yhden arvan voimin.

    Oih, Tanskanreissu on varmasti ollut antoisa. Ihania kesäpäiviä teille myös täällä kotimaassa ja iloa tuleviin juhliinne! :)

    VastaaPoista
  15. Lukijana mukana!
    holopaisen_veera[at]luukku.com

    VastaaPoista
  16. Lukijana mukana

    moonangel_(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana! Aivan ihana palkinto :)

    VastaaPoista
  18. Olispa ihana itsekin päästä tuonne Tanskan maalle :) Kahdella lähden palkintoa yrittämään ♥ riittaniemela@jippii.fi

    VastaaPoista
  19. Lukijana mukana :-)
    annikkao@yahoo.com

    VastaaPoista
  20. mukana! kunnari.laura@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Voi kuinka hauskat. Olispa kiva voittaa. Yhdellä mukana. Täytynee pian koittaa Ehtiä kurkkaamaan sun Tanskan kuvat. :)

    VastaaPoista
  22. Arvontaan mukaan:)
    paperitypy@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. yhdellä arvalla mukaan :) ihana arvonta!

    VastaaPoista
  24. Mukaan arvontaasi! Laitan vaikka vielä mainoksen Koti kolmen FB-sivun puolelle :)

    Teillä oli varmasti ihanan reissu!

    VastaaPoista
  25. Yhdellä arvalla mukana! Pyykkipojille olisi tilausta :)

    VastaaPoista
  26. Mukana yhdellä arvalla. Mahtavia pyykkipoikia.

    VastaaPoista
  27. tulivuorirock96@hotmail.com Messissä ollaan! :)

    VastaaPoista
  28. Yhdellä arvalla kokeilen onneani! Ihana palkinto :)

    VastaaPoista
  29. Hauska palkinto, tulisi tosikäyttöön, osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
  30. Yhdellä mukana, kivaa luksusta ja piristystä arkiseen asiaan.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  31. Ihania Tanskan kuvia :) Tuli sellainen fiilis, että tuollaiselle reissulle voisin itsekin lähteä. Pitää varmaan pakata tyttö ja mies autoon ja suunnata reissuun ;) Osallistun myös kivaan arvontaan. (satu,suurkaulio@saunalahti.fi).

    ps. kivalle näyttää teidän uusi koti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho, mailiosoitteeseen tuli vahingossa pilkku nimien väliin, mutta piste siis sen pitäisi olla :)

      Poista
    2. Kiva, kiitti kun korjasit ;)

      Tanska ei oo niin kaukana kuin helposti luullaan. Ruotsin läpi pääsee sujuvasti E4 motaria ja Tanska itsessään on melko pieni ja välimatkat siellä lyhyitä. Matkakassaa vaan säästämään!

      Poista
  32. Yhdellä arvalla mukana :)

    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Yhdellä mukaan :D

    lof73(at)mbnet.fi

    VastaaPoista
  34. yhdellä mukana lukijana

    kaimasika(at)gmail piste com

    VastaaPoista
  35. Totta kai mukana arvontameininissä - kahdella arvalla.

    Aurinkoisin terkuin
    Elsa
    elsass(at)luukku.com

    VastaaPoista
  36. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla ja liityit samassa lukijaksi kun sinun inspiroivaa blogisi vasta nyt löysin. Tähdistä tykkään minäkin niin paljon, että ovat päässeet mukaan omiin käsitöihini tänä kesänä. Terkuin Riitta nuppuhome.com blogista.

    VastaaPoista
  37. Mukaan arvontaan. Linkitin myös blogiini, eli kahdella tavottelen ihanaa palkintoa. :) kamarinnurkasa@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  39. Onpa kiva pussukka! Yhdellä arvalla mukana.
    s.kansakoski@luukku.ocm

    VastaaPoista
  40. Olen mukana yhdellä arvalla.Onpas kiva palkinto ja tarpeellinenkin :)
    tanja.o-h@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukana. Ihanaa kesää Sari ♥
    johanna.euren@elisanet.fi

    VastaaPoista
  42. Mukana yhdellä :)

    suszu_91@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Kiva blogi. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  44. Ihana blogi. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  45. Yhdellä arvalla mukana, olispa ihana palkinto :)

    VastaaPoista
  46. Yhdellä arvalla mukana. Osuipa hyvin nuo Tanskan postauksesi, kun sinne mekin suuntaamme perhelomalle elokuulla. Sain monta kullanarvoista vinkkiä sinulta ja nuo mielettömät kuvat olivat tarinoiden kruunu. Skagen siintää jo silmissäni. Kiitos!

    VastaaPoista
  47. Yhdellä mukana minäkin. Ihana Tanska!

    VastaaPoista
  48. Mukana 2 arvalla! Omassanikin on arvontaa meneillään :)
    bikkenpilttuu@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Kivaa piristystä arkisiin asioihin, tykkään kovasti.
    Olen siis arvonnassa mukana mieluusti, yhdellä kiitos!

    VastaaPoista
  50. Kylläpä matka näytti mukavalle :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  51. Ilomielin yhdellä arvalla mukana. Ihania pyykkipoikia. Ai että niillä ilolla kiinnittelisi niitä yksiparisia sukkia. :)

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista