BIRTHDAY BOY



- Junior täytti tänään 11 vuotta. Lasten kasvamisestahan sen ajan kulumisen parhaiten huomaa!

Murkkuikä kurkistelee jo nurkan takaa, mieli ailahtelee ja joka asiasta on kiva kilpailla. Synttärijuhlinta aloitettiin oikeastaan jo viime viikonloppuna, kun isoin Isosisko oli vauvan kanssa visiitillä. Tänään meillä kävivät isovanhemmat eli juhlittu on joka välissä ja moneen kertaan.






Täytekakun päälle löytyi kauppareissulla tuoreita mansikoita (espanjalaisia). Tuorejuustoilla maustetut ruisnachot sekä basilika/tomaatti/mozzarella päällysteiset ciabatta leipäset tekivät myös hyvin kauppansa!

11-vuotiaana lahjaksi ei enää toivota leluja vaan ainakin meillä toiveet ovat urheiluun liittyviä juttuja, kuten huppareita, fanituotteita, lahjakorttia urheiluliikkeeseen, lippuja jääkiekkomatsiin jne. Kolmen tytön + yhden pojan äitinä nämä poikien toiveet tuntuvat olevan jollain tapaa "helpompia" kuin tyttöjen, jotenkin suoraviivaisempia ja selkeämpiä. Pääasia, että on äksöniä ja jotain mieluista mukana.

- Happy Sunday!


8 kommenttia

  1. Me olemmekin sitten viettäneet viikonloppua samoissa merkeissä. Meidän kuopus, pikkuneiti täytti perjantaina 10 vuotta. Pe oli lastenkutsut ja tänään sukulaiset.

    Mozzarellapatongit saivat muuten veden herahtamaan kielelle.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niinkö? Onnittelut myös teidän neidille! ♥

      Poista
  2. Lapset kasvavat niin hurjaa vauhtia, itsehän emme kylläkään vanhene :) Onnittelut päivänsankarille. Huikean herkullisilta näyttävät tarjottavat. Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen. Kakkua jäi pieni pala vielä maanantaille..

      Poista
  3. Heh, ja minä aina ajattelen, että tyttöjen toiveet on paljon helpompia! No, ei ole tyttöjä muuta kuin sukulaisilla, joten omiin en voi verrata. Meillä nuorempi isoista täyttää kesällä 10v. Mulle pieni "shokki",koska täytetään samaan aikaan pyöreitä vuosia. Pikkumiehet onneksi vielä pieniä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, teillä kuhinaa riittää, sillä "pojat on poikia" ;)

      Tiedätkö, mulla oli samanlaisia ajatuksia ennen neljänkympin rajapyykkiä. Mutta nyt ollaan jo pitkälti sen yli ja olen huomannut, että olenkin oikeastaan just SOPIVAN IKÄINEN! Neljäkymmentä on nimittäin UUSI KOLMEKYMMENTÄ! Moni asia onnaa nyt paljon paremmin kuin kymmenen vuotta sitten..

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.