Sisustus & lifestyle since 2009

Search

EARTH HOUR ON TÄÄLLÄ TAAS!


Jo viidennen kerran osallistumme nyt tulevana lauantaina  Earth Hour kampanjaan ja sammutamme turhat valot kotona tunniksi klo 20.30-21.30. Pieni ilmastoteko, mutta suuri vaikutus ja saapahan joululta jääneet kynttilät hyötykäyttöön!

"Ilmastonmuutos lämmittää arktista aluetta nopeammin kuin mitään muuta aluetta maapallolla. Monet Arktiksen eläimistä eivät selviydy ilman lunta ja jäätä. Esim. jääkarhut tarvitsevat jäätä saalistaakseen. Jäälautalta käsin saalistettavat hylkeet ovat jääkarhun pääravintoa, mutta hylkeet jäävät jääkarhun tavoittamattomiin, mikäli jäätä ei ole. Sen lisäksi pitkät uintimatkat jäälautalta toiselle voivat olla kohtalokkaita paitsi pennuille myös emoille. Kun ilmasto lämpenee, jääpeitto hupenee." #earthhoursuomi 


Uusiutuvan energian lisääminen jarruttaa ilmastonmuutosta tehokkaimmin. Tosin vielä esim. aurinkopanelien kustannukset ovat melko suuret verrattuna niiden tuottaman aurinkosähkön määrään, mutta hyvällä tiellä oikeaan suuntaan ollaan jo. Energiaa voi onneksi myös säästää monin eri tavoin: liikkua julkisilla kulkuvälineillä sen sijaan, että autoilisi yksin, voi myös ajaa "pieniruokaisella" autolla, välttää turhaa ajoa, käyttää kauppakassia sen sijaan, että ostaisi joka kerta muovikasseja ruokaostosten mukana, voi ostaa lähellä tuotettua ruokaa, välttää ruoan heittämistä roskiin, lajitella roskat, suosia kierrätystä, kirppiksiä ym.  

- Mitä muita helppoja tapoja sulle tulee mieleen?


Earth Hour - Koko maailma sammuttaa turhat valot lauantaina 29.3.2014 klo 20.30-21.30.


6 kommenttia

  1. Kiitos muistutuksesta! Mekin osallistumme. Koitan suosia lähiruokaa. Laitamme pihalle hiukan syötäviä ja paljon kaikkea vihreää happea tuottamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mageeta! Mä kans haaveilen pikku kasvimaasta, mutta kukahan kitkisi sen?

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Toki tuohon pitää osallistua ja ihanaa kun saa taas poltella kynttilöitä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun olet mukana! Ihanaa viikonloppua sinne :)

      Poista
  3. Kiitos muistutuksesta, täälläkin tunnelmoidaan! Mun tulevaisuuden skenaario on, että yhä useammassa maalämmöllä varustetussa pientalossa olisi ympärivuotiseen käyttöön pieni keittiöterassikasvihuone, jossa vois kasvilavoissa kasvattaa omat salaatit ja tomaatit aurinkoenergiavalaistuksella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ja tosi mahtava idis! Oispa upeeta ottaa omat salaatit ja yrtit kasvilavalta ympäri vuoden. Oon kyllä poropeukalo varsinkin ruukkuyrttien kanssa. Kukoistavat mulla enintään viikon kaupasta tuomisen jälkeen.. Ehkä syy ei olekaan mussa, vaan niiden laadussa, liian kuivassa huoneilmassa tms. Sen olen jo oppinut, että jääkaapista ne ei tykkää ollenkaan ;)

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★