Sisustus & lifestyle since 2009

Search

IHANAA PÄÄSIÄISTÄ!



Pitkään Pohjanmaalla asuneena kaipaan tämän lankalauantain perinteitä: kun muksut pukeutuvat trulleiksi ja  lähtevät virpomaan + illalla kokoonnutaan meren rantaan polttamaan kokkoja ja karkoittamaan pahat henget.

Täällä Pirkanmaalla, kuten varmaan suurimmassa osassa Suomea, virpomispäivä on Palmusunnuntai ja siihen on ollut hieman totuttelemista. Viime sunnuntaina olimme Helsingissä, joten tänä vuonna skipattiin koko juttu, mutta kyllä eräänkin kerran ollaan unohdettu varata sunnuntaiaamuna ovelle tuleville trulleille makeaa. "Kyllä meille voi antaa rahaakin" oli silloin parin ensimmäisen noita-akan kommentti ja niin me jouduttiin kaivelemaan taskun pohjat tyhjiksi pikkukolikoista...



 "Blogimatto" tuulettumassa..

Viime postauksessa kirjoitin, että vatsuri alkaa olla selätetty. Niin mä nimittäin luulin. Kunnes seuraava potilas ilmaantui. Nyt on pesty ja desinfioitu suurin osa lattioista, petivaatteista ja ovenkahvoista ja toivoa sopii, että tää oli nyt tässä. *kopkop koputtaa puuta*

Vaikkei tämä Pääsiäisen tarjoaman miniloman alku ole sujunut ihan toiveiden mukaan, niin keli on ainakin mitä mahtavin. Ollaan myös nukuttu pitkään ja tänä aamuna käytiin ruhtinaallisesti aamusaunassa. Jääkaapin oveen oli sillä välin ilmestynyt ruutupaperi, jossa on lista sairastaneitten ruokatoiveista. Hellyyttävää.

- Sehän tarkoittaa selvästikin, että ovat paranemaan päin!


Tytöt olivat jo niin hyvässä hapessa, että saivat avata ekat yllätysmunat. Juniorin SM-liigamuna sen sijaan odottelee vielä tovin - vaikka yllätyksenhän tuo poika sieltä nappasi jo itselleen ;)

Iloista Pääsiäistä! Glad Påsk! Happy Easter!

8 kommenttia

  1. Onneksi tauti alkaa olla taltutettu. Mukavaa pääsiäistä koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jokohan nyt vois jo huokaista..? Ollaan meinaan siivottu kaikki paikat ainakin kolmeen kertaan tällä viikolla...

      Kivaa Pääsiäistä!

      Poista
  2. Vatsatauti on kyllä ikävimpiä sairauksia jonka tiedän. Toivottavasti tauti on nyt selätetty ja loput lomapäivistä saatte viettää terveinä. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan samaa mieltä! Siivottu ollaan ainakin lattiasta kattoon, joten nyt voi hyvällä omalla tunnolla olla vaan ;)

      Poista
  3. Vatsatauti on inha tauti - mutta toivottavasti jo mennyt!
    Oikein hyvää pääsiäistä sinulle ja perheellesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen. Voiton puolella ollaan jo! Kolme tervettä päivää nimittäin ;)

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★