Sisustus & lifestyle since 2009

Search

SAY CHEESE!



Jälkkäriksi lohelle tarjosimme mun ikisuosikkia eli juustokakkua. Pääsiäisen kunniaksi tein sen tällä kertaa totutusta ohjeesta poiketen rahkasta ja tuorejuustosta, myös pohja oli erilainen (ohje löytyy postauksen lopusta). Lisänä kirpeänraikasta vadelmamelbaa.

- Kevyelle pääruualle sopii mainiosti tällainen tuhti jälkiruoka. 

 

Juustokakun kavaljeerina meillä oli maistelussa Vuoden Viini -kilpailun 2014 ykköseksi sijoittunut Mezzomondo -punaviini. Maku on rehevä ja siinä erottuu hienostunut nahkainen/savuinen/paahteinen vivahde. Myös hennosti anista olin aistivinani, johtuiko sitten kirpeästä vadelmamelbasta juustokakun päällä vai mistä. Erinomainen seurusteluviini ja 3 litran hanapakkauksesta riittää mainiosti pienelle porukalle. Tähän loppuun vielä lupaamani juustokakun ohje:
 
Rahkajuustokakku

Pohja:
100g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 prk maitorahkaa
2 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl sitruunamehua
2½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
5 munaa

Vaahdota pehmeä margariini + sokeri. Lisää kananmuna sekä kuivat aineet. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja taputtele kakkutaikina irtopohjavuoan pohjalle + reunoille. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Vatkaa täytteen ainekset sähkövatkaimella kuohkeaksi massaksi ja kaada vuokaan pohjan päälle. 
Paista 175-asteessa noin 60min. Anna jäähtyä ennenkuin irrotat kakun vuoasta.


Vadelmamelba

Soseuta vadelmat ja painele ne kulhoon siivilän läpi (jos käytät ulkolaisia vadelmia, muista kiehauttaa niitä pari minuuttia). Lisää joukkoon noin 3 rkl tomusokeria + 1 rkl sitruunamehua.

 

10 kommenttia

  1. Mulla meneekin kakku heti kokeiluun :)
    Kovin helppotekoinen, ja ainekset löytyvät kaapista!

    VastaaPoista
  2. Namunen...kiitos vaan tästä postauksesta. Muutenkin tehnyt jo päivän parin ajan mieli juustokakkua. Ei kai tässä auta muu kuin lähteä käväisemään tonne lähikauppaan ja ostaa kakkutarvikkeet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin Outi. Ensin työ (lenkki) sitten huvi (kakku)! Voisi jopa ajatella, ettei herkusta kertyisi näin ollen vyötäröllekään juuri mitään ;)

      Poista
  3. Minunkin piti leipoa yhtä jos toista pääsiäiseksi mutta kauniit päivät muutti suunnitelmia ja leipomustarpeet odottaa edelleenkin kaapissa :) Herkullisen näköinen juustokakku ja varmasti maistuva tuon melban kanssa. Mukavaa työviikonalkua sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen, samoin sinne! Vadelmamelba tai marjat yleensäkin tuovat mukavaa särmää pehmen makuiselle juustokakulle..

      Poista
  4. Oi nam, juustokakut on mun herkkua!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Taivaallista! ♥ Niin meidän Pikkusisko aina tapaa sanoa.

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★