Sisustus & lifestyle since 2009

Search

STRAWBERRY FIELDS




Eilen ajelimme Hämeen kansallismaisemissa ajatuksena poiketa jollekin lähiseudun marjatiloista mansikanpoimintaan. Viime elokuussa saimme olla mukana Aamulehden järjestämällä ruokasafarilla ja lähialueen tilat tulivat silloin tutuksi. Postaus makumatkastamme vuoden takaa löytyy täältä *klik*

Nyt olimme liikkeellä pikkuporukalla, mutta homma sujui näppärästi ja jo tunnissa meillä oli 5 kg mansikkaa eli ämpäri täynnä. 



- Poimimme lisäksi vielä reilun kilon verran upeita vadelmia ja lapset saivat herkutella tilan mansikkapehmiksillä (70% mansikkaa)!




Yrjölän marjatila sijaitsee Hämeenkyrössä, upean Maisematien varressa. Näitä näkymiä ei suotta kutsuta Suomen kansallismaisemiksi. Tilan mailla viljellään ainakin mansikkaa, vadelmaa, maissia, hernettä ja perunaa sekä tilapuodissa myydään omien tuotteitten lisäksi myös muitten lähialueen tilojen ja pientuottajien tuotteita. Oiva pysähdyspaikka heti Ylöjärven jälkeen, jos ajelette Tampereelta Ikaalisiin/ Parkanoon päin.

 

4 kommenttia

  1. Oi, mansikanpoimintapäivä on aina yksi kesän kohokohdista! Samoissa puuhissa olin myös pari päivää sitten. Ja mansikoista innostuneena innostuin tekemään kestomansikat pöytäliinanpainoiksi. Ihan jokainen marja ei siis sittenkään päätynyt pakastimeen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sähän oot ollut kekseliäs. Meillä syötiin puskista varmaan kilo per nokka ja 5 kg laitoin kotona pakkaseen. Ja riittihän noita vielä salaattiin, kakkuun ja mansikkamaitoonkin ;)

      Poista
  2. Nam ja voi tuota pikkusiskon iloista ilmettä <3
    Eikö oo ihanaa kun on kesä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I ♥ SUMMER. Ja toi pehmiskuva oli kyllä ikuistamisen arvoinen ;)

      Nautitaan helteistä!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★