Sisustus & lifestyle since 2009

Search

HYMY KUIN HANGON KEKSI



- Ihana Ava-neiti oli vanhempineen meillä viikonloppuna käymässä! Mikä mainio aloitus mun lomalle.

10kk ikäisen lapsenlapsen touhuja on niin mainio seurata ja pikkuneiti konttasi innokkaana ympäriinsä. Hirmu rohkeasti hän nousi myös tukea vasten pystyyn ja nuo pulleat pikkujalat, oih, ovat kyllä syötävän ihanat! 



- Avan naurava pikkunaama sai kyllä hymyn tarttumaan!

Kymmenen pikkuhammasta, tuikkivat silmät ja veikeä ilme. Jotenkin näin ilmeissä vivahdusta meidän Isosiskoon 13v. mutta kyllä Ava-neiti on aivan itsensä näköinen, oiva sekoitus molempia vanhempiaan. Nautin mummiudesta ihan täysillä!



Halusin tehdä viikonlopun ruokailut mahdollisimman helpoksi ettei arvokas yhteinen aika kuluisi keittiössä. Nopeasti pyöräytin 8 hengelle spagetti-bologneset ja salaattina toimi tuoreella basilikalla koristellut tomaatti-mozzarellavartaat, päällä hieman oliiviöljyä ja mustapippuria. Jälkkärinä herkuttelimme raikkaalla mansikkarahkakakulla. Se valmistui ilman uunia ja kätevästi jo edellisenä päivänä!




Nyt on pieni perhe saateltu jo kotimatkalle (ja kakkukin syöty) ja ikävä on suuri. Meidän Pikkusisko, 7v. ja nyt koulunsa aloittava nuori neiti, onkin ottanut Avan paikan ja leikkinyt olevansa meidän vauva. Mutta niinhän se kuopus taitaa aina vähän ollakin..

12 kommenttia

  1. Ihana aurinkoinen Ava <3
    Mummi taitaa vaan vähän aina seota kun muru tulee kylään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, neiti on kietonut Mummin pikkusormensa ympärille. Ihana pakkaus! ♥

      Poista
  2. Hän on valloittava! (Pystyin siitä huolimatta MYÖS havainnoimaan ihanan kakkusen tuolta kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sulla on hyvä herkkututka! Rahkakakku oli raikas kuumana kesäpäivänä.

      Poista
  3. Mikä kiva blogi multa jäänytkään huomaamatta! Kiitos Marjan ja Marian, löysin sinutkin :)

    VastaaPoista
  4. Onpa Ava kasvanut sitten viime näkemän. Ehkä on hyvä kun asuu vähän kauempana vanhempineen, säilyy mummillakin joku järki päässä:D
    Rahkakakun ja mozarellavartaat bongasin tulevan viikonlopun ruokalistalle.
    Ihania lomapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos. Kyllähän sitä lapsenlastaan vaikka syömättä ja juomatta yhden viikonlopun katselee.. Hupsuahan tämä vähän on :D

      Noita mozzarellavartaita suosittelen! Ei salaatin tartte aina olla kulhossa.

      Mukavaa viikoa!

      Poista
  5. Ihana hymy! Joku hymyilee täällä itsekseen..;))

    VastaaPoista
  6. Ihana aurinkoinen tyttö! Mulla on poika ihan kohta 7kk, kyllä nuo pikkuiset vaan sulattaa sekä vanhempien että isovanhempien sydämet :) Ihana kakku myös. Saisiko siihen ohjetta? :)
    Tikru

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★