Sisustus & lifestyle since 2009

Search

IHANA ZOOM DESIGN + LEXINGTON SYYSARVONTA!


Kaunis kesäilta eikä kiire minnekään, niinpä päätettiin ajella asuntomessuilta Vääksyn kautta kotiin. Sisustus- ja lifestyletalo Zoom Design on nimittäin paikka, jonne mun aina silloin tällöin päästävä fiilistelemään. Niin nytkin.

Perhe ymmärtää sen jo ;) Lapsetkin pienen taivuttelun jälkeen, kun olin luvannut, että kun äiti on käynyt vähän zoomailemassa, niin sitten ostetaan piknik -evästä ja mennään Kalmarin rantaan uimaan. Ihana ranta on matala ja lapsiystävällinen - ja ihan lähellä Zoomia!











- Zoomin sisustuskauppa pistää huokailemaan! Ihanuuksien paljous miltei sokaisee.

Tuotevalikoima on taidokkaasti mietitty sopimaan toisiinsa ja kaupassa onkin ihana harmonia aina vaatevalikoimaa myöten. Jälkikäteen jäi harmittamaan, että helle liimasi vaatteet ihoon eikä sen vuoksi jaksanut sovittaa mitään. 

Monta ihanaa sisustustavaraa jouduin myös jättämään tarkoituksella odottamaan, sillä vaikka näin ne jo sieluni silmin uudessa kodissamme (mm. Nicolas Vahen upea musta keittiövaaka, lasiset maustepullot, Lexingtonin uutuustyynyt), niin tämän hetkiseen asumukseen ei vaan yksinkertaisesti mahdu varastoimaan mitään ylimääräistä. 



- Jotain ihanaa meille sentään matkasi mukana: muutama TineK kynttilälasi sekä tämä makea Lexingtonin lipputyyny syksyn 2014 uutuusmallistosta! 


Lexington ARVONTA! Huom. Arvonta-aika on päättynyt. Kiitos osallistumisestasi.

Ihanat Zoomin tytöt pakkasivat myös ylläriksi mukaan kaksi uutta keittiöpyyhettä teidän lukijoitten iloksi, senpä vuoksi pistetään pystyyn arvonta! Kun kerrot, kumpi seuraavista keittiöpyyhkeistä on enempi sun makuusi, saatat voittaa sen omaksesi:

1. Hampton Bayside Star (arvo 15,-)
2. Hampton Bayside Printed (arvo 19,-)



Keittiöpyyhkeiden kokokuvat löydät Lexingtonin syysmallistosta. Extra-arvan saat osallistumalla arvontaan myös Sally*s facebookissa ja kolmannen arvan saat äänestämällä omaa suosikkiasi instagramissa *klik*

Arvonta-aikaa on keskiviikkoiltaan 13.8.2014 asti, jolloin kerron kaksi onnellista voittajaa!


Lexington syksyn 2014 "Fall Home Collection" kuvaston löydät tästä linkistä. Ja Zoom Design löytyy myös facebookista sekä instagramista *klik*


Arvonta on toteutettu yhdessä sisustus- ja lifestyletalo Zoom Designin kanssa. Sally kiittää!

151 kommenttia

  1. Oi ihania, Lexington on lemppari, joten kumpikin kelpais. Mutta väriä elämään eli kahdella arvalla ilomielin mukana.

    Tiia

    tiia68@gmail.com

    http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kaikilla kolmella arvalla lähden tavoittelemaan tuota 1. vaihtoehtoa 😊

    VastaaPoista
  3. Olipas ihania :) Hampton Bayside Star on enemmän omaan mieleeni ja sopisi paremmin meidän keittiöön. Mukana sekä täällä että facessa.

    titta.laitinen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kakkos vaihtoehtoa yhdellä tavoittelemaan ;) Keittiöön tartteiskin uutta piristystä syksyn tuloon

    VastaaPoista
  5. Niin kauniita molemmat, mutta jos täytyy valita, niin valinta on vaihtoehto nro 1. Kolmella arvalla mukana ⭐

    VastaaPoista
  6. Hampton Bayside Star suosikkini. Facessa osallistuin myös =)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Niin ja kahdella arvalla mukaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uups, alkuperäinen viesti ei tähän tullutkaan,,,mut ehdottomasti tuo 2, herkku! ja kauniita nuo kynttiläkupit:)

      Poista
  8. Ykkönen, ykkönen, ykkönen! Kahdella mukana =)

    heli@lailanet.fi

    VastaaPoista
  9. yhdellä arvalla mukana ja ykkönen on ehdoton suosikki...

    VastaaPoista
  10. Molemmat on kivoja, mutta ykkösvaihtoehto sopisi meille paremmin. Kahdella arvalla siis mukana :)
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Molempi parempi,ykkönen vie kuitenkin voiton.Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  12. Mukan akahdella arvalla. Hampton Bayside Printed

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana 3 arvalla ja Hampton Bayside Printed on suosikkini

    VastaaPoista
  14. Hampton Bayside Star sopisi meidän keittiöön :) kolmella arvalla mukana 🌟 yoanna(a)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Minun valintani on tuo star eli ykkönen ja yhdellä arvalla mennään.
    tiinalahti@ hotmail.fi

    VastaaPoista
  16. Ihana arvonta! :) Suosikkini on Hampton Bayside Printed. Kolmella arvalla mukana! (facebook, instagram, blogi)

    VastaaPoista
  17. Hampton Bayside Star hitusen kauniimpi. Kahdella arvalla ollaan mukana. Sandelsson / sanna.heiska@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Mukaan kahdella arvalla ja suosikkia olikin vaikea valita...pienen harkinnan jälkeen valitsen nro.1 suosikikseni.
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  19. Nro.2 paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Kyllä se tuo 1 . on
    tuotae(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ja maili oli odelmiina(a)gmail.com. :)

    VastaaPoista
  22. Kakkonen sopisi värien puolesta täydellisesti :)

    VastaaPoista
  23. 1 suosikki. osallistuin instassa ja fb puolella. myös

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  24. 1. Hampton Bayside Star ehdottomasti :). Mukana arvonnassa täällä ja facebookissa

    VastaaPoista
  25. Kakkonen on suosikkini. riitta.raitanen(at)sakyla.fi

    VastaaPoista
  26. 1 vaihtoehto lemppari 😍 iida.s.makinen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  27. Kakkosvaihtoehto oli enemmän minun mieleeni. jlikkuna@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa 1 arvalla :) vaihtoehto 1. sopisi meille hyvin!

    VastaaPoista
  29. Ykkösvaihtoehto on ihana ❤ Anjuska

    VastaaPoista
  30. Ottaisin ykkösvaihtoehdon jos vain saisin :) yhdellä arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  31. Numero 2 on minun suosikki :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  32. Kakkonen olisi ihana. 2:lla arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  33. Ihan kamalan vaikea päättää, mutta kallistun kuitenkin kakkosen puoleen! Ja äänestän myös facen puolella, - Elina Lehtinen

    VastaaPoista
  34. Suosikkini on 2 ja mukana olen kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana.
    Suosikkini on:Hampton Bayside Star

    VastaaPoista
  36. 1. Hampton Bayside Star
    Osallistun kahdella arvalla!
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  37. Kahdella mukana! Hapton Bayside Star on suosikkini.

    VastaaPoista
  38. Kahdella arvalla mukana! Suosikkini on pyyhe nro 2.

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  39. 1 pyyhettä haluaisin kahdella arvalla tavoitella :-)

    VastaaPoista
  40. Hampton Bayside Star värikkäämpänä kiinnostaa,2 arpaa
    pinneli@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Star on minun suosikkini.
    aholasarim@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukana (laitan myös instaan). Kumpikin ihania, ykkönen ehkä vieläkin mieluisampi.

    kivaa alkavaa viikkoa:)

    satu.suurkaulio@saunalahti.fi

    VastaaPoista
  43. Hampton Bayside Printed on suosikkini, kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  44. Kumpikin ovat kauniita. Mutta 1 on pelkistetyn kaunis :) 3 arvalla mukana
    heidi.laine74@gmail.com

    VastaaPoista
  45. nro. 2 on minun tyyliseni :) Mukana kahdella arvalla :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  46. Vaihtoehto 1 on enemmän mieluinen :)

    Ja tuo tyyny olisi tosi kiva myös omalle sohvalle...

    VastaaPoista
  47. Niin ja kahdella arvalla mukana, sekä fb että blogi

    VastaaPoista
  48. Yhdellä arvalla mukana :) Hampton Bayside Star olisi valintani.

    VastaaPoista
  49. Tykkään Lexngtonista ja näistä kahdesta toi nr 2 on suosikkini, eli Hampton Bayside printed. Mukana kahdella arvalla ja nyt pidän peukkuni..

    VastaaPoista
  50. Molemmat kivoja mutta ääni nyt numerolle 2. 1 arvalla mukaan, Anu L

    VastaaPoista
  51. Nro.1 ja yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  52. Ihania molemmat <3 Ehkä Hampton Bayside Printed miellyttää kuitenkin hiukan enemmän =)

    maarit.lahti@welho.com

    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  53. Ehdottomasti nro 1! ♡
    Kolmella arvalla mukana.
    anni.nurmio@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. pyyhe numero 2. on mieleinen! yhdellä arpasella mukana!
    t.Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. numero yksi on ihana pyyhe! yksi arpa!
    jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  56. olemmat,mutta valinta kuiteskin 1. Hampton Bayside Star. Yhdellä mukana
    kaimasika at gmail.com

    VastaaPoista
  57. Pyyhe nro 1 on minun suosikkini, saa nähdä suosiiko arpaonni:)
    kittyelisbet at gmail.com

    VastaaPoista
  58. Kävin katsomassa syysmallistoa.
    Pyyhe nro 2 on värikäs ja mieleiseni :)
    Yhdellä arvalla mukana.
    jukantiina@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Nro 1
    Yhdellä arvalla mukana
    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Suosikkini on nro 1
    Annukka75@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Suosikkini on numero 1, sopisi niin loistavasti omaan värimaailmaani..
    marikali@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Tykkään nro. 2
    Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  63. Yhdellä mukana!Suosikki on 2 pyyhe!
    eva.t@luukku.com

    VastaaPoista
  64. nro 1.
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Kahdella arvalla mukana! Suosikkini on 2 pyyhe

    VastaaPoista
  66. Ykkönen on minun suosikkini. Yhdellä arvalla mukaan.
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  67. Ykkönen on minun tyyliseni
    alamari76@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Ykkönen on suosikkini ja yhdellä arvalla mukana:)

    VastaaPoista
  69. Nro 1. On suosikkini :) Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  70. Arpa vaihtoehto 1:lle. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  71. Yksi arpa ja vaihtoehto 2. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Ykkönen!
    Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  73. Printed ehdottomasti:)
    Yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  74. Ykkönen olisi meidän kotiin paremmin väreiltään ja tyyliltään sopiva :)
    Tikru

    VastaaPoista
  75. Nro 1 on mun mieleen enemmän :). Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  76. Nro 2 on mieleisempi.

    Maarit

    VastaaPoista
  77. Ykkönen on enemmän mieleeni.
    Yhdellä arvalla mukana.
    mussaka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  78. Nro 1 on suosikkini.
    Arvontaan mukaan yhdellä arvalla.
    annalanannao@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Nro.1 on mieleeni enemmän, johtunee varmasti siitä että kotini on samojen sävyjen valloittama! :) yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  80. Hienoja ovat molemmat, mutta Hampton Bayside Star on enemmän minun makuun :) halttunen10@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Ykkönen on enämmän mun tyyliä, mutta jostain syystä valitsisin silti tuon kakkosen! :)

    VastaaPoista
  82. 2 on kuin taulu; yhdellä arvalla sitä tavoittelen. hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  83. Yhdellä arvalla tavoittelen ykköstä.
    wafer@suomi24.fi

    VastaaPoista
  84. Yhdellä arvalla mukana, tuo numero 2 on nätimpi :)

    VastaaPoista
  85. Kakkonen tiätty;) toivottavasti kolme arpaa riittää voittoon...

    VastaaPoista
  86. Kakkonen tiätty..kolme arpaa ja voitto kotiin;) honkanen.nina@hotmail.com

    VastaaPoista
  87. Ihanii molemmat, mutta ykkönen ehkä paremmin mätsää meille =)
    Yhdellä ykköstä tavoittelemaan!
    -H- hennamake (at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  88. Nro 1 on suosikkini. Mukana kahdella (osallistuin myös fb:ssä)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  89. Kahdella arvalla kakkosta tavoittelen =)

    VastaaPoista
  90. numero kakkonen ja 2 arpaa..ihana .helilahtinen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  91. Kyllä tuo nr 1 on mun suosikki täällä ja tuolla fasessa, eli kahdella arvalla yrittämässä. t.Raija -rouva

    VastaaPoista
  92. Yhdellä arvalla ykkösen perässä :) .

    - Susci

    VastaaPoista
  93. Numero 2!!! =)

    - Naapurin tyttö-

    VastaaPoista
  94. Voi miten ihania molemmat mutta yhdellä arvalla numero 1

    VastaaPoista
  95. Bayside Star eli ykkönen on suosikkini :) Osallistutaan yhdellä arvalla! -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  96. Nro 2 on lemppari :)
    Yhdellä arvalla mukana
    -Anne-
    anne5@netti.fi

    VastaaPoista
  97. Star sopii meidän keittiön väreihin.

    VastaaPoista
  98. Ykkönen tähtiin hurahtaneen ykkönen. :)
    alina82@luukku.com

    VastaaPoista
  99. Star on minun valinta. t. hmepeltonen@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Hampton Bayside Star, ja yhdellä arvalla mukana.
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Printed on valintani. Yhdellämukana.

    VastaaPoista
  102. Ihana arvonta taas ja tykkään kummastakin ! Jos satun voittamaan, niin haluaisin... en osaa valita.
    Ihania ☆ molemmat. Nro 1, jos ihan pakko on valita... :)

    VastaaPoista
  103. Vaikea valita, mutta kun on pakko niin Nro 2, vie voiton :)
    - jenni.inspiringdream@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Kahdella arvalla mukaan arvontaan.
    Valitsisin nro 1.
    Terhi

    VastaaPoista
  105. Keittiöpyyhkeissä saa olla väriä ja hauskuutta, joten Printed olisi valintani.
    Mukana perusarvalla.
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  106. Nro 1 olisi mieluinen.
    Yhdellä arvalla mukana.
    marianposti@wippies.com

    VastaaPoista
  107. Yhdellä arvalla mukana.
    Molemmat käy, mutta jos pakko toinen sanoa niin kakkonen :)
    pussikarhu(a)luukku.com

    VastaaPoista
  108. nro 2 :-) ja 2 arpaa !
    Ennnim@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Yhdellä arvalla mukana ja ykkönen on suosikkini ;)
    merja@pirkholma.fi

    VastaaPoista
  110. Ykkönen on ykkönen.
    -selma-

    VastaaPoista
  111. Yhdellä arvalla ensimmäiselle pyyhkeelle ääni!

    riina.tammi@luukku.com

    VastaaPoista
  112. 1. Hampton Bayside Star (arvo 15,-)
    Kolmella arvalla mukana.
    johanna.euren(at)elisanet.fi

    VastaaPoista
  113. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa kakkosvaihtoehtoa.
    sanna.airas@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  114. Pyyhe 2. Peukut pystyyn. jaanoi@luukku.com

    VastaaPoista
  115. Molemmat ihania, mutta nro 1 on valintani. Kolmella arvalla mukana. :)
    sanna.paavolainen@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Yhdellä arvalla tavoittelen kakkosvaihtoehtoa.
    -RK-

    VastaaPoista
  117. numero kaksi! ihania kyllä molemmat <3

    VastaaPoista
  118. 2. vaihtoehtoa tavoittelen kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  119. Nro 1. Ajattoman näköinen, sopii hyvin omaan pieneen keittiöön. Yhdellä arvalla mennään.

    hanna.minkkila@hotmail.com

    VastaaPoista
  120. Kahdella arvalla tulen mukaan ja tykästyin tuohon nro:1 :)

    VastaaPoista
  121. Molemmat kävis! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  122. Numero ykkösestä tykkään, joten valinta on Hampton Bayside Star, jos arpaonni osuu kohdalle.

    VastaaPoista
  123. Molemmat ihania, mutta ykkönen sopisi meille paremmin :)
    Pia

    VastaaPoista
  124. Ihanista pyyhkeistä kakkonen olisi pirteä. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  125. Ihana palkinto,valinta on vaikea mutta valitsen nro:2:)
    Pakko päästä tuonne paikan päälle hypistelemään kaikkia ihania juttuja!
    Terkuin:Iitu

    VastaaPoista
  126. Ihania molemmat, mutta beige raitainen enempi mun makuun.

    VastaaPoista
  127. Ihana arvonta ja molemmat on ihania, mutta Nro 1. Hampton Bayside Star olisi valintani jos onni suosii.. Peukut pystyyn. :)

    VastaaPoista
  128. Hampton Bayside Star <3 yhdellä arvalla koitetaan onnea ;) -Nina

    VastaaPoista
  129. Kakkosvaihtoehto ja yksi arpa :) neiti.neilikka@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Yhdellä arvalla mukaan tavoittelemaan ykkösvaihtoehtoa :)

    VastaaPoista
  131. Kakkonen, oikealla - sitä tavoittelemaan!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  132. Ykkönen.

    Sirkku Pirkanmaalta

    VastaaPoista
  133. Ihania ovat molemmat,mutta ensimmäinnen vaihtoehto miellyttää enemmän silmää.Yhdellä arvalla mukana :)
    cesperi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  134. Kyllä tuo beigeraitainen olisi minun juttu ;)

    VastaaPoista
  135. nro 1!!! marika_1985@luukku.com

    VastaaPoista
  136. Kakkonen on enempi omaan makuun :)
    wonderwhy(a)netti.fi

    VastaaPoista
  137. Kauniita molemmat mutta nro 1 on suosikkini :)

    miimukka(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  138. Ehdottomasti ykkösvaihtoehto. Se on niin klassinen. Mia

    VastaaPoista
  139. Kakkosvaihtoehdosta pidän enemmän :)
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  140. Kahdella arvalla kakkosta tavoittelen :)

    VastaaPoista
  141. Yhdellä arvalla ykköstä tavoittelen.

    VastaaPoista
  142. Suosikkini on nro 1 :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  143. Yhdellä mukana! Hampton Bayside printed on lempparini :)

    VastaaPoista
  144. Molemmat aivan ihania mutta valitaan Hampton Bayside Star ja kahdella arvalla ;)

    VastaaPoista
  145. Hampton Bayside Star on suosikkini :) vielä onneksi ehdin mukaan kahdella arvalla :)
    anni.nattinen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  146. Arvonta-aika on päättynyt! Kylläpä teitä onkin paljon!! Wow.

    Voittaja selviää tuotapikaa...

    VastaaPoista