Sisustus & lifestyle since 2009

Search

GRANIT


Mainitsinkin ohimennen, että ennen lauantaisen Indiedays blogipäivän alkua mulla oli hetki omaa aikaa. Ja tietenkin, nainen kun olen, niin käytin parituntisen hyödyksi shoppailemalla.

Kassiin päätyi ensimmäiset joululahjat, mutta Granit oli oikeastaan se, minne suuntasin päättäväiset askeleeni rautatieasemalta.



Forumin liike on aika pieni, mutta ihastelin tuotteiden hillittyä värimaailmaa: harmaata, mustaa, valkoista. Jos mun vetolaukkuni uumeniin vaan olisi mahtunut, niin olisin varmaankin ostanut nämä valkoiset tähtikulhot. Hintakin oli edullinen - 4 kpl yhteishintaan 12,90 (niistä olis voinut syödä vaikka jätskiä tai käyttää muuten kattauksessa).  

- Toiset ihanat olivat nämä oikealla yläkuvassa näkyvät myrskylyhty valaisimet!



Kardemumma ja tähtianis tuoksuivat taivaalliselta ja aika nopeasti päätin, että jos tuo nahkamaton päällä roikkuva led-valosarja vaan mahtuu mun vetolaukkuun, niin ostan sellaisen. 

Ovat kerrankin valot, joita voi paitsi käyttää vuoden ympäri, eivät ole mun silmään yhtään keltaiset! Tykkään myös, että ne näyttävät kivasti hehkulampuilta, mutta ovat kuitenkin ledit, kupu on muovia ja niitä voi käyttää myös ulkona. Ihan täydelliset! Ja saa muuten myös valkoisella johdolla.


- Allt är på svenska men det passar bra


Niinpä mä sit raahasin valoja koko päivän mukanani, samoin kuin tarpeellisen 2015 seinäkalenterin + nämä tukevalla magneetilla varustetut klipsut jääkaapin oveen, jokaiselle perheenjäsenelle omat. Nyt onkin sitten ensi vuoden organisointiraamit kunnossa ja pysyy tarpeelliset muistilaputkin tallessa!

16 kommenttia

  1. Hyviä ideoita löysit ja tuli sellainen oli, että täytyypä itsekin poiketa tuonne...kunhan palkkapäivä jälleen koittais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeellistahan mäkin vaan ostin ;) Tai ainakin perustelin hankintoja itselleni sillä.. Pidin just blogikirpun, niin nyt voi ostaa vähän jotain uutta.

      Poista
  2. Noi klipsit olis kyllä superit! Harmi ettei ole magnetisoiva jääkaappi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mut ajattele hei Laura hyviä puolia: jääkaapin oviin ei kerry kaikenmaailman sälää!

      Poista
  3. Ihania juttuja löysit Granitista. Granitin kalenterit ovat huippu hyviä.
    Mukavaa viikkoa Sally ja kiitos vielä mukavasta jutustelusta lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin just puhuttu, että ens vuodelle tarvitaan kalenteri, josta voi helposti tsekata kaikkien perheenjäsenten menot.

      Oli kiva nähdä!

      Poista
  4. Mä olen myös käynyt tuolla kaupassa huokailemassa, niin ihania tavaroita pieni liike pullollaan. Hyvää alkanutta viikkoa ★

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran oltiin Ruotsissa ja käytiin ton liikkeen oven takana (silloin sitä ei vielä ollut Suomessa), mutta se ei harmillisesti ollutkaan auki. Nyt kävi parempi tsägä!

      Poista
  5. Juuri tuolla samassa liikkeessä minäkin kävin viikolla ihastelemassa ja joululahjoja minunkin kassissani tuli kotiin.Kivaa että tuokin liike on rantautunut Suomeen, samoin HM Home. Tästä se alkaa, lahjojen osto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä nyt pitää jo viimeistään ruveta miettiin muksujen joululahjoja.. Viime vuonna tilasin kaikki netistä ja säästin siinä paitsi omaa aikaa, niin varmaan kyl rahaa ja hermojakin ;)

      Mukavaa Joulun odotusta!

      Poista
  6. Oijoijoi, kaikkea ihanaa! Tuolla pitää käydä!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siellä vaikka mitä ihanaa ja tarpeellista ;)

      Poista
  7. Aijaa, tuollaha oiskin kiva käyä! Mukavan näköisiä juttuja paljon. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa poiketa ;)

      Kiitos samoin Country Annie! ♥

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★