Sisustus & lifestyle since 2009

Search

LAUANTAI-ILLAN FOCACCIA

Viime lauantaina iltapalan virkaa ajoi peltileipä focaccia. Idea on sangen yksinkertainen eli leivotaan leipätaikina vedestä, jauhoista, hiivasta ja oliiviöljystä. Annetaan kohota ja levitetään voidellulle uunipellille. Päälle voi ripotella mieleisiään täytteitä, esim. oliiveja, valkosipulia, fetaa, yrttejä, kirsikkatompsuja (ihan pelkkä merisuola + pizzamaustekin sopivat, jos kaapista ei muuta löydy).


Pellillinen focacciaa

5 dl vettä
0,5 dl oliiviöljyä
2 pss kuivahiivaa
2 tl pizzamaustetta
2 tl suolaa
1 tl sokeria
noin 10 dl vehnäjauhoja


Lämmitä kulhossa vesi hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi. Lisää noin 40-asteiseen veteen suola + sokeri + pizzamauste sekä vehnäjauhoon sekoitettu kuivahiiva. Vaivaa mukaan oliiviöljy ja laita liinan alle kohoamaan noin 20 minuutiksi. 

Voitele sillä välin uunipelti ja valmistele päälle tulevat ainekset. Päälle sopivat mainiosti esim. oliivit, feta-juustokuutiot, valkosipuli, punasipuli, kirsikkatomaatit, yrtit. Taputtele kohonnut taikina jauhotetuilla käsillä uunipellille ja ripottele päälle haluamasi täytteet. Anna kohota liinan alla vielä noin 15 min. ennen paistamista ja paista sitten +200 asteessa noin 25-30 minuuttia.  


- Nautitaan hyvässä seurassa ja mieluiten punaviinin kera!


10 kommenttia

  1. Tuollainen leipä on myös ihanan täyttävää. Meillä tykätään feta-tomaatti versiosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihanan täyttävää! Ja pystyy hyödyntään kaikki pienet jämikset ;D

      Poista
  2. Foccacciaa ollut näköjään ilmassa viikonloppuna :) Meilläkin herkuteltiin sunnuntaina samaisella herkulla ja taas kerran jäin miettimään, miksi ihmeessä en tee sitä useammin. Niin helppoa ja hyvää se on. Meillä päällä oli kirsikkatomaatteja ja valkosipulipaloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teilläkin? Hih. Aivan vesi herahtaa kielelle, kun ajattelenkin. Pitääkin ottaa tää tavaksi! Huomattavasti vaivattomampi kuin pizza ja uppoaa ainakin meillä kaikille.

      Poista
  3. Niin on nälkä, aijai kun tämä postaus tuli juuri sähköpostiin ja tulin lisää itseäni piinaamaan herkullisilla kuvillasi. <3 Nams. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ei (vissiin) onneksi lihota ;D Tosin musta tuntuu, että suklaa kertyy vyötärölle vaikka vasta pitelen levyä kädessäni kaupan karkkihyllyssä!!

      Poista
  4. Focaccia on ihanaa, se on Siipan bravuuri. En ole saanutkaan sitä pitkään aikaan, täytyy varmaan vähän vihjailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niiiin hyvää! Ja onnistuu tosiaan miehiltäkin ;DD

      Poista
  5. Meillä oli samaa ihanaa herkkua perjantaina <3 Focaccia on niin herrkkua, pitääkin vinakata miehelle et tekiskö pian uudestaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, onpa sitä nyt ollut liikkeellä!! Mainio iltapala.

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★