Sisustus & lifestyle since 2009

Search

KONE ÄLÄ HYYDY



Mun läppäri on tainnut tulla vanhaksi. Rakas Fujitsu Siemens on palvellut uskollisesti tammikuusta 2009 saakka (siis jo kiitettävät kuusi vuotta!), mutta nyt se on ruvennut pitämään vaan kovaäänistä hurinaa, mutta mitään ei tapahdu. Tai tapahtuu, jos jaksaa odottaa. Maanantaina sen aukeaminen nimittäin kesti 3 tuntia. Siis KOLME TUNTIA! Tänään se yllätti aukeamalla alle puolessa tunnissa, mutta esim. tän blogitekstin kirjoittamisen aikana kone kaatui kolme kertaa!

Kun viimein sain silloin maanantaina masiinan auki, niin päätin keskittyä pelastamaan sieltä kaiken, minkä vaan voin. Tähän mennessä olen onneksi onnistunut lataamaan kohta 50 Gt valokuvia ym. turvaan pilveen (OneDrive). Kone siis junnaa ja jumittaa. Ja sammuttaa sitten mielivaltaisesti itsensä aukaistakseen samalla check disk kovalevyn tarkistusohjelman muutaman kerran päivässä. Levytilaa on kuitenkin vapaana 60 Gt eli ei pitäisi ihan tukossa olla kumminkaan. Herjoja on myös tullut tän viikon aikana kaikki maan ja taivaan väliltä ja alan olla kans jo ihan finaalissa tän dilemman kanssa!


Mikä neuvoksi?  

Kannattaako yli 6 vuotta vanhaa konetta edes viedä huoltoon? Jos vaan putsais ite sieltä pois kaiken sälän ja antais muksuille.. Mikäli uuden läppärin hankinta tulee ajankohtaiseksi, niin iPhonen ja iPadin käyttäjänä olen tiettykin aina haaveillut Applen MacBookista. Ohut ulkonäkö viehättää, mutta hinta on aika tuhti.. Ja pärjäisinkö varmasti ilman windowsia, wordia ja exceliä ;) Mutta onko teistä hei kellään MacBookia? Tai joku muu hyväksi havaitsema masiina? Tartten siis koneen, joka toimii bloggaamisessa ja muussakin, ja läppärin siis nimenomaan. Ja kannattaako esim. tarkemmasta näytön resoluutiosta maksaa?

- Kaikki vinkit ja neuvot onkin nyt tarpeen eli kerro, jos sulla on jokin toimiva peli, jota voisit suositella!

12 kommenttia

  1. Meidän kotikone temppuilee samalla tapaa. Oiskohan vuodelta 2010. Ei varmaan kannata enää korjata. Noi iät alkaa olla vanhoja vähän joka laitteessa. Meillä vielä näytössä kosketushäiriö ei näy mitään, jos läppä auki normaalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mä kans vähän arvelin, että 6v. taitaa olla jo aika "vanhus" mun käytöllä!!

      Poista
  2. Mulle kävi just noin, että kone kaatui koko ajan ja toiminta oli niin heikkoa... Mies osti mulle uuden valkoinen Acerin. Olisin halunnut Macin, mutta lopulta totesin etten maksa siitä niin paljon. Vielä kun meillä on ollut yksi macin läppäri aikasemmin, ja se kesti sen 3vuotta... eli ei yhtään kauempaa kuin meidän muutkaan läppärit. En kyllä ymmärrä miten oot saanut tuon kestämään noin kauan??? Kestävä läppäri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niinkö? Ihana mies sulla ♥ Ja valkoinen läppäri!! Iiih. Mä vielä puntaroin kans sen asian kanssa, että kannattaako maksaa Macistä. Toisaalta se kyllä varmaan kommunikois (I hope) iPhonen ja iPadin kanssa ;) Täytyy vielä tutkia asiaa..

      Mä olen kyllä ottanut tästä mun pikku Fujitsusta kaiken irti! Akku ei oo ladannut enää kolmeen vuoteen, joten oon sitten istua nököttänyt töpselin kanssa sohvalla :D

      Poista
  3. Meillä on viisi eri mallia MacBookin kannettavaa, Prota ja Airia. Ikähaitari vajaa 1-8 vuotta. Kaikki toimivat moitteettomasti. Suosittelen erittäin suuresti! Vaikka hankintahinta on suurempi, käytettävyys ja toimintavarmuus maksaa erotuksen takaisin. Oma koneeni on 4 vuotta vanha. Vaikka kone on mulla päivittäin kassissa mukana (ilman suojia), ei siinä ole naarmuakaan ja toimii edelleen kuin uusi. Ja oikeasti nämä kommunikoivat noiden iPhonejen ja iPadien ja mm. Suunnon urheilukellon/sykemittarin kanssa. Kansi vaan auki ja kone toimii kahdessa sekunnissa. Työläppärini on sitten taas iso, jäykkä ja hidas Windows-setti, enkä sitä edes mielelläni käytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Just tällaisia kommentteja puolesta (ja vastaan ;) kaipaankin!!

      Toi synkronointi mua nimenomaan kiehtoo, mutta sitten toisaalta pohdin, että "riittääkö" mulle Air vai kannattaako ostaa Pro, jossa on retina-näyttö ja muutenkin enemmän kapasiteettia? Kuvat ja kuvankäsittely kun ovat kumminkin bloggarille aika tärkeitä..

      Poista
    2. Jatkan vielä. Meillä on noita Prota miehellä ja nuorisolla. Retinaa ei ole kellään, vaikka aikoinaan on samat pohdinnat sen tarpeellisuudesta käyty. Itselläni on ihanan ohut ja kevyt Air tavallisella näytöllä. Tämäkin näyttö on hyvä ja laadukas, enkä ole vielä koskaan kaivannut Retinaa. Ajattelisin bloggariile riittävän tavallisen. Retinaa tarvitsee, jos ihan oikeasti ammatikseen tekee kuvankäsittelyä (vaikka bloggaus voikin olla ammatti, en kuitenkaan miellä sitä ihan niin ammattimaiseksi).
      Näyttöä enemmän kannattaa satsata muistiin. Omassa koneessani on hieman liian vähän tilaa kaikkiin vuosien reissukuviin ja opiskelujen lopputöihin ym. Airia tosin saa isommalla muistillakin, itse säästin ja ostin pienemmällä. Kaikki kyllä pyörii hienosti ja tehtyä saa mitä vaan, mutta kaikkea ei voi koneella säilyttää. No, ulkoinen kovalevy on helppo käyttää apuna.
      Ai niin, mulla ei ole tässä Airissa levyasemaa, mutten sitäkään tarvitse. Jos leffoja tms. on tarpeen katsoa, avataan joku noista muista koneista.
      Air on todellakin helppo napata mukaan kassiin, eikä se paina reissussakaan juuri mitään. On kuin tabletti oikeilla näppäimillä :). Nuo muiden koneet on paljon painavampia.
      En ole tätä hankintaani katunut päivääkään!

      Poista
  4. Hankin oman koneeni myös 2009 ja se käyttäytyi aivan samalla tavalla, kunnes viime syksynä sanoi sopimuksen irti. Yritin sitä vielä korjauttaa, mutta kovalevy oli niin epävakaa, ettei sille voinut tehdä enää mitään. Itsellä myös uusi kone hakusessa.. Olen yrittänyt selvitä miniläppärillä, mutta ei vaan jotenkin toimi yhtä näppärästi. Varsinkin kuvien käsittely pienellä näytöllä hankalaa.

    VastaaPoista
  5. Meille hankittiin jouluksi tällainen Toshiba http://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/kannettavat-tietokoneet/SATL50DB170/toshiba-satellite-l50d-b-170-15-6-kannettava-valk?scid=EXT_SEM_GOOGLE_IH_DSA_KANNETTAVAT&gclid=COrUnqK7lcQCFWrqcgodJgIARw ja olen ollut todella tyytyväinen =)

    VastaaPoista
  6. Moi, mulla tässä auki ja kirjottelen MacBookilla jonka ostin alkusyksyllä 2008 :) Vielä toimii mutta hidastuuuuuuu , kun on täynnä kaikkea sälää. Mutta siis suosittelen, ei mitään ongelmia ole sisältynyt näihin vuosiin. Ainut on, että toimii ainoastaan enää kun on piuhassa kiinni.

    VastaaPoista
  7. Voi että tuo on aina ärsyttävää kun koneita joko läppäriä tai puhelinta tms joutuu uusimaan. Argh! Se kaikkien asioiden siirtäminen ja tallentaminen... argh. Ja jos vaihtaa merkkiä niin uuden opetteleminen. Itse vaihdoin syksyllä MacBook Airiin ja olen kyllä tykännyt. Näihinhän saa nykyään myös MS Officepaketin jos haluaa sitä käyttää. Itse olen pärjännyt tällä laitteen omalla tekstinkäsittely ym. ohjelmistolla. Itsellä on puhelimena Samsung Note, jonka kirjiotusominaisuudesta en haluaisi luopua, silti haluttaisi iPhonen 6 + hankkia juurikin noiden yhteensopivuus asioiden takia. Ei tarvitsisi ymmärtääkseni kuvia erikseen siirtää laitteelta toiselle...

    VastaaPoista
  8. Jos läppäri on vielä ulkoisesti ehjä niin asenna siihen ilmainen Linux (Ubuntu) ja kone on taas kuin uusi - tai jopa parempi :) Kelpaa muksujen surffailla vielä pitkään.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★