Sisustus & lifestyle since 2009

Search

PIKKUNAISIA


- Minua on siunattu kolmella kauniilla tytöllä (ja yhdellä hurmaavalla pojalla).

Vanhin tytöistä on jo 23-vuotias ja äiti itsekin, keskimmäinen 14 ja tämän kesän riparilainen, Pikkusisko reipas 8-vuotias. Kaikki kolme siis kovin eri-ikäisiä, mutta äidillensä niin rakkaita. Ja sitten vielä Ava-neiti 1v. Mummin silmäterä. ♥ Koetan parhaani mukaan olla tytöilleni tukena ja apuna, kannustaa ja olla sukumme vahva nainen, jonka puoleen voivat aina kääntyä. Positiivinen palaute on tärkeää, jotta tytöistä kasvaa hyvän itsetunnon omaavia nuoria naisia.

Tänä aamuna herätin perheemme pikkunaiset köyhien ritarien tuoksuun. Nautimme kiirettömän sunnuntaiaamiaisen vain tyttöjen kesken, sillä pojat olivat tuohon aikaan jo reippaina jäähallilla. Iltapäivällä paistoin sitten ruuanlaiton lomassa vielä suklaakakun, jonka kuorrutteena oli kermavaahtoa ja minttukrokanttia + päällä raikkaita mansikoita!


"Don't be a woman that needs a man. Be a woman a man needs." Tuo sanonta kiteyttää aika hyvin mun ideologian olla nainen. Olen itsenäinen, tarpeellinen ja haluttu, kaikin tavoin.

- Ihanaa Naistenpäivää teille, ihanat naiset!

8 kommenttia

  1. Kauniit lapset ja tämä on ihana blogi :) Hyvää naistenpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Ihania naisia teidänkin perheessä.
    Oikein hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
  3. Hyvä tuo sinun sanonta ja totta, itsekin ajattelin noin ja yritän myös niin elää. Meillä on kolme poikaa ja onhan tyttö vielä mun salaisissa haaveissa : ) Hyvää naistenpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vaaleanpunaiset haaveet on ihania ;) Toivotaan pientä tähdenlentoa teille..

      Poista
  4. Kauniita naisia teidän perheessä! Mukavaa naistenpäivän iltaa teille kaikille!
    Ja tuo kakku maistuisi kyllä mullekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Kakkupohjan ohje löytyy täältä:

      http://www.yhteishyva.fi/ruoka-ja-reseptit/reseptit/suussa-sulava-suklaakakku/012559

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★