Sisustus & lifestyle since 2009

Search

#RANTAKUNNOSSA?

Kaunis Maria muisti mua rantakunnossa -haasteella, mutta täytyy tunnustaa, että meinasin kyllä ensiksi skipata koko jutun. Mutta haasteen perusidea on hyvä: vastustaa epärealistisia ulkonäköpaineita ja kannustaa itsensä hyväksymiseen, joten lähdin mukaan, vaikka oon jo 44-vuotias, enkä mikään himoliikkuja, en oo koskaan ollutkaan, vaan ennemminkin ns. hyötyliikkuja (vältän mahdollisuuksien mukaan hissiä, kuljen mieluummin portaita, kanniskelen kauppakasseja, vien mennessäni, tuon tullessani jne). Blogi ei myöskään ole paikka, jossa haluaisin esitellä bikinivartaloani, vaikka sellaisia kuvia on toki olemassa. Paino on jämähtänyt lasten syntymän jälkeen tiukasti samoihin lukemiin ja puntarissa käyn, jos muistan, sillä tärkeämpää kuin numerot, on se miltä itsestä tuntuu! 

- Tukka auki ja biitsille, sillä kerranhan täällä vaan eletään! Farkun nappi on siinä muuten aika hyvä mittari eli jos rupee liikaa puristaan, niin sitten on hyvä tehdä pientä korjausliikettä syömisten ja liikunnan suhteen.





Lapsena olin melkoinen laiheliini ja vanhempani kutsuivat mua hellittelynimellä hankisääski. Mulla oli pitkät jalat ja olin kova juoksemaan. Pärjäsin hyvin 100 metrin pikajuoksussa, pelasin pesäpalloa ja olin koulujen välisissä kisoissa mukana tyttöjen viestijoukkueessa. Sitten mulle yhtenä kesänä kasvoi tissit ja juokseminen rupesi tuntumaan epämukavalta. Myös koulukiusaaminen vaikutti siihen, että joukkuelajit eivät enää paljoa kiinnostaneet. Mutta tuohon aikaan lapset liikkuivat paljon: pyöräiltiin joka paikkaan, liikutiin paljon raittiissa ulkoilmassa, istuskeltiin kalliolla ja uitiin järvessä kaiket kesät, soudeltiin, käytiin kalassa. Talvella luisteltiin, hiihdettiin ja potkukelkkailtiin, ja käveltiin tietty koulumatkat. Ei ollut kännyköitä, joilla kysyä kätevästi pikaviestillä kavereilta, että missä meet, vaan oma peffa oli itse hinattava kylille.

Nuoruuden itsetunnolla tulin tehneeksi vähän mallin töitäkin. Olin mm. hiusmallina, muutamassa muotinäytöksessä ja lehtimainoksessa, ja pari kauneuskilpailutitteliäkin tuli 18-vuotiaana pokattua. Tuolloin 80-luvulla maailma oli kovin toisenlainen kuin nykyään - niin myös naisihanne. Luonnollisuus oli 'in' ja vasta Madonnan musiikkivideoiden ja sukkahousuhevibändien innoittamina vaatekaappiin eksyi pitsiä ja revittyjä farkunlahkeita. Toki ainahan mallimaailma on suosinut pitkiä ja hoikkia tyttöjä, mutta tuolloin 80-luvulla anorektisen laihoja kalpeita tyttöjä näkyi vähän. Mutta tukkaa kuvissa oli sitäkin enemmän, sillä kaikilla piti olla pöyhkeä permis. 


21-vuotiaana tulin ensimmäisen kerran äidiksi ja nyt meillä on neljä lasta (niin, ja yksi ihana lapsenlapsi). Kehonkuvani on aina ollut mielestäni melko hyvä, sillä kasvoin isopovisten rehevien naisten ympäröimänä, jotka pitivät paplareita ja olivat reippaita ja rusoposkisia. Raskausajat ovat itselläni olleet suht helppoja ja pitkät imetykset ovat auttaneet raskauskilojen karistamisessa. Toki kropasta näkee, että on saanut 4 lasta, mutta samalla näkee myös, että se on onnistunut tehtävässään eli synnyttänyt uuden ihmisen. Neljästi. Tietty raskausarvet ja löysä nahka joskus harmittaa, näin bikinikelien kynnyksellä varsinkin, sitä en kiellä, mutta ne raidat ovat osa minua ja kertovat eletystä elämästä. Omat lapset ovat sitä paitsi ihan parhaita, kun hyväksyvät äidin juuri sellaisena kuin hän on - pehmeänä sylinä, johon on mukava kiivetä. Ja mulla on aivan ihana aviomies, jolle mä olen aina Miss Farkku Suomi, vaikka yrittäisin väittää muuta ;)

Kolmen tyttölapsen ja yhden pojanviikarin äitinä yritän olla hyvä roolimalli niin naisena kuin äitinä. Kaikki tyttäremme ovat sangen erilaisia: yksi on liikunnallinen, toinen taiteellinen ja kolmas kontrollifriikki jo pienestä. Musavideoiden viestittämä naiskuva on tänä päivänä sangen pornahtava, jos sallitte ilmauksen, ja pieni mieli helposti miettii ristiriitaa näkemänsä ja tosielämän välillä. Meillä jutellaan asioista paljon ja yritetään olla avoimia. Murrosiän muutoksista, seurustelusta, ystävyyssuhteista, ulkonäköpaineista, sisäisestä kauneudesta, kuukautisista ja tunnemyrskyistäkin. Jokaisen ikätasolle sopivalla tavalla. Tuetaan ja kannustetaan. Itse leikin barbeilla vielä 12-vuotiaana, nykyään sen ikäiset tytöt nauravat koko ajatukselle. Se on toisaalta vähän sääli, sillä lapsuus on muutenkin niin kovin lyhyt. 

"No beauty shines brighter than a good heart."



Tärkeimpiä asioita, mitä olen äitinä ja naisena oppinut, on että itselle pitää olla armollinen. 

Meille naisille asetetaan hurjasti paineita, mutta kuka niitä oikeastaan asettaa? Me itsekö? Pitäisi olla siisti ja huoliteltu, aina hyvän näköinen, mukava, menestynyt, tehokas, suoriutua monesta asiasta yhtä aikaa. Lasten pitäisi olla kilttejä ja hyväkäytöksisiä, kodin siisti ja aviomieskin pitäisi pitää tyytyväisenä + jaksaa huolehtia itsestä ja omasta jaksamisesta, ystävistä, ikääntyvistä vanhemmista, ehtiä harrastaa ja huolehtia myös lasten harrastukset, pyykkivuoret, kaupassakäynnit, arkiruuat, toimia juhlajärjestäjänä, viihdyttäjänä, autonkuljettajana, lohduttajana, luottamustehtävissä ja olla tietenkin aktiivinen myös somessa. Ei siis ihme, jos illalla huomaa, että toinen silmä jäi kiireessä  kokonaan meikkaamatta ja häilyy unen ja valveillaolon rajamailla jo ennen kymppiuutisten tunnaria.


Ja mitä tulee otsikkoon #rantakunnossa? 

Olenks mää? No ainakin omasta mielestäni. Ei tartte olla täydellinen, sillä sama aurinko paistaa meille kaikille. On ihan turha luoda itselle hirvittäviä suorituspaineita. Rohkeasti vaan eväät koriin ja rantsuun lasten kanssa, jos yhtään siltä tuntuu. Kiloista ja kropasta viis. Äitiys ei tietenkään saa olla mikään tekosyy sille, ettei voisi pitää itsestään huolta, mutta eihän sinne rannalle oo tarkoitus mennä itseään esittelemään vaan nauttimaan kesäpäivästä lasten kanssa. Tokalla tai kolmannella kerralla uskaltautuu sitten ehkä jo viltiltä veteenkin! Ei unohdeta esimerkin voimaa, sillä sun ja mun kesä on jonkun toisen lapsuus.

En tällä kertaa haasta ketään, mutta olet vapaa nappaamaan haasteen mukaasi, jos aihe puhuttelee sinua!




Loppuun vielä ihanan australialaisäiti Sonian video, jossa hän muokkaa bratzien luomaa naisihannetta luonnollisempaan tyyliin. Ei muuten tekis pahaa meillä Suomessakaan moinen imagon muutos! Jos video ei aukea, niin löydät sen myös täältä.



Rantakuvat automatkaltamme Tanskasta 2013. Oi, miten kaipaankaan noille hiekoille taas..

10 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus! Itse olen ikäni saanut kuulla ulkonäöstäni jne. just niiltä lähimmiltä ihmisiltä. En tunne itseäni vieläkään mitenkään hyväksi, mutta toisaalta olen alkanut miettimään sitä mihin suuntaan haluan omat tyttöni kasvattaa. Kunpa osaisin tarpeeksi neuvoa ja rohkaista. Saada tuntemaan että tytöt ovat hyviä just sellaisiana kuin ovat. Nykyään kun niitä naisihanteita yms. tulee niin paljon muualta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten harmillista kuulla. Mutta tiedätkö, että ehkä juuri siksi sait tyttö-lapsia, että voit käydä näitä asioita uudelleen läpi ja eheytyä ♥ Sanat ovat kuin miekka, joskus jopa miekkaa vahvempia. Yritetään olla esimerkkejä omille lapsillemme ja muistaa tukea ja kannustaa, sillä vähättelijöitä ja lannistajia on maailma pullollaan.

      Ihanaa & lämmintä kesää!

      Poista
  2. Ihana postaus, kerta kaikkiaan. Niinhän se joku kirjoituskin sanoi: Milloin olet bikinikunnossa? Laita bikinit päälle ja mene rannalle. Näinhän se on. Vitsit noi 80 luvun hiukset oli niin...hienot :)
    Ihana tuo videokin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Rantakelejä siis toivomuksissa tälle kesälle! ;DD

      Poista
  3. Aivan ihana kirjoitus Sally!
    Yhdyn myös Outin sanomaan bikinikunnosta, ja muutenkin kaikki mitä kirjoitat on niin hyvin sanottu.
    Todellakin, sun ja mun kesä on jonkun LAPSUUS.
    Minua monesti tuijotetaan rannalla, ja tiedänkin olevani neljän lapsen äidiksi aika hoikka, mutta en mikään anorektikko, enkä ole ikinä laihduttanut. Silti, vaikka koko aikuisikäni olen saanut kuulla, "miten voit näyttää tuolta vaikka olet tehnyt neljä lasta" niin olen koittanut elää niin, etten juuri ikinä valita ulkoisesta olemuksestani tyttärien kuullen. Sillä se, miten elämme naisena ja millainen käsitys meillä on itsestämme, vaikuttaa aina väistämättä siihen, miten tyttäremme kokevat naiseuden ja siihen liittyvät erilaiset ihanteet.

    Tästä vielä tuli mieleeni, että kaikkein hirveintä on, jos oma läheinen solvaa nuorta tyttöä ylipainon vuoksi - olen tämmöistä aika läheltä joutunut seuraamaan. Se, jos mikä jättää lapseen arvet. Nuoria ja lapsia ei saisi koskaan arvostella negatiivisesti. se on niin kamalaa.

    Muistetaan esimerkillä näyttää, että jokainen nainen on kaunis, oli sitten minkäikäinen ja muotoinen tahansa. Hymy kaunistaa jokaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne pitkästä kirjoituksestasi. Läheltä tulleet ikävät sanat jäävät mieliin erityisen vahvoina ja vaikka niissä ei olisi totuuttakaan kuin nimeksi, niin ne satuttavat ja kulkevat elämässä mukana kymmeniä vuosia. Aikuisen pitäisi pystyä olemaan aikuinen eikä siirtää omia negatiivisia ajatuksiaan lapsiin, sillä lapsethan imevät kaiken kuin pesusieni. Kerran sanottua on niin vaikea ottaa takaisin. Edes anteeksipyynnöllä. Jokainen meistä on kaunis, mutta ulkonäköpaineet ovat tänä päivänä niin kovat. Toki painonpudotuksella saavutetaan myös terveydellisiä etuja, mutta onko ihannepainon tavoittelussa järkeä, jos se johtaa jojo-laihduttamiseen? Olen kuullut, että se vasta vaarallista on..

      Rantakunnossa siis, kiloista viis! Nyt vaan toivotaan niitä aurinkoisia päiviä.. Ihanaa kesää Anne!

      Poista
  4. Kylläpä kirjoitit hyvin.
    Nykymaailma on jotenkin niin kovin raadollinen ja kaikki somen luomat paineet ym. on tosi rankkoja nuorille. Ulkonäkökeskeisyys korostuu kaikessa ihan valtavasti.
    Voisi melkein sanoa, että tuo 'rantakunto' = itsetunto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet Anu valitettavan oikeassa. Erilaisuutta vierastetaan ja toisaalta luonnollisuutta myös, sillä musavideoiden naisihanne on aika kaukana luomusta elovena-tytöstä (en toki väitä, että nykypäivänä kenenkään pitäisi juosta paljain jaloin kaurapellossa hiukset letitettyinä). Netissä ja whatsapp-ryhmissä kiusataan, jos et ole samasta muotista toisten kanssa. Mutta juuri erilaisuushan on rikkaus! Harmi vaan, että se 'oma polku' löytyy useimmiten vasta aikuisena. Eikä kaikilla silloinkaan. Mutta itsensä hyväksyminen on itsensä rakastamista - ja sitä tarvitaan, jotta voi rakastaa myös muita! ♥

      Lämmintä kesää ja rantakelejä toivon myös sulle!

      Poista
  5. Hieno kirjoitus. Ja edellisessä kommentissa on hyvin kiteytetty; rantakunto = itsetunto.

    Itse olen huonosta itsetunnosta kärsinyt koko ikäni ja kärsin edelleenkin näin aikuisiälläkin. Eikä ole edesauttanut teininä sairastuminen sairauteen, joka on vaikuttanut ulkonäköön, niin itse sairaus kuin lääkityskin. Tuolloin hävisi kaveritkin, eikä sekään tehnyt itsetunnolle hyvää.

    Kyllä ulkonäköpaineita on yhtälailla aikusillakin, ainakin itselläni on. Tosin näin aikuisiällä niitä ehkä luo enemmän itse itselleen. Mutta todella surullista kyllä on että niitä niin rankasti luodaan pienille naisen- ja miehenaluille. Ja jotenkin hassua, että vaikka nykyään ylipainoisia on niin paljon (itse mukaan lukien), niin edelleenkään se ei ole jotenkin "hyväksyttävää".

    Kunpa jokaiselle löytyisi jostain se viisasten kivi, jolla jokainen voisi tuntea olonsa hyväksi ja erityisesti hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on ja muistaisi myös hyväksyä toiset omanlaisinaan. Taitaa olla absurdi päiväuni, mutta ainahan sitä voi haaveilla paremmasta maailmasta - ja siitä paljon puhutusta rantakunnosta. ;) Ja toteuttaa näitä päiväunia ainakin omalta osaltaan antamalla kaikkien kukkia ja itse puhjeta kukkaan (hah :D). Toivottavasti vielä jonain päivänä olisi itsekin "rantakunnossa" ja uskaltautuisi sinne rannalle. :)

    Hauskaa ja rentouttavaa kesää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä viestistäsi Heli. Sulla on tosi fiksuja ajatuksia! Huomaa, että olet pohtinut asiaa paljon ja toivot toisille hyvää. Empatiakyky on ihana asia. Mutta maailma ei muutu, jollemme me muuta sitä. Sen vuoksi on hyvä ottaa asioihin kantaa ja jakaa omia kokemuksiaan toisille. Vaikka kroppa olisi timmissä kunnossa, hiuksissa ja ripsissä pidennykset, ihminen voi olla pelkkä 'kuori' eli sisäinen kauneus ja onnellisuus puuttuu. Paljon tärkeämpää on olla sinut itsensä ja päänuppinsa kanssa. Ainakin näin nelikymppisenä koen itse eläväni 'parasta aikaa' elämässäni (lapset ovat jo kaikki koululaisia, tunnen itseni/ tiedän mitä haluan elämältä, minulla on hyviä ystäviä, parisuhde, terveyttäkin). Vielä kun löytyisi mukava työpaikka, niin sekin osa-alue olisi järjestyksessä. Työllä kun on kuitenkin aika suuri merkitys, myös henkiselle hyvinvoinnille.

      Mitäpä jos päättäisimme tänä kesänä ottaa pieniä askelia itsemme hyväksymiseen? Sillä kaikki muutos lähtee yhdestä askeleesta. Eikä nipoteta ja ruoskita itseämme jokaisesta jäätelötötteröstä vaan nautitaan tästä kesästä - elokuun lämpimät illat ovat jo tilauksessa reippaita kävelylenkkejä varten ;D

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★