Sisustus & lifestyle since 2009

Search

ASUNTOMESSUT 2015: SUOSIKIT + TÄRPIT



- Terveiset asuntomessuilta! Olimme bloggariporukalla tutustumassa tämän vuoden asuntomessuihin Vantaan Kivistössä ja sanoisin, että messut ovat nyt monipuolisimmat pitkiin aikoihin! 

Messualue itsessään sijaitsee liito-oravametsän syleilyssä, mutta kuitenkin lähellä kaikkea. Sinne pääsee kätevästi nyt mm. uutta Kehärataa pitkin junalla. Alue on kävijäystävällisesti pyöreä asemakaavaltaan, samaan tapaan kuin Kokkolan asuntomessut neljä vuotta sitten, ja keskusaukio on nimetty rohkeasti Tiikerinsilmäksi. 






Osa messutaloista on harmillisesti melko pienillä tonteilla tai "väärin päin" ja koska istutukset ovat vielä pieniä, niin piilopaikkoja pihoissa on aika vähän. Mutta muutoin uusi asuinalue on mielestäni oikein onnistunut, talot mukavan kokoisia eli ei liikaa hulppeita lukaaleja vaan suurin osa sellaisia tavoitettavissa olevia unelmiajoista tällaisen tavallisen tallaajankin on mukava napata ideoita mukaan! Mutta pidemmittä puheitta tässä mun suosikit + tärpit messukävijöille: 


Kohde nro. 20A Kristallikuutio

Näytteilleasettaja Jalokivitalo, 5 h + k + s + khh 194 m2
Asukkaat toteuttivat itse talon sisustuksen suunnittelun. Upea keittiö A la Carte/ Keittiömaailma.

"Paritalo, jonka sisustus on vähäeleinen, mutta tyylikäs. Betonikuutiota muistuttava saareke on keittiön katseenvangitsija!"





Kohde nro. 30 Villa Falken

Näytteilleasettaja Fiskarhedenvillan, 6 h + k + khh/kph + s, 189 m2
Sisustussuunnittelu Annarina Yöntilä/ Adalmiinan Helmi. 

"Tämä kohde on näiden messujen todellinen helmi. Sisustus ihanasti New England tyylinen & huvilamainen, joka on taidokkaasti maustettu dramaattisella mustalla!"





Kohde nro. 41 Tiilerikoti

Näytteilleasettaja Tiileri. 4 h + avokeittiö + khh + s, 113 m2.
Sisustussuunnittelu Country White/ Helene Nieminen.

"Ei ihan heti uskoisi ulkoapäin, miten ihana maalaisromanttinen koti kahdelle aikuiselle täältä löytyykään!"






Sallyn tärpit

Näiden TOP 3 talojen lisäksi suosittelen katsastamaan myös seuraavat messukohteet:

Nro 10. Spinelli A1 (yksiön värikäs rock-henkinen sisustus by Olli Herman (komistus oli itse paikalla pressipäivänä!))



Nro 17. Villa Beauty (ainoa, jossa uima-allas (ja läpinäkyvä kylppärin seinä!)) 



Nro 22. Lakkalaine (hulppea lukaali 287 neliötä, saunatilatkin pienen asunnon kokoiset!) 



Nro 26. Villa Kapee (mahdottoman upeaa arkkitehtuuria hirsitalossa) 

Suihkussa sinitaivaan alla...

Nro 28. Passiivikivitalojen kosteusturvatalo (ennakkoluulottoman perheen koti) 

Tässä olisi mukava viettää perheen kanssa leffailtaa!

Nro 31. Lammi-kivitalo Casa del Limon ("Mexico meets Scandinavian") 

Trenditietoinen valitsee nyt Meksikolais -tyyliset laatat!

Nro 35. Urban villa 1 (kompakti kaupunkivilla ullakkohuoneella) 

Iisa Strand kertoo katossa olevan liesituulettimen toiminnasta

Nro 36. Jämerä-Leija (yläkerta lasten valtakuntaa, (jossa mm. Robin-huone))



Nro 37. Terca Tiger (ranskalainen sisäparveke olohuoneeseen!) 


- Juttusarja jatkuu. Lisää kuvia innokkaimmille jo nyt Sally*s facebook sivuilla, jonne latasin niitä koko albumillisen!  


Asuntomessut Vantaalla 10.7. - 9.8.2015.

7 kommenttia

  1. Dekosta katsoinkin, että se Tiilerin talo oli iiihana 😍 Muuten näyttää niin modernilta, että mä en kyllä vaivaudu paikalle. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekossa ei harmillisesti ollut kuvia kaikista sisustuksista. Esim. painoon mennessä näiden asuntomessujen 'helmi' eli kohde 30. Villa Falken oli vielä aivan kesken. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan siihen! Sisustuksen siihen on suunnitellut Adalmiinan Helmen Annarina Yöntilä. Huonekalut ja piensisustus: Adalmiinan Helmi, Sasu's Playhouse, Cobello, Antiikkiliike Anna-Stiina. Maalaisromanttinen unelma maustettuna dramaattisella mustalla! Niin Chic. ♥

      Poista
  2. Kiitos kierroksesta ja vinkeistä! Kyllä mun täytyy varmaan päästä näkemään ainakin tuo Villa Falken!<3 Sitähän voisi kiertää samaa taloa vaikka uudelleen ja uudelleen...;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, juuri näin minä tekisin! ;DD Eli maalaisromantiikan nälkäisen kannatta laittaa MUST SEE listalle kohteet 30 + 41.

      Poista
  3. Yrittänyt googlata ihan ensimmäisen kuvan mustaa maailman karttaa, että onko jostakin tilattava tuote vaiko custom made? Tietääkö joku?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis! Ekan kuvan 'maailman kartta' oli kohteessa nro 37 Terca Tiger. Kohteen valokuvatapetit ja taulut ovat Art4You. http://art4u.fi/kauppa/products.php?p=5628&lang=fi

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★