Sisustus & lifestyle since 2009

Search

RIPPIJUHLAT


- Tätä mekkoa metsästettiin pitkään! 

Tai itse asiassa se löytyi kyllä jo ensimmäisestä Tampereen mekkokaupasta, mutta ihan varmuuden vuoksi kiersimme Isosiskon kanssa kaikki muutkin keskustan vaatekaupat (siihen meni seitsemän tuntia!) ennenkuin olimme ehdottoman varmoja, että tämä se on. Mekon väri aqua saneli sitten luontevasti juhlapäivän teemavärin.  




Eilen vietimme siis keskimmäisen tyttäremme rippijuhlia. Sunnuntain sää oli sateinen ja kirkosta tullessamme vettä satoi kuin saavista kaatamalla. Nopeasti otimme kuitenkin muutamat kuvat alba päällä ja sitten jo juoksimme autoon suojaan. 

Juhlia vietimme perhepiirissä vanhempieni luona Tampereella. Koska iltapäivä oli jo pitkällä, kokoonnuimme ensin suuren pöydän ääreen nauttimaan päivällistä. Loimulohi ja runsas salaattipöytä saivat kaikilla veden herahtamaan kielelle. Tein kaikki tarjottavat etukäteen itse, ainoastaan loimulohi hankittiin valmiina. Se oli hyvä veto, sillä lohi oli päivällispöydän ehdoton kunkku - ja säästi turhalta murehtimiselta pääruuan suhteen!



- Jälkkäriksi nautimme makoisat kahvit!  Pellillinen mansikkakakkua sekä komea suklaakakku kruunasivat aterian.




- Alkuillasta sadekin lakkasi ja pääsimme ottamaan muutaman yhteiskuvan terassilla

Olen niin onnellinen ja ylpeä rippilapsestani, joka saapui reilun viikon rippileiriltä Virosta väsyneenä, mutta onnellisena. Hän oli selviytynyt hienosti vieraassa maassa ilman perhettään, saanut uusia ystäviä ja oppinut luottamaan itseensä. Viikon nettipimentokin teki vain hyvää! Viron maaseudulla nettiverkko ei ole aivan yhtä tiheä ja luotettava kuin meillä Suomessa, mutta aika kului kuulemma hienosti ja parin päivän jälkeen kännykkää ei enää muistanutkaan.. 


15 kommenttia

  1. Ihania kuvia ja onnea riparilaiselle :)! Kaunis perhe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Joo, me ollaan Perhe Aqua ;DD En voinut vastustaa ostaa kaikille samanvärisiä asusteita..

      Poista
  2. Kaunis sankaritar, ihana mekkolöytö (huippu väri tuo aqua!) ja erityisen ihana vielä tuo teidän perhepotretti! ❤
    Nam mitä herkkkujakin teillä oli tarjolla, tuo suklaakakku, ah! (olin katsovinani että kermakin olisi teemaan sopivassa sävyissä?)

    Vaikka joku onkin varmasti toista mieltä, niin minusta ainakin on tosi kiva suunnitella juhlat johonkin teemaan ja useimmiten se on meilläkin ollut joku väri. Harmi vain kun sellaisia juhlia tuppaa olemaan liian harvoin...;) no, ehkä ensi keväänä sitten on vuorossa esikoisen yo-juhlat, joten sitten toivottavasti päästään taas suunnittelemaan!

    Takuulla ikimuistoinen kokemus tuollainen ei-niin-tavallinen ripari, ihailtavaa rohkeutta tyttäreltä lähteä vähän kauemmas. Onnittelut vielä rippilapselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, mitä ylistyssanoja! Tässähän ihan punastuu ;DD

      Tarkkasilmäisyydestä myös pisteet - suklaakakun päärynärahkaraidat oli myös sävytetty juhlan teeman mukaisesti! Ostin sitä varten pienen pullon karamelliväriä (löytyy ihan ruokakaupasta). Mä oon vähän tällainen teema-ihminen ja tykkään, kun liikumme yhdessä, että olemme pukeutuneet yhtenäisesti. Ketään ei tietenkään pakoteta, mutta yleensä lapset saa aika hyvin suostuteltua mukaan. Nytkin poikamme sai valita, laittaako turkoosin krakan vai rusetin ;D Sulla on hyvää aikaa suunnitella ikimuistoiset lakkiaiset, kannattaa alkaa keräillä vaikka Pinterestiin ideoita valmiiksi.

      Rippilapsi kiittää onnitteluista. Ajattele, että yksi isosista joutui lähtemään kesken leirin kotiin, kun oli niin kaamea ikävä.. Jo siitäkin syystä hatunnosto meidän neidille että jaksoi hienosti leirin loppuun! ♥

      Poista
  3. Onnea! Ihanat juhlat :) Meillä tuo vielä edessä .. 16.8. ja kuvistasi tajusin, että tarvitsenhan minäkin juhlavan asun tapahtumaan! :D Unohdin taas itseni ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mekkoja löytyy vielä ihan hyvin - ja jos oikein tuuri käy, niin aleprosentit ovat nyt aika mojovia! Oman mekkoni ostin jo kevään indiedays juhliin ja hetken kyllä mietin, voiko mustan mekon laittaa rippijuhliin.. Mutta keksin maustaa sen hartiahuivilla, joka oli ainoa uusi hankinta (sekin löytyi -50%).

      Mukavia juhlia teille Niina!

      Poista
  4. Onnea isosiskolle ripille pääsyn johdosta <3

    VastaaPoista
  5. Niin kaunis perhe! Onnea rippilapselle (vai pitäiskö sanoa nuorelle). Hyvin valittu teemaväri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! ♥ Aqua oli minustakin onnistunut valinta! Pirteä ja raikas yhtäaikaa.

      Poista
  6. Mielettömän kaunis on mekko. Ihanan iloisia kuvia koko perheestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä tällaiset juhlat on kivoja, joissa koko perhe voi asettua potrettiin. Jää kivat muistot ja näkee, kuinka nopsaan lapset kasvaa.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Ihanan näköistä! Oi että! Meillä on kuun lopussa kaksostyttöjen konfirmaatiojuhla, kaikki hyvin kun kakut ja mekot on jo järjestyksessä. Muusta viis :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★