Sisustus & lifestyle since 2009

Search

MAKUUHUONEEN SISUSTUS


- Meillä jatkuu aika lailla sama sisustustyyli koko kodissa: vaaleita pintoja, valkoista, rottinkia ja tähtiä. 

Makkarimme ei siis tee poikkeusta. Sängyn pääty oli DIY projekti noin 5-6 vuotta sitten. Siinä on tukeva vanerilevy, johon niittasin paksusti vanua ja ompelin hieman säkkikangas tyyppisestä tukevasta kankaasta irtohupun päälle. Toistaiseksi ollaan siis menty näin, mutta kyllä mulla on mielessä vaihtaa ainakin tämä irtopäällinen hieman vaaleamman harmaaseen sävyyn jossain vaiheessa.



- Rottinkiarkut saavat tällä hetkellä toimia yöpöytinä

Toisessa niistä säilytän lahjapaperia ja sellofaania ym, toinen on täynnä sisustuslehtiä. Niitä meillä tursuaa joka paikasta, kun olen kauhean pihi heittämään edes 5 vuotta vanhoja veks! Juuttinarumaton mustat raidat antavat ryhtiä huoneeseen.



- Mustavalkoraidallisen TineK Home päiväpeiton ostin 2 vuotta sitten Tiirinkosken Tehtaalta ja se on yhä kuin uusi!

Ei ole ollut tarvetta pestäkään sitä vielä, sillä tuuletus muutaman kerran vuodessa riittää. Paitsi että se on todella muhkea, niin molemmat puolet ovat samanlaiset eli voi käyttää kummin päin vaan ja yöksi taittelen sen ilmavasti sivuun.

Kyllä tiettyihin asioihin sisustuksessa kannattaa panostaa, vaikka kertaostoksena joku voi tuntua kalliilta. Uskon nimittäin, että esim. tämä päiväpeitto on meillä vielä 10 vuoden päästäkin ;)


Makkarimme ei siis ole suuren suuri, vain hieman yli 11 neliötä, mutta sängyn jalkopäähän mahtuu onneksi vielä just ja just Ikean valkoinen Hemnes lipasto sekä mun vaaterekki. Säilytystilaa kun ei koskaan voi olla liikaa!

10 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, sinäpä sen sanoitkin ;DD Mä huomaan kyllä viihtyväni tässä 'mun' tyylissä!

      Poista
  2. Kivan näköistä. Ja ihana tuo kommentti sisustuslehtien säilyttämisestä. Itsekkään en henno heittää vanhoja lehtiä pois. Niitä on kivaa selailla ja samalla näkee, kuinka tyylit muuttuvat vuosien varrella 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka! Mulla on 'arkistoituna' numerojärjestykseen sisustuslehtiä vuosikerroista 2009 alkaen ;DD Ja noita, mitä oon raahannut Ruotsista ja Tanskasta en varmaan raaski koskaan hävittää.. Mä oon ihan toivoton tapaus!

      Poista
  3. Aina yhtä tyylikästä!! Kade olen matoista, meillä koira pissisi sen heti, pläääh ****

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Raidallinen matto on muuten alunperin tarkoitettu ulos eli TERASSIN MATTO, mutta ollaan pidetty sitä alusta saakka sisätiloissa. Hankimme sen Iskusta 2,5 vuotta sitten ;D

      Ja täällä kans haaveillaan hauvasta, joten matot rullalle sit vaan (moneksiko vuodeksi?)

      Poista
  4. Kyllä on seesteistä! Ja nuo kallot! Minunhan on ihan pakko saada samat.. Deseniooo... )
    Muksaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Makuuhuone on rauhoittumisen tyyssija. En haluaisi sinne esim. telkkaria ja yleensä luenkin olkkarissa. Paitsi joskus sunnuntaiaamuisin on ihana viipyillä pitkään lämpimissä peitoissa, juoda aamukaffit sängyssä ja lukaista aamun lehti (tai uutiset tabletilla).

      Aurinkoa päivääsi!

      Poista
  5. Hei, mistä kaikki nuo ihanat tähdet on ostettu? Onko ne ihan paperisia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ihana! Meillä on kodissa paljon tähtiä, sillä rakastan viisisakaraisen tähden muotoa. Nämä kaikki kuvassa näkyvät ovat peltisiä, joita voi laittaa myös ulos esim. terassille ja ne on helppo maalata 'suhumaalilla' eli sprayllä haluamansa väriseksi. Olkkarissa meillä komeilee lisäksi 109 cm kokoinen jättitähti, joka on mun ikisuosikkini!

      Tähtiä myydään nykyään monissa sisustuskaupoissa, mutta niitä löytää myös Halpa Hallista, Kodin Ykkösestä jne. Ohjeet peltitähden maalaamiseen löydät blogini oikeasta sivupalkista tai kopioimalla tämän linkin selaimesi osoiteriville:

      http://countrysally.blogspot.fi/2013/05/diy-peltitahden-suhumaalaus.html

      Terkuin Sally

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★