Sisustus & lifestyle since 2009

Search

KANNUSTALOMME POHJAPIIRROS

Kaupallinen yhteistyö: KANNUSTALO


- Nyt on aika kurkistaa tarkemmin tulevaan kotiimme! Monet teistä ovatkin jo malttamattomina kyselleet, että mikä Kannustalon malli meille on tulossa. 

Meille tulee kokonaan räätälöity aito Kannustalo, jonka pohjaratkaisun olemme itse hahmotelleet eli sitä ei löydy Kannustalon valmismallistosta. Long Island tyyliä eli amerikkalaisia vivahteita talosta sen sijaan löytyy ja ulkoverhouksessa on varmaan osittain samaa kuin esim. Rauhalassa ja Aurorassa. Kerroksia talossa on 2 ja huoneistoala 181 m². Taloon on kytketty kahden auton katos, jossa sijaitsevat lisäksi varasto ja saunatilat.

Kun on elämässään rakentanut jo yhden talon + asunut monta vuotta vuokralla ja muuttanutkin usein, on asumisessa tullut vastaan paljon ratkaisuja, joita emme halua omaan kotiin, mutta paljon myös kivoja juttuja, jotka haluamme ehdottomasti mukaan. Tällaisia kivoja juttuja ovat esim. suuret ikkunat, vaaleat materiaalit, avarat tilat ja katettu terassi. Myös ruutuikkunat kuuluvat niihin. Budjetti asettaa onneksi aika hyvät raamit omille unelmille, mutta aika hyvin ollaan saatu mahdutettua meille tärkeitä asioita mukaan.





Alakerran pohjapiirros


Talon julkisivu on länteen ja meille tullaan sisään etupihalta koko talon levyisen jenkkiterassin kautta. Heti sisäänkäynnin vasemmalta puolen löytyy pieni työhuone/ vierashuone, johon tilansäästämiseksi laitetaan liukuovi. Sisäänkäynnin oikealta puolelta nousee portaat yläkertaan ja kun astutaan peremmälle, jää vasemmalle kodinhoitohuone sekä wc, oikealle avautuu näkymä olohuoneeseen sekä suureen keittiöön/ ruokailutilaan. Korkeat ikkunat tuovat tilaan valoa ja avaruutta ja vaaleat materiaalit luovat harmoniaa. Takka toimii tilanjakajana ja olohuoneesesta pääsee katetulle terassille.

Kodinhoitohuoneesta on oma uloskäynti autokatokseen (ns. arkisisäänkäynti) sekä kulku saunatiloihin, jotka sijaitsevat taloon kytketyn autokatosmodulin takaosassa. Autotallia meille ei tällä kertaa tule, kahden auton katos ja kunnonkokoinen varasto/ tekninen tila riittää puuhasteluun, sillä kokemus on osoittanut, että tallissa tulee säilytettyä ihan muuta kuin autoja. Autokatoksen yläpuolelle tulee käyttöullakko, jonne on kätevä varastoida lumikolat, sukset, pulkat, haravat ym. kausitavarat. Käynti sinne tulee autokatoksen päädystä.




- Makuuhuoneet halusimme ehdottomasti sijoittaa yläkertaan ja rauhoittaa alakerran oleskelulle. 

Lapset saavat itselleen omat reilunkokoiset huoneet, kooltaan 13-14 neliötä. Tytöt jakavat lisäksi yhteisen ison vaatehuoneen, pojan huoneeseen tulee liukuovikaapit. Master bedroomissa neliöitä on olohuoneen verran, sillä olen aina haaveillut walk-in-vaatehuoneesta ja nyt saan sellaisen! Sängynpäätyseinä toimii siis tilanjakajana vaatehuoneelle, jossa on oma puoli herran ja rouvan vaatesäilytykselle. Yläkerrassa on lisäksi kylpyhuone ja lasten toiveesta (ja vähän äidinkin) sinne tulee amme.








- Master bedroomista avautuu pariovet suurelle länsiparvekkeelle ja myös isomman tyttäremme makuuhuoneessa on parvekkeen ovi, niinpä saamme nauttia ilta-auringosta aina sen viimeisiin säteisiin saakka.

Vuonna 2005 kun rakensimme edelliskerran, meille oli tärkeää, että yläkerrassa on toinen olohuone tv-huoneena, mutta nyt yläkertaan tulee vaan ihan mini aula, jonka pääasiallinen tarkoitus on toimia kulkuväylänä kaikkiin yläkerran tiloihin. Lapset kasvaa ja juuri nyt reilunkokoiset makuuhuoneet tuntuvat tärkeämmiltä kuin kakkosolkkari.

Talon julkisivuväri on valkoinen ja katto tummanharmaa. Räystäitä on hieman lyhennetty tavanomaisesta. Valkoinen talo sijoittuu tontin takaosaan. Aamuaurinko paistaa kivasti keittiön ikkunoista sisään ja kiertää päivän mittaan koko talon. Olohuone ja ruokailutila sijaitsevat eteläpäädyssä, jonne meillä on tarkoitus myöhemmässä vaiheessa rakentaa mahdollisesti lisää terassia. Etelän puoleiselle pihalle istutetaan myös hedelmätarha, jonne muksut saavat jokainen omat nimikkopuut.


Talon eteläpääty

Takapiha on aamuauringon puolelle


Tällainen olisi nyt tämä meidän talounelmamme. ♥  Paljon työtä on tiedossa, mutta projektin "työnimi" puuttuu vielä eli vinkkejä talon nimeksi otetaan mielihyvin vastaan! Parhaan ehdotuksen palkitsen isolla peltitähdellä ;) 

54 kommenttia

  1. Oi että, näyttää ja kuulostaa ihan täydelliseltä ja siltä, että olette harkinneet jokaisen yksityiskohdan juuri teille sopivaksi. Mukavaa päästä seurailemaan teidän projektin etenemistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana, tää on meidän perheiden tarpeisiin suunniteltu koti. ♥

      Poista
  2. WAU! Onneksi olkoon. Me täällä ideoimme ehkä meidän uuden projektin parissa, katsotaan miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru, toivotaan että teilläkin tärppää! Rohkeudesta ei ainakaan jää puuttumaan ;DD

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Vihdoin tästä tulee totta! Tuutte sit useemmin kylään ;DD Jee!

      Poista
  4. Ihana!<3 Tästä tulee varmasti upea! Tilasin muuten Kannustalon Musta-esitteen jokin aika sitten, mutta vielä en ole sitä saanut. Sellaista rakennuskuumetta on ollut hieman ilmassa kuluneen vuoden aikana. Tämä meidän kotihan ok rakennettu 2005, edelleen erittäin toimiva, mutta moni asia on mennyt eteenpäin reilussa kymmenessä vuodessa. Lähistöllä olisi tonttejakin järvinäkymillä...
    Nimiehdotuksia, hmmm...ystäväni, joka asuu tuon tyylisessä Kannustalossa, kutsuu sitä Soutforkiksi.;) Ehkä tätäkin voisi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Mullakin on Kannustalon Mustat esite. Aika dramaattisia! Odotan innolla pääseväni Kannustalon asuntomessutaloon Seinäjoella, sillä siellä mustat yksityiskohdat ovat kuin maukas lakritsi..

      Mekin rakensimme edellisen kerran 2005. Paljon on kymmenessä vuodessa muuttunut - ja lapset kasvaneet! Southfork olis muuten aika täydellinen nimi talolle! Kiitos vinkistä ;D

      Poista
  5. En mäkään ehkä kestä.. ihana! Tiedän mihin mun iltalenkit suuntautuu vastedes - kuten tähänkin asti yleensä aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marja! Ihana saada tämä touhu vihdoin käyntiin. Poikkeet sitten iltalenkillä, kun ollaan raksalla.. Siellähän me sitten varmaan jatkossa ollaan joka ilta.

      Poista
  6. Aika unelmatalolta kuulostaa ja se on totta, että kokemus opettaa mihin panostaa ja mihin ei! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Kokemus on hyvä kumppani. Siinä yksi syy, miksi päädyimme Kannustaloon. ♥

      Poista
  7. Kaunis koti tulee <3 The K-House. And you know why ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! K niinkuin Kardashianit ;DD Hah!

      Poista
  8. Vaikuttaa kyllä ihan täydelliseltä talolta! Ihana päästä seuraamaan rakentamista ja sitten joskus valmista projektia. Millainen aikataulu teillä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu. Rakennuslupahakemus on nyt jätetty sisään ja sen käsittelyssä menee varmasti muutama viikko. Maansiirtotyöt aloitetaan kesäkuussa ja perustukset tehdään Juhannuksen jälkeisellä viikolla. Talopaketti tulee sitten heinäkuun puolivälin jälkeen eli siitä se sitten lähtee!

      Poista
  9. Hampton house...jenkkityyliä Long Island malliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi wau mikä nimi talolle! Kiitos vinkistä ihanainen ;DD

      Poista
  10. Pohja näyttää tosi hyvältä. Ihanan avara alakerta. Mielenkiinnolla odotetaan projektin etenemistä. Samalla myös kirjauduin lukijaksi, aina unohtanut :(.

    Muuttuvakotini.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ja tervetuloa lukijaksi virallisestikin. Olen koittanut miettiä talon pohjan perheemme tarpeiden mukaan. Alakerta rauhoitetaan rennolle oleskelulle ja ylös halusin kunnonkokoiset makuuhuoneet jokaiselle! Viimeksi meillä oli 'kakkosolkkari' yläkerrassa teeveen katseluun ja pelailuun. Saa nähdä, miten tämänkertainen ratkaisu sitten toimii käytännössä..

      Poista
  11. Ihanaa aikaa teillä, ja kaunis talo tulossa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihanaa ja rankkaa! Mutta eikös sitä sanota, että kärsi ja nauti.. ;DD Ehkä me kestetään.

      Poista
  12. Olipa mukava yllätys pitkästä aikaa blogistaniaan kurkatessani huomata, että talounelmanne on toteutumassa. Olen todella iloinen puolestanne, onnea !!! Hienolta näyttää suunnitelmanne ja samalla linjalla olen aulatilan suhteen, että panostaminen mielummin isoihin lastenhuoneisiin on aina perusteltua kunnon leikkitilan tai yökavereitten vuoksi. Tsemppiä urakkaan ja taatusti seurailen projektinne edistymistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis ja kiva kun satuit piipahtamaan juuri oikealla hetkellä! Kyllä tässä on moni asia loksahtanut alkuvuonna paikalleen ja tämä pitkään uinunut projekti saa nyt viimein tuulta alleen. Hyvin suunniteltu on sitä paitsi puoliksi tehty eli eiköhän me tästä urakasta selvitä, kun ennakkosuunnittelu- ja valmistautumisaika on ainakin ollut riittävän pitkä!

      Poista
  13. Ihan on teidän tyylinen talo! Tykkään! Villa Hamptons kenties :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija, New England tyyli näkyy olevan muidenkin mielessä kuin vain allekirjoittaneen..

      Poista
  14. Kiva seurata projektianne! Näyttää niin teidän jutulta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Kyllä me ollaan tästä haaveiltu niin pitkään, että tuntuu ihan uskomattomalta, että tämä on nyt totta!!

      Poista
  15. Aivan totaalisen upea talo tulossa! Ja tuo walk-in-closet <3 Vai projektinimi... Miten lyö ihan tyhjää... Upper Lakeside tms. Nooh, ehkä tulee joku parempikin mieleen joskus :D

    Ihanaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Toi vaatehuone on kans pitkään ollut mulla toiveissa. Onpahan ainakin hyvä syy pitää se järjestyksessä ;DD

      Poista
  16. Varmasti ihana (ja rankka) projekti edessä! Talosta tulee varmasti upea ja juuri teidän tarpeisiin räätälöity.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Mutta hyvää kannattaa odottaa! Ihana päästä viimein omaan kotiin.

      Poista
  17. Uuuuu...kuulostaa ja näyttää ihanalta, Kannustalot on ollut suosikkejani jo vuosia. Tsemppiä rakentamiseen! Villa Tähti tai Tähtelä tuli ensimmäisenä mieleen, koska tähdet ovat sun juttu ja eikös ne tähdet oo kans vähän kuin hevosenkengät, onnen tuojia :) Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, Villa Tähti kuulostaa aika täydelliseltä..

      Poista
  18. Upea talo! Kiva seurata rakennusprojektianne.
    Jos veneet nimetään naisen nimisiksi, niin miksei myös taloja? Ja amerikkalaistyyliselle talolle sopii tietysti legendaarisien amerikkalaisen First Ladyn nimi Jackie O. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana idea! Pitää ehdottomasti pistää korvan taakse.. Tervetuloa seuraamaan projektiamme. ♥

      Poista
  19. Nimiehdotus teidän projektille TÄHTIHELMI :).
    Ihanan talon saatte, onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Aina vaan paranee! Kiitos nimiehdotuksesta ;DD

      Poista
  20. Ihanan näköinen talo tulossa teille, onnea projektiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Tervetuloa seuraamaan projektiamme ♥

      Poista
  21. Itsekkin jenkkityyliä rakastan joten ihan huippua päästä seuraamaan tätä projektia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka ja tervetuloa mukaan seuraamaan rakentamisen vaiheita!

      Poista
  22. Talosta upea <3 todella toimivalta vaikuttaa :)

    Voisko olla OnnenTähti, VillaStar, Sally's Star... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos nimiehdotuksista! Kohta iskee jo runsauden pula, niin paljon hienoja ehdotuksia on jo tullut!!

      Poista
  23. Siis ihan mielettömän ihana :) Onko tontti siellä suunnilla vai täällä lähempänä meitä? ;)
    Ja toi pohjaratkaisu vaikuttaa tosi toimivalta. Ja se ettei tule autotallia on hyvä ratkaisu, meillä oli siellä talven jemmassa mökille meneviä sisustusjuttuja ja on mies onnessan, kun vihdoin remontti mökillä valmis ja mä vein kaikki kampsuni sinne tuolta autotallin lattialta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Tontti on täällä meillä päin ja muksut pysyy samassa koulussa, mitä nyt karkaavat jo lukioon ja yläasteelle noi isommat.. Mutta Pikkusiskolla siis pysyy edelleen sama koulu. Tervetuloa seuraamaan projektia! Ja tuutte kylään sitten, kun meillä on valmista ;D

      Poista
  24. Aivan ihanalta vaikuttaa. Vanhan talon asukkina sitä välillä haaveilee, että saisi päättää jokaisen nurkan ja oven paikan ja kaiken muunkin :D Projekti "jenkkiunelma" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! Onhan siinä tietty hyvätkin puolensa, kun saa päättää oviaukot ja väliseinien paikat itse, mutta myös suuri vastuu, kun rakennuksen elinkaari on kuitenkin melko pitkä. Mäkin ajattelen, että tämän talon on oltava asumiskelpoinen sitten sadan vuoden päästäkin ja nyt tekemämme ratkaisujen kestettävä aikaa - tai ainakin oltava suhteellisen helposti päivitettävissä, kun maailma muuttuu ja tekniikka kehittyy.

      Kiitos nimiehdotuksesta. Lämpimästi tervetuloa mukaan seuraamaan projektiamme.

      Poista
  25. Tulevalle kauniille kodille nimeksi the White House :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana ehdotus! ;DD Pannaan korvan taakse.

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★