Sisustus & lifestyle since 2009

Search

THE TALOPAKETTI


- Moikka ihanaiset! Viikot vierii ja nyt ollaan rakentamisen aloituksessa niin pitkällä, että ollaan saatu rakennuslupakin jätettyä sisään. On siis aika raottaa salaisuuden verhoa ja kertoa, mihin päätökseen olemme tulleet.

Täytyy myöntää, että talopakettien vertailu oli varsin pitkällinen projekti, ja vertailu tietyiltä osin mahdotontakin, mutta yksi ja sama pohjapiirros kaikille viidelle eri toimittajalle helpotti hieman asiaa. Silti toimitussisällöt vaihtelivat kaikilla suuresti, vaikka pyysimme kaikki tarjoukset samalla valmiusasteella eli talo olisi ulkoapäin täysin valmis, mutta sisältä ns. levyvalmis. 


Se mikä lopulta yllätti eniten oli että Kastelli oli viidestä vertailemastamme talotoimittajasta kaikkein kallein, kun olimme pitäneet sitä ennemminkin keskihintaisena. Jetan tarjous taas oli halvin ja loput kolme eli Deko-Talo, Teri-Talot ja Kannustalo sijoittuivat aikalailla samalle viivalle. Niinpä jokainen meidät tunteva tietää, että lopullinen valinta oli sangen helppo.

- Olemme nimittäin haaveilleet omasta Kannustalosta jo kymmenen vuotta. Nyt unelmamme toteutuu ja meistä tulee KANNUSTALO rakentajaperhe!

Tontilta löytyi sydämen muotoinen kivi 



Talopaketti saapuu tontille heinäkuussa. Parhaillaan viimeistellään lvi- ja sähkösuunnitelmia ja maanrakennustyöt aloitetaan, kunhan lupa tulee uunista ulos. 

- Siitä se lähtee! Kuka haluaa kurkistaa taloon sisälle? Eli joko haluatte nähdä pohjapiirroksen ym?

37 kommenttia

  1. Onnea teille <3 Ehdottomasti pohjapiirustusta kehiin :)

    VastaaPoista
  2. Haluan nähdä! Onnea rakentamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Väsäilen siis oman postauksen talon pohjaratkaisuista ;D

      Poista
  3. Anna palaa Frank :) Ja onnea vielä tätäkin kautta. Ja rakennusvoimia...

    VastaaPoista
  4. Raksa-aika on niin jännää.Itse olen kolmella raksalla huseerannut.Teille tullennee kaksikerroksinen talo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvin tiirailit tuosta pikkukuvasta eli yläkerta on tulossa.. Meillä on edelliskerrasta vierähtänyt jo kymmenen vuotta! Silloin kyllä taidettiin päättää, että ei koskaan enää, mutta kummasti aika kultaa muistot..

      Poista
  5. Oi oi <3 Pohjia esiin. Meillä oli sama tilanne ja niin meillä on ihan oman mielen mukainen Rauhala <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi. ♥ Rauhalat on niin kauniita! Meidänkin talomme on omasta luonnoksesta. Kohta näätte!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Vihdosta viimein! Täällä Hämeessä ollaan hitaita nääs..

      Poista
  7. No on kyllä hieno juttu. Ja ehdottomasti kurkistus pohjapiirustukseen kiitos! :) Onnea vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitosta vaan! Teen pohjaratkaisuista oman postauksen lähiaikoina.

      Poista
  8. Pohjapiirros olisi kiva nähdä ��

    VastaaPoista
  9. Varmasti hyva valinta.Kannustalo olisi varmaan minun valintanikin tai sitten Kalvialla toimiva serkkuni Kreivitalo.No,tamahan ei ole minulle mahdollista...
    Kannustaloa tulee kylla meillekin tana kesana,silla elainpuistossamme on tana kesana Lasten Asuntomessut ja mm.Kannustalon leikkimokki osallistuu niille messuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiva idea noi Lasten Asuntomessut! Kaikki meidät tuntevat tietävät, että ollaan pitkään haaveiltu Kannustalossa. Ekaa taloa tehdessä ei ihan rohkeus riittänyt sinne asti, mutta nyt tokalla kierroksella sitä on jo monessa asiassa viisaampi ;DD

      Poista
  10. Jee jee, onnea hurjasti! <3 Ja ai että halutaanko nähdä lisää? Hetimullenyt! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos! Rupeanpa väsäileen postausta.. ♥

      Poista
  11. Voi kuinka ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin meistäkin! Ja onneksi hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ;DD

      Poista
  12. Onnea kovasti ja tsemppiä rakentamiseen! Ja ehdottomasti pohjapiirustusta kehiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnea ja tsemppiä aina tarvitaan! Ja laitan kyllä sen pohjapiirroksenkin tänne ihan pian ;D

      Poista
  13. Kannus talot on niin ihania kaikki. Olis kiva nähdä pohja piirros.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
    Hyvää keskiviikko iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kutsusta, kävin kurkkimassa ;D Kannustalon pohjapiirros ansaitsee oman postauksensa, joten saamanne pitää!

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Onhan tää aika kivaa, kun saa vihdoin asioita eteenpäin :)

      Poista
  15. Juu, juu, ilma muuta pohjakuvia ja kaikkea mahdollista tänne, ihanaa ja rankkaa aikaa teillä tiedossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos juu, rankkaa mutta niin ihanaa! Ja eiks hyvin suunniteltu on puoliksi tehty..? Aion hokea sitä mantraa itselleni aina, kun arki menee liian tiukille.

      Poista
  16. Mahtavaa, onnea! Ja tsempit projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Teilläkin näyttää jo niin ihanalta ♥ Tsempit loppurutistukseen!

      Poista
  17. Ihanaa! Onnea rakentamisen maailmaan! Teille tulee _upea_ koti! <3

    VastaaPoista
  18. Onnea, ihan mahtavaa! <3 Kannustalo on täälläkin haaveissa, joten mielenkiinnolla seurailen. :)

    VastaaPoista
  19. Moi, ilmeisesti otitte toimityksen Kannustalolta levyvalmiina - kuuluiko lvis-suunnitelmat toimitukseen vai otitteko ne itse erikseen? Entä perustukset? Tässä juuri talopeketeista tarjouspyyntökierros menossa, joten olisin kovin kiitollinen vastauksesta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Poikkeuksellisesti julkaisen kommenttisi vaikka se on jätetty anonyyminä.

      Otimme Kannustalo-toimituksen levyvalmiina, mutta ulkoapäin täysin valmiina. LVIS-suunnitelmat eivät kuuluneet mukaan vaan vertailimme paikallisia urakoitsijoita ja valitsimme sen mukaan hinta-laatu-suositusten mukaan parhaat tekijät remmiin. Perustukset kilpailutimme yhtä lailla ja päädyimme valitsemaan Perustavan. Pienellä vaivannäöllä on mahdollisuus säästää selvää rahaa ja samalla vapaus valita projektiin mukaan esim. oman kylän poikia virolaisten sijaan (yhtään edellä mainittuja moittimatta, sillä monesti viron poikien työnjälki ja ammattietiikka päihittää suomalaiset mennen tullen).

      Tarjousten vertailuun kannattaa käyttää kunnolla aikaa, jotta varmasti pystyy löytämään niiden eroavaisuudet. Tokihan talopäätös tehdään järjellä, mutta myös sydämellä, sillä koti on kuitenkin aika henkilökohtainen asia. Suosittelen harkitsemaan vastaavan mestarin palkkaamista mukaan jo tässä vaiheessa, sillä hänen ammattitaidollaan säästätte jo nyt aikaa ja rahaa. Tsemppiä projektiin!

      Poista
  20. Kiitos paljon Sally! Ihailtava kyky sinulla aina avuliaasti auttaa lukijoita, vaikka varmasti oma projekti pitää kiireisenä. En osannut jättää kysymystä muutoin kuin anonyyminä (ei googletiliä eikä nettisivua)... Vastaavista mestareista tarjouksia pyydetty ja uskoakseni pyydän nyt myös tarjoukset talopaketeista levyvalmiina ja kilpailutan loput urakat. Kiitos vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Googletilin tosiaan vähintäänkin tarvitsee kommentointiin, mutta jos sulla on sähköposti niin aina voit lähettää mulle meiliä countrysally@wippies.com. Autan toki mielelläni, sillä tiedän kuinka tärkeää on saada vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Eihän rakentaminen mitään salatiedettä oo, mutta tosi monimutkainen prosessi kuitenkin ja jos vaan voin asiantuntemuksellani ja edes mielipiteilläni vähän auttaa eteenpäin niin tokihan sen teen ;)

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★