Sisustus & lifestyle since 2009

Search

AIRAM PUISTOLA ULKOVALAISIMET


Kaupallinen yhteistyö AIRAM OY

Valaistuksella on suuri merkitys niin kodin viihtyisyyteen, turvallisuuteen kuin käytännöllisyyteenkin. Ulkovalaistuksen avulla voidaan korostaa taloa, kulkureittejä ja pihapiiriä, mutta ensisijaisesti valaistuksen avulla on tarkoitus parantaa kotipihan turvallisuutta.

Halusimme uuteen taloomme selkeät, mutta samalla sen amerikkalaiseen ulkonäköön sopivat, modernia käytännöllisyyttä edustavat valaisimet, jotka kestäisivät käytön lisäksi myös aikaa. Ei siis mitään liian erikoista eikä liioin uusvanhaa kartanotyyliäkään. Ulkovalaisinpohdintoja löydät elokuun postauksesta täällä. Talon ulkovalaistus on toteutettu hämäräkytkimellä sekä ajastinkellolla eli ne syttyvät ja sammuvat automaattisesti.


- Ihastuin kotimaisen Airamin valikoimasta löytyvään valaisinsarjaan Puistola!

Pidän erityisesti tämän valaisimen klassisesta ja konstailemattomasta ulkonäöstä, jossa on mukana ripaus merihenkistä majakkaa sekä nostalgista tuttuutta "käpy-valaisimen" ajoilta, valaisimen olematta kuitenkaan yhtään vanhanaikainen. Sen teräksen värinen ulkomuoto myös miellyttää silmää ja valaisin pysyy toivon mukaan pidempään siistin näköisenä valkoisiin seinävalaisimiin verrattuna.

Valaisinsarjaan kuuluu seinävalaisimien lisäksi myös pollarit, joita hankimme pihaan 6 kpl. 



Seinävalaisimet asennettiin paikoilleen jo syksyllä, mutta talvi teki meille tepposet kun maa jäätyi, joten sähkökaapeleiden kaivuu on näin marraskuussa vähän vaiheessa (eli jatkuu sitten keväällä). Kaapelit kannattaa kaivaa maahan pihatöiden yhteydessä (suositeltu syvyys 70 cm maanpinnasta), vaikka valaisimia ei vielä asennettaisikaan, sekä miettiä samalla pihan toiminnot, joihin valaistusta tarvitaan esim. kulkureitit, oleskelu, leikki, polttopuiden säilytys ja puutarha.

- Halusin ulkovalaisimiin valonlähteeksi kylmän valkoisen valon, joten ledit ovat 4000 K. Niiden raikas valo korostaa valkoista taloamme juuri niinkuin pitääkin!





Yhteistyössä




2 kommenttia

  1. Moikka! Meillä on haussa valaisimet terassille ja kiinnostaa, miten paljon nämä valaisevat. Eli jos noin 15 neliön terassilla olisi yksi tällainen, näkeekö sen valossa viettää hämärtyvää kesäiltaa?

    VastaaPoista
  2. Moikka ihanainen! Ja pahoittelut, etten ole (mukamas) ehtinyt vastaamaan sulle aiemmin ;) Valaisin on terästä eli tyylikäs ja se antaa valoa tasaisesti muodostamatta "rusettia" tai korkeaa "keilaa" seinäpintaan. Meillä näitä on talon seinissä 8 kpl, mutta valon lähteellä eli polttimolla voi helposti lisätä valotehoa (meillä on ulkovalaisimisissa himmentimet ja 4000K polttimot), lamppusuositus on LED Classic A60 Dim 8 W E2 eli max 60W. Myös hinta on edullinen. Ainoana miinuksena perinteinen sokeripala-asennus + seinävalaisimen pohja on muovia :/

    Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★