Sisustus & lifestyle since 2009

Search

SIELUKAS LILLAN


- Meillä on ollut tapana kokoontua bloggareitten kanssa Mansen Blogikirppiksen aattona laittamaan myyntipöydät valmiiksi ja käväistä sitten porukalla syömässä. Tällä kertaa Suvi oli valinnut paikaksi todellisen helmen Tampereella: Café Lillan.

Lillanin tarina on sydäntä lämmittävä. ♥ Kaksi toisiinsa ja vanhoihin taloihin hurahtanutta ihanaa ihmistä hyppäsivät pois oravanpyörästä ja rakkaudella, lujalla uskolla ja yrittämisen palolla he ovat sangen lyhyessä ajassa onnistuneet luomaan Tampereelle tunnelmallisen kahvilamiljöön, jossa tarjoillaan myös ruokaa rakkaudella. 


- Juuri sopivasti joulukuussa 2017, Suomen täyttäessä 100 vuotta, Lillanin yläkertaan avautuu myös ainutlaatuinen boutique hotelli, jonka 11 huonetta tulevat hurmaamaan yöpyjät!


- Täällä vieraillessaan ei uskoisi olevan Tampereella, sillä vanhoissa puutaloissa vaan on sitä jotakin! 

Myös sisäpihan tunnelma valloittaa ja suuren omenapuun katveessa on varmasti ihana ruokailla kesäaikaan. Lillanin putiikista voi myös ostaa pientä ja ihanaa mukaan kotiinviemisiksi. 


- Viinikan kaunis kirkko sijaitsee ihan vieressä ja se on samalla hyvä maamerkki löytää Lillan

Kirkon torni halkoo taivasta ja Lillanin suussasulavat maut saavat kiireisenkin ihmisen pysähtymään hetkeksi. 


Me nautimme kolmen ruokalajin kevyen illallisen ja saimme ruokailun lomassa kuulla Lillanin syntytarinan. Sillä välin pimeys ja lokakuisen illan usva laskeutuivat kaupunginosan ylle kuin pehmeä peitto. Ulos astuessa ei uskoisi, että Tampereen keskusta on vain reilun kilometrin päässä, sillä täällä ei näy mainosvaloja, korkeita kerrostaloja tai kuule liikenteen melua. 

- Tähän sielukkaaseen paikkaan kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa! 


Lillan Hotel & Café & Butik
Ahlmanintie 29, Tampere
+358403530328
lillan@lillanhotel.fi

Lillan löytyy myös facebookista ja instasta

8 kommenttia

  1. Oi, miten suloinen paikka! Taas yksi hyvä syy käydä Tampereella!

    VastaaPoista
  2. Onpa vain idyllisen näköinen paikka ja voisin itseni hyvin kuvitella omenanpuun alla syömässä aamupalaa lomallani.Huippu idea laittaa tällaiseen hienoon miljööseen majapaikkoja. Onnea ja menestystä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivotan yrittäjäpariskunnalle onnea & menestystä! ♥ Ihana konsepti!

      Ja ens kesänä mennään tänne koko perhe herkuttelemaan!

      Poista
  3. Eikös olekin ihana paikka! Mekin löysimme sinne syyskuussa ja oli mukavaa nauttia kahvit herkkujen kera idyllisessä puutarhassa. Ehdottomasti käyn siellä tulevaisuudessakin ja toivon menestystä paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi wau! Säkin olit ehtinyt käydä täällä ennen mua ;DD

      Ihanaa syksyä!

      Poista
  4. Oih, nyt tuli kauhea ikävä Tampereelle... Aikoinaan asuttiin edellisen poikaystävän kanssa Viinikassa :) Tuolla kyllä täytyy vierailla, kunhan Manseen taas pääsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Rohkeus ja yrittämisen palo näkyvät Lillanissa ainutlaatuisena tapana tehdä sitä, mitä oikeasti rakastaa! Kunpa me kaikki löytäisimme sen oman juttumme - ja uskaltaisimme tavoitella sitä. Iso peukku tälle paikalle!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★