Sisustus & lifestyle since 2009

Search

KESÄKUUSSA 2019


- Kesäkuussa koululaiset kirmasivat kesälaitumille ja kesäkuun ensimmäisenä lauantaina vietimme tyttäremme lakkiaisia. Kuukauden keskiössä olivat kukat, koti & perhe.

Muksut ovat uineet jo moneen kertaan, itse en ole vielä talviturkkiani kastellut. Kakkuja on leivottu ja mansikoita maisteltu. Blogikirppiksenkin pidin tässä kuussa, kiitokset kaikille kirppistelemässä ja kurkkimassa käyneille ;) Puutarhalta haimme uuden vaahteran, sillä edellinen ei ollut ehtinyt juurtua kunnolla ennen talvipakkasia ja kuivui paikoilleen, kun istutimme sen ilmeisesti liian myöhään syksyllä. Osallistuttiin tässä kuussa myös lupiininhävitystalkoisiin ja kerättiin muksujen koulumatkan varrelta juhannuslupiinit maljakkoon. Juhannusaattona nautimme merimaisemista ja risteilimme Viking Gracen kyydissä Turusta Tukholmaan ja Juhannuksen sää oli tänä vuonna poikkeuksellisen lämmin. Ylioppilas ahertaa kesätöissä, mutta vanhimman tyttären kesäloma alkoi juuri ja Ava-neiti onkin parhaillaan Mummilassa vierailulla. ♡ Oli ihana kesäkuu ja vielähän meillä on piiiiiiitkästi tätä kesää jäljellä!


Sallyn tarinoita seuraat kätevästi kesällä myös instagramissa @countrysally 

2 kommenttia

  1. Mäkään en ole vielä käynyt uimassa, poikkeuksellista koska yleensä olen uinut jo monet kerrat ja käyn ajoissa. No, nyt on toki eri tilanne kun olen raskaana ja lääkärin lepoon määräämä.

    Ihanaa sunnuntaita sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onnea odotukseen! Harmillista varmaan olla kesällä vuodelevossa, mutta palkinto siitä on mitä parhain! ♥

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★