Sisustus & lifestyle since 2009

Search

ASUNTOMESSUT 2019: SALATTU SUOSIKKI


Nyt on aika paljastaa oma messusuosikkini. Sisustuslehtiä selaamalla Kouvolan messutaloista syntyy ennakkoon tietynlainen mielikuva ja niiden perusteella vahvaa ennakkosuosikin titteliä piti kohde nro 21. Dekolaku. Siksi onkin hieman yllättävää, että suosikiksi itselläni nousi lopulta kohde, jota ei löydy Dekosta eikä liioin muistakaan tämän kesän sisustuslehdistä.



Kohde nro 3. Talo Aito on salattu suosikkini

Villi veikkaukseni on, että oliskohan tässä käynyt rakentajan "klassiset" eli talo ei ollut huhti-toukokuussa lehdistön ennakkokuvauspäivänä vielä valokuvattavassa kunnossa, niinpä kohteen sisäkuvat jätettiin Deko-lehdestä tylysti pois. Tekniikan Maailmasta onneksi löytyy talon pohjapiirros ja tekniset tiedot, mutta mielestäni olisi ollut reilua julkaista jokaisesta avoinna olevasta kohteesta edes nämä perustiedot myös Dekossa, joka on tänäkin vuonna Asuntomessujen SUURI messuluettelo (ja myynnissä irtonumerona yhtä suureen hintaan 10,-). Nyt messukohteiden numeroinnissa on lehdessä silmiinpistäviä aukkoja ja selaamalla jää helposti mielikuva, ettei messukohteita ole kovin paljon, minkä vuoksi Kouvolan asuntomessut saattavat jäädä harmittavasti väliin. 

Vinkki! Hanki Tekniikan Maailma 6/2019, jossa messukohteet on kaikki esitelty - mukana jopa kohde nro 11. joka on silta!


Pioneeripuiston vanhat tiilirakennukset hurmaavat, talo Korean lasikattoelementit ovat hulppeat ja Dekolakun olohuone aivan unelma, mutta Talo Aito yllättää, sillä se on aidosti kodikas - ja ehkä juuri siksi viehätyin sen rouheaan tyyliin, joka on miltei vastakohta omalle kodillemme. 



Portaat Grado Loft, seinäpaneeli Jukola (lämpökäsitelty mänty) Lunawood

"Rakkaudella rakennettu, sydämellä sisustettu"

Talo Aito koostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta, joita yhdistää saumattomasti suuri terassi. Laaja ikkunapinta-ala korostaa arkkitehti Tove Hagmanin luomaa, ympäristöönsä sopivaa kokonaisuutta. Autotallirakennus antaa kivasti näkösuojaa ja talo seisoo sen takana ryhdikkäänä vastaanottamassa maailmalta palaavan. 

Alakerran isot lasi-ikkunat ovat hienot, mutta eivät kuitenkaan överit. Porrasseinä on paneloitu perinteikkäästi Jukola-seinäpaneelilla, GRADO Loft-portaissa on klassiset mustat pinnakaiteet ja yläkerrassa avara huonekorkeus, katot ovat vaaleaa UPM-kuusivaneria. Yläkerran rauhallisen tunnelman kruunaa tyylikäs kylpyhuone, jossa amme on sijoitettu ison ikkunan ääreen niin, että kylpijä voi nähdä Kymijoen välkehtivän rannassa.

Vanerikatot UPM Plywood kuusi, valaistus Winled

- Ollaan monesti puhuttu miehen kanssa, kuinka ihanaa olisi omistaa pihasauna, jonka yhteydessä olisi saunatupa/ vierashuone. Tässä talossa on sellainen! 

Ja tunnelma on kuin olisi mökki omassa pihassa! Koko seinän kokoiset ikkunat luovat illuusion, jossa luonto ja sisätila yhtyvät toisiinsa ja tätä korostaa ikkunaseinien avautuva liukuovimekanismi. Kaikki on viimestelty tyylillä ja kalustettu taidokkaasti. Saunatuvan seinät ja katot ovat vaneria ja vuoteeksi on valittu Tapio Anttilan Day & Night vuodesohva.







"UPM WISA-SpruceFR on palosuojattu vanerilevy, jolla on paras mahdollinen paloluokitus, minkä puupohjainen materiaali voi saada."


Drop Design Fire


Ulkotilat ovat helppohoitoiset ja iso terassi rakennusten välissä makea - se kokoaa hienosti yhteen oleskelun + erilaiset toiminnot (grillaus, ulkotulet, poreet). Sauna lämpiää tietenkin puilla ja saunatuvan tunnelma on kaikkiaan sellainen, että siellä yöpyisi mielihyvin itsekin.


Kaikkea ei voi saada, eikä ole tarpeenkaan, mutta tässä kohteessa moni asia on mietitty ihailtavan hyvin. Puu on lämmin sisustusmateriaali ja kodikkuus selvästi uusi luksus. Tämän tyyppinen rakentaminen tuo myös mieleen vanhat hyvät ajat, kun rakennukset muodostivat keskenään suojaisan pihapiirin. Naapuritalot ovat ihan vieressä, mutta tontin viuhkamainen muoto ja rakennusten harkittu sijoittelu antavat talolle ja pihalle toivottua yksityisyyttä.


Talo Aito ja sen tilaratkaisut kestävät aikaa ja siksi tämä kätketty helmi on minun valintani Kouvolan asuntomessujen suosikkikohteeksi 2019!


Kohde nro 3. Talo Aito löytyy instagramista @taloaito #taloaito


Asuntomessut Kouvolassa 12.7.-11.8.2019

4 kommenttia

  1. Kiitos tästä postauksesta. Onko syynä blogien hiljeneminen vai messujen vaisuus, mutta ylläyävän vähän ollut juttuja messuista. Kun ei itse pääse on kiva lukea näitä. Tämä talo tuntuu tosi kiinnostavalta, tähän pitää tutustua tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Blogit alkavat olla "menneen talven lumia" eli kävijämäärät ovat selkeästi vähenemässä ja insta rules! Mut löytää instagramista nimellä @countrysally

      Ihanaa kesää!

      Poista
  2. Onpas kaunis, kivan erilainen siitä mitä itse sisustaisin. Silti kovin kaunis koti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouhea, maastoon ja ympäristöönsä sopiva, ajaton. Näin kuvailisin tätä kohdetta, joka yllättää olemassaolollaan!

      Meillä itsellämmekin on aivan päinvastainen sisustus (valkoista & hillittyä), joten tämän talon sisustus on mukava vastakohta.

      Ihanaa kesää !

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★