Sisustus & lifestyle since 2009

Search

BLOGIN 9V SYNTTÄRIARVONTA - VOITA 100 EUROA SISUSTUSRAHAA!



Sally's blogi syntyi syyskuussa 2009 kotiäidin päiväkirjaksi, nykyään sellaista kutsutaan trendikkäästi lifestyleblogiksi. Muksut olivat tuolloin kaikki ihan pieniä, pienin Pikkusiskokin vasta 1-vuotias, ja entäs tämä bloggaaja sitten - alle nelikymppinen tytönhupakko! ★ Rahaa oli vähän, sillä kitkutettiin miehen palkalla, mutta elämä oli täynnä lapsiperhearkea ja sen tuomaa rikkautta ja rakkautta. Blogit olivat tuolloin 2009 muutenkin vielä aika uusi juttu, eikä kenelläkään ollut vielä kännykkäkameroita saati tietoa siitä, että puhelimella voisi päästä joskus nettiin. Ei ollut instagramia, snapchattiä eikä pinterestiä, mutta facebook ja tekstiviestit oli sentään just keksitty. Blogin nimikin oli aluksi CountrySally's Living & Loving - nykyisin vaan tuttavallisemmin Sally's. 

2009 asuimme Pohjanmaalla sangen pienessä kaupungissa Kokkolassa, ja koin mun ekan ison blogikriisin, kun blogi oli saavuttanut ekat 100 seuraajaa. No nythän tuo hieman hymyilyttää, kun blogissa on vierailtu kaikkineen yli 4 miljoonaa kertaa, mutta tuolloin 100 ventovierasta lukijaa tuntui niin pelottavalta ajatukselta, että yhtenä keväisenä päivänä vuonna 2010 poistin kaikki 2009 kirjoittamani tekstit liian henkilökohtaisina. Oltiin silloin juuri päätetty laittaa talo myyntiin ja muksut esiintyivät blogissa vielä omilla nimillään ja vasta haaveiltiin muutosta Pirkanmaalle. Nyt, yli 1300 blogitekstiä myöhemmin olen iloinen, etten lopettanut silloin koko hommaa, sillä nämä blogivuodet ovat olleet upea elämänmakuinen matka, josta olen hyvin hyvin onnellinen. Ja ystävät, joita olen blogin kautta löytänyt, ovat mittaamaton aarre. ♥


Sen enempää vanhoja muistelematta on tullut aika kiittää teitä ihania siellä ruudun toisella puolella, sillä bloggaaminen ei olisi mitään ilman lukijoita! Blogi porskuttaa eteenpäin kohti täyttä kymppiä ja bloggaajan elämänmenoa voi seurata nykyään myös instagramissa @countrysally sekä facebookissa @blogsallys. Ja 9 hienon blogivuoden kunniaksi käynnistämme Millan Putiikin kanssa yhdessä mahtavan synttäriarvonnnan, jossa palkintona on lahjakortti Millan Putiikkiin eli täydet 100 euroa sisustusrahaa!




EDIT: Arvonta-aika on päättynyt! Kiitos osallistumisestasi.


Pääset mukaan, kun klikkailet itsesi tästä Millan Putiikkiin, selailet Millan sisustusvalikoimaa "sillä silmällä" ja palaat sitten takaisin kommentoimaan, mihin tuotteisiin käyttäisit 100 euron lahjakortin, jos voittaisit sen itsellesi! Ja muistathan laittaa myös sähköpostiosoitteesi mukaan, jotta saan sinut voiton osuessa kiinni.

Lahjakortti on voimassa 2 kk ja käy se maksukorttina Millan Putiikin verkkokaupassa ja/tai kivijalkamyymälässä Lahdessa. Arvonta-aikaa on 13.9.2018 klo 23:59 saakka ja seuraavana päivänä kerron sitten onnellisen voittajan nimen. Osallistua voi myös Sally's blogin ig- ja fb-sivuilla. Onnea arvontaan!


Kuvissa mun omia suosikkeja Millan Putiikin syksyn 2018 valikoimasta. 





MILLAN PUTIIKKI, Rautatienkatu 20, Lahti


millanputiikki.fi

OPEN
ma-pe 10-18, la 10-15

Millan Putiikki löytyy myös Facebookista ja Instagramista


95 kommenttia

  1. Paljon Onnea!!! �� Himoitsen ihanaa harmaata vilttiä ��
    nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Onnea blogille. Valaisimen ostaisin jos voiton saisin. (Hannakaisahakanen@gmail.com)

    VastaaPoista
  3. Onnea 9v !

    Paljon mielenkiintoista,yksi nousi ylitse muiden, mutta vaatii sovitusta https://www.millanputiikki.fi/vaatteet/housut-hameet/stockholm-blue-denim-p-24400.html :)

    VastaaPoista
  4. Onnea!

    Tämän maton ehkäpä hankkisin https://www.millanputiikki.fi/koti/tekstiilit/matot/vilde-matto-70x240-harmaa-p-24213.html

    -Jenna

    jeccunen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onnea blogille! https://www.millanputiikki.fi/koti/piensisustus/koriste-esineet/st_-james-street-serving-stand-l-p-24448.html
    Tuo oli ihana😍

    Sarianna.saari95@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnea 9 vuotiaalle blogillesi, tämän taljan ostaisin ainakin https://www.millanputiikki.fi/koti/tekstiilit/matot/gently-talja-pink-p-24404.html.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Onnea! Valaisin ja ruukut <3 t.Maria Puutarhassa-blogista

    VastaaPoista
  8. Todennäköisesti kallistuisin noihin vaatteisiin. :) Aina, hih. Onnea blogille! <3

    VastaaPoista
  9. Onnea pitkästä blogi taipaleesta <3

    Pitäisi uusia pyyhkeet ja vohvelipyyhkeitä ostaisin verkkokaupasta lahjakortilla :) Ihanaa syksyn odotusta sinne kauniiseen kotiin :)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut blogille !
    Venice-sohvapöytä on kiva.

    VastaaPoista
  11. St. James Streetin tarjoiluastian ja juomapullon mielelläni ottaisin.

    VastaaPoista
  12. Onnea blogillesi♥ ja mukavia bloggailuhetkiä myös jatkossa! Tuolla Millanputiikissa olisi kyllä vaikka mitä ihanaa, esim. Riviera Maison light basketit olisi kivoja:) Mukavaa alkanutta syksyä! T: padenpaja@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea blogille!

    Hienon ja pitkän tien olet käynyt.

    Valitsisin Lexingtonin Original-pyyhkeitä ja Lakridsin lakuja kaikkien ihanuuksien joukosta.

    VastaaPoista
  14. Onnea! Kynttilöitä ja lyhtyjä ainakin olisi ihanaa shoppailla. krkorpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Chamonix lantern ois ihana��

    VastaaPoista
  16. Onnea blogille, hienon iän jo saavuttanut! =)
    Jos voittaisin lahjakortin, käyttäisin sen Balmuirin tuotteisiin.

    mirella.holtta@savoliving.fi

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea!
    Valkoinen salmiakkikuviomatto olisi aivan ihana 😍

    VastaaPoista
  18. Onnea pitkästä blogitaipaleesta! Silmiini osui chambery lantern- lyhty tai toisaalta ihania sisustustyynyjä!

    VastaaPoista
  19. Onnea blogillesi ja salmiakkikuvio matto näytti tosi hyvältä. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Lexingtonin ihanat tuotteet ovat aina laadukas ja hyvä valinta mikäli lahjakortti osuisi kohdalleni, onnea blogillesi, Millan putiikissa Lahdessa olen käynyt ja tuolloin lähti sisustustyyny matkaani, HeidiS, heidinluukku@netti.fi

    VastaaPoista
  21. Onnea! Uuden sohvan kaveriksi löytyisi vaikka mitä, taitaisi mennä toinen satanen omasta pussista ;-)
    minna.koppanen@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Pappelinan käytävämaton ostaisin eteiseen, löytyis kyllä paljon muutakin ostettavaa tuolta, oli niin kauniita tavaroita :) <3

    VastaaPoista
  23. Onnea! Matto napattaisi kaupasta, mutta jo verkkokaupan maaginen Lakrids-sana johtaa myös muutaman herkkulakupurkin hankintaan... -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  24. Moikka. Onnea ja kiitos blogistasi. Sitä on ilo seurata. Jos onni suosii ostaisin messinginvärisen Champery -lyhdyn tai matkasin suoraan liikkeeseen tutkailemaan lisää ihanuuksia.

    VastaaPoista
  25. Onnea blogillesi! Arvontavoitolla taitaisin ostaa jonkin ihanan lyhdyn lasitetulle parvekkeelle :)

    VastaaPoista
  26. Champery -lyhdyn ostaisin. Unohtui s-posti: pjhuhtala@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Päätän sitten mitä ihanaa haluaisin jos voitan arvonnassa:D

    VastaaPoista
  28. Paljon paljon onnea! Ja kiitos, että olet ilahduttanut blogillasi jo monia vuosia! :) Jos voitto osuisi kohdalle, tilaisin Kähleriltä Omaggio vaaseja mustavalkoraidallisena. Ne on olleet haaveissa jo jonkin aikaa ja sopisivat ihanasti sisustukseemme! :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  29. onnea! meille lähtisi ehdottomasti verkkokaupasta tämä: https://www.millanputiikki.fi/koti/huonekalut/poydat/retroit-cobana-drum-white-p-23852.html :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Onnea, onpa monta vuotta takana��
    Ihanan oloinen putiikki Lahdessa , täytyykin käydä paikan päällä kun sinne suuntaamme..
    Pöytälamppu olisi mun valinta, sellaisen paikka vapaana lipaston päällä!!!

    VastaaPoista
  31. Onnittelut ,on niin paljon kaikkea ihanaa,tähtiviltti,huonetuoksut,kynttilät ja muut.toivottavasti pääsen valkkaamaan . hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Paljon Onnea blogille, ja sinulle! =) Valitsisin valaisimen, sellaisen tarvitsisin uuden. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Sylintäydeltä onnea blogillesi!!
    Mahtavat 9 vuotta on upea saavutus!

    Awwww...niin ihania tuotteita tuolla Millas-sivuilla!!<3
    Ainakin ihastuin oitis kukkakuvioisiin ja samettisiin tyynynpäällisiin sekä hurmaaviin kukkaruukkuihin!!
    Ihastuttavassa arvonnassa mukana, kiitos! Myös Instassa!

    VastaaPoista
  34. Onnittelut! Uusia pyyhkeitä tarvitsisin =). Mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Ostaisin uuden torkkupeiton ja maton :) Onnittelut!
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Paljon onnea blogillesi! Olen pidemmän aikaa satunnaisesti käynyt lukemassa tekstejäsi ja pitänyt blogisi kotoisasta tunnelmasta! :)
    Ostaisin lahjakortilla Riviera Maisonin St. James tarjoiluvadin ja Lexingtonin tyynynpäällisen :)
    lumikki90(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Paljon onnea 9-vuotiaalle! Tämän lyhdyn varmaankin hankkisin https://www.millanputiikki.fi/koti/piensisustus/lyhdyt-kynttilat/chamonix-lantern-m-p-24386.html
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Joku kiva torkkupeite tai kirjainmukeja.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  39. Hankkisin varmaankin muutaman kauniin tyynynpäällisen, kynttilöitä sekä lakridseja! :)

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  40. Onnittelut blogillesi!

    Vaikea valinta, kun tarjolla on kaikkea ihanaa.
    Käyttäisin lahjakortin ehkä uusiin pyyhkeisiin.

    VastaaPoista
  41. Lämpimästi onnea! Pyyhkeet varmaan uusisin lahjakortilla. Ja toisaalta kaikkea pientä ihanaa olisi mukava hankkia syksyyn, kynttilöitä, lyhtyjä...
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Onnea! Pari uutta tyynynpäällistä ja lakritsia..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  43. Isosti Onnea!

    Pehmeä matto olisi tarvelistalla ja toiveissa.

    VastaaPoista
  44. Onnea blogille! :) jotain ihanaa piristystä hankkisin syksyiseen kotiin <3

    VastaaPoista
  45. Onnea!!!
    Lahjakortin käyttäisin uuteen mattoon, nimen jo unohdin (olikohan Vilde...).

    VastaaPoista
  46. Onnea ihanalle blogille ! Meiltä kodin saisi gently pinkki talja <3! miiahuovinen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  47. Onnittelut!

    Tää ois ihana: https://www.millanputiikki.fi/koti/piensisustus/koriste-esineet/greenwich-classic-globe-p-24250.html

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  48. Eniten ehkä hämmästytän itseäni, mutta ehdottoman varmasti ensimmäinen hankintani olisi GENTLY-merkkinen pinkki talja. Se olisi väritykseltään täydellinen ruokahuoneen uuteen värimaailmaan yhdistettynä ruokapöydän (kovien ja liikaa jo elämää nähneiden penkkien päällä. Ruskean taljan pariksi. Onnea ja moninkertaisesti vuosia lisää inspiroivalle blogille!
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  49. Ostaisin ainakin lapsilleni design letters nokkamukit. Itselleni jotain sisustukseen liittyvää :) ellaannikai@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Onneeeeeee 9v.blogille! Ostaisin Balmuirin kylpytakin ja kynttilöitä =)
    T. Miia

    VastaaPoista
  51. Onnea :) Kaupassa näytti olevan kaikkea kivaa, joten olisipa vaikea valinta. Todennäköisesti ostaisin lampaantaljan keinutuoliin tai valaisimen, jos voitto osuisi kohdalle. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Onnea! :) Vaikea olisi valinta, valaisimet ja lyhdyt houkutteli, mutta tällä hetkellä voiton vei viltti: https://www.millanputiikki.fi/koti/tekstiilit/paivapeitot-viltit/brentwood-beckle-throw-pink-170x130-p-24391.html

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Lämpimät onnentoivotukset 9 vuotiaalle. Näitä pussilakanoita ihastelin mutta en ole vielä ostanut: https://www.millanputiikki.fi/koti/tekstiilit/lakanat/birdfield-duvet-cover-150x210-salty-sea-p-24355.html
    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  54. Onnea! Ushmama paperipussin, uusia pyyhkeitä ja Lakridsia varmaan ainakin ostaisin ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Onnea!
    Ostaisin Tampere taulun ehdottomasti, Lexintonin pyyhkeitä ja ihania karkkipalloja :)

    VastaaPoista
  56. Onnea :) https://www.millanputiikki.fi/koti/valaisimet-varjostimet/hudson-square-hanging-lamp-p-24227.html saattais kotiutua meille

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  57. Onnittelut blogillesi, sitä on ollut mukava lukea vuosien varrella. :)
    En osaa vielä varmuudella sanoa mitä lahjakortilla ostaisin, mutta jotain ihanaa sieltä varmasti löytäisin tyttärieni uusiin pikku koteihin. :)
    Mukavaa syksyn alkua!
    kristiina.koskinen@live.gi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väärä mailiosoite, piti olla kristiina.koskinen@live.fi

      Poista
  58. Onnittelut sinulle ja blogillesi! Lyhtyjä ja kynttilöitä tulisi hankittua

    VastaaPoista
  59. Onnea blogitaipaleelle! Millan Putiikki on niin täynnä ihania juttuja, että olisi vaikea päättää ostaisinko jotakin itselleni vai kotiin. Balmuirin huivia olen himoinnut pitkään, joten varmasti sen hankkisin, jos arpaonni sattuisi suosimaan. Hanna (hannankirppis@hotmail.fi)

    VastaaPoista
  60. Kivaa synttäripäivää blogille! :)

    Venice-sohvapöytä, ihana!

    VastaaPoista
  61. Onnittelut. Onpas tupa tulvillaan kaikkea kaunista. Vaikea olisi valita, mutta iso matto on ollut etsinnässä ja jokin uusi huonekalu remontoituun kotiin.
    railimani1@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Onnittelut ihanalle blogille! <3

    Käyttäisin lahjakortin kauniiseen mekkoon. :)

    VastaaPoista
  63. Käyttäisin lahjakortin ehdottomasti vita eos höyhenvalaisimeen, jolle olisi paikka valmiina uuden kodin makuuhuoneessa <3

    Onnea Blogille!

    VastaaPoista
  64. Olipa ihania tavaroita todella paljon, mutta jos nyt pitäisi valita ottaisin Greenwich Globe with Dome ja Ceramic Soap Dispencer. Toki valinnat voisi muuttua, jos voitto osuisi kohdalle.-))
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  65. SVANEFORS
    SALMIAKKIKUVIOITUMATTO 70X240 vaalea
    Luulen että ostaisin tuon himotun maton toki kauppa pursuaa kaikkea ihanaa ��
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  66. Valitsisin pari kaunista pyyhettä, kynttilöitä ja ehkäpä valaisimen :)

    tuulaylinen.2@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Millan Putiikki on kyllä niin täynnä kaikkia ihania juttuja! Valitsisin pari lyhtyä, kynttilöitä ehkä torkkupeiton.
    Onnea ihanalle blogille! :)
    emilia.a.halme@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Käyttäisin lahjakortin uuteen mattoon :)
    arvontasposti@luukku.com

    VastaaPoista
  69. onnittelut blogille! Iso paimentolaismatto olohuoneeseen houkuttelisi :)
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Onnea<3 Design lettersin astioita tai vaikka lyhtyjä tai... voisin valita vaikka mitä ihastuttavasta Millan putiikista kun valinnanvaikeus yllättäisi.

    VastaaPoista
  71. Käyttäisin lahjakortin Gant Home-tuotteisiin��
    autiokatjaa@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Onnittelut 9-vuotiaalle blogillesi! Niin paljon ihania tuotteita tuolla, että varmaan löytyisi monenlaistakin tarpeellista. Esimerkiksi vaalea salmiakkikuviomatto olisi ihana. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  73. Tuolla on hieno valikoima erilaisia lyhtyjä joita ostaisin syksyn iloksi.
    -Shiva-
    suddenconnection(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Käyttäisin lahjakortin huonetuoksujen ostoon.
    -merja
    merja.hannele1954@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Salmiakkimatto olisi kaunis!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Hieno saavutus blogin pitämisessä. Onnea! Ja kiitos.

    Taitaisin laittaa vähän lisää rahaa ja ostaa Vilde maton. Paljon ihania juttuja.

    Iloa perheellesi syksyyn!

    SirkkuPirkanmaalta

    VastaaPoista
  77. Hurjasti Onnea! :) Ja kiitoksia mielekkäästä blogista! :) Syksyn uutuuksia kaipaisin kotiini piristämään pimeneviä iltoja :) Valinnan vaikeus iskisi varmasti :) Ihanaa syksyä! <3

    taijaylimattila@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Onnittelut blogillesi.
    Arvonnan osuessa kohdalleni ottaisin salmiakkikuvioidun maton.
    Arja.kytoviita@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  79. Onnea ihanasta blogista!
    Ehkä miettisin joulua jo :)
    johanna.euren(at)elisanet.fi

    VastaaPoista
  80. Onnittelut, lisää hyviä blogivuosia sinulle toivotan.
    https://www.millanputiikki.fi/koti/tekstiilit/sisustus-istuintyynyt/paisley-50x50-greyoff-white-p-22705.html, nämä ovat kauniita ja käsintehtyjä.
    -Petri
    peholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  81. Tyynyjä, torkkupeitto...
    marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  82. Mielettömästi kaikkea upeaa ♥️

    Ainakin nämä tuotteet:

    Rosewater candle holdereita
    Premium terry towel valkoisena
    Vino valkoviinilasit
    Helmiäisiä pallokynttilöitä 😍


    VastaaPoista
  83. Pyyhkeitä ostaisin koska inhoan nykyisiä kun kaikki erilaisia :D

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Paljon onnea blogille! Ostaisin samettityynynpäällisen, tuoksukynttilöitä ja punostabletteja.
    kookossmoothie@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Pinkki Gently talja, jäisi itselle vain 9 e maksettavaa :D

    helistiel(at)gmail.com

    VastaaPoista
  86. Varmaankin samettityynyihin ainakin !
    niinamentula@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Onnea 9-vuotissynttäreiden johdosta! Rahat menisi Riviera Maison lamppuun https://www.millanputiikki.fi/koti/valaisimet-varjostimet/broomstreet-table-lamp-p-13707.html

    himasaimiblogi(a)gmail.com

    VastaaPoista
  88. Union Square voisi olla the Lamppu jota olen etsiskellyt.

    VastaaPoista
  89. Moi! Upea valikoima, ainakin Valencia lasiboxi ja mini display cabinet ovat minun mieleisiä!! Olenkin jotain sellasta vailla koska tykkään katsella kuivaneita tulppaanikimppuja.
    Ja siihen vois asetella lisäks mummoltani saadut kiinalaiset värikkäät teekupit ja joitain hopeaesineitä.
    Lisäksi Thomson Lounge Chair olis aivan mahtava, ehkä seuraavaan huusholliin.
    Terv
    Elina A

    VastaaPoista
  90. ja se mailiosoite: elinaja444@gmail.com

    VastaaPoista
  91. ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT! ★ Kiitos osallistumisestasi.

    VastaaPoista