Sisustus & lifestyle

Search


- Leivoin rippijuhliin kaksi kakkua: pellillisen mansikkakakkua + korkean suklaakakun, jonka täytteenä oli päärynärahkaa. 

Paistoin suklaakakkuun kaksi suklaakakkupohjaa, jotka leikkasin vielä molemmat kahteen osaan. Näin kakkuun tuli 4 kerrosta suklaakakkupohjaa. Kerrosten väliin laitoin raikkaan kermarahkatäytteen, joka  sai juhliin sopivan mintunvihreän värin parista teelusikallisesta vihreää elintarvikeväriä. Ennen jokaista rahkakerrosta ripottelin kakkupohjan päälle twistiksi pätkismurua :) 



Suklaakakkupohja (halkaisija 24 cm)

3 munaa
2,5 dl sokeria
50g sulatettua margariinia
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl leivontakaakaota
2 tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota irtopohjavuoka. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää keskenään sekoitettu voisula ja maito. Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos taikinaan. Kääntele tasaiseksi taikinaksi ja kaada vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Peitä vuoka leivinpaperilla, jos pinta tummuu liikaa. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.

Tee toinen kakkupohja samalla tavalla. Kumoa jäähtyneenä ja halkaise kahteen osaan täyttämistä varten. 


Rahkatäyte (1 kerros)

2 dl vispikermaa
2 dl päärynänmakuista rahkaa
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
(elintarvikeväriä)
(140g pussillinen Pätkis murua) 

Upota liivatelehdet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vaahdota kerma ja sekoita siihen rahka. Purista liivatelehdet ja liota ne kattilassa tilkkaan kuumaa vettä. Sekoita liivateseos ohuena nauhana rahka-kermavaahtoon. Voit halutessasi värjätä kermarahkan elintarvikevärillä (lisää varovasti pieninä tippoina, jottei lorahda liikaa).

Huom. Tästä määrästä tulee vain 1 rahkakerros!

Mikäli kakussasi on 2 rahkakerrosta, tee muuten samoin, mutta käytä aineita kaksinkertainen määrä ja mikäli rahkakerroksia on kolme kuten kuvan kakussa, käytä aineksia kolminkertaisesti (eli 6 dl vispikermaa, 6 dl päärynärahkaa, 6 liivatelehteä, 6 rkl vettä).



Kokoa kakku irtopohjavuokaan. Reunoja voit 'jatkaa' tarvittaessa leivinpaperilla. Vinkki! Myös vuoan pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi, jotta valmis kakku on helpompi siirtää tarjolle. Aloita laittamalla vuoan pohjalle ensin suklaakakkukerros, sitten rahkakerros, suklaakakkukerros, rahkakerros jne (itse laitoin jokaisen suklaakakkukerroksen päälle vielä murennettua Pätkistä ennen rahkakerroksen lisäämistä). Laita kerrostettu kakku kelmuun ja jääkaappiin hyytymään. Kun kermarahka on hyytynyt vähintään muutaman tunnin jääkaapissa, kuorruta kakku pehmeällä suklaalla. Halutessasi voit kuorruttaa kakun vasta seuraavana päivänä.

Itse keitin kuorrutetta varten tilkkasen tummaa leivontakaakaota, johon sulatin margariinia + noin 300-400g suklaata (osa meni leipurin suuhun ;) + tomusokeria. Maustoin kuorruteseosta vielä hieman Nicolas Vahen toffeekaakaojauheella. Kuorrutteesta tuli kuohkeaa ja helposti muovattavaa, kun sen antoi hieman jähmettyä pakastimessa. Ja pulleat pensasmustikat tarttuivat siihen loistavasti! Mustikoiden lisäksi kakun päällä oli sitruunamelissan lehtiä. Ne kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua. Kuvan kakku on 12 cm korkea + mustikat.


Suklaakuorrute kakkuun

45g (1 dl) leivontakaakaota
0,5 - 1 dl vettä
350g pehmeää voita tai leivontamargariinia 
70g (1,5 dl) tomusokeria
400g leivontasuklaata

Sulata suklaa (vesihauteessa, mikrossa tms.) ja anna hieman jäähtyä. Sekoita toisessa astiassa kiehautettu vesitilkka + kaakaojauhe. Vatkaa pehmeä voi siivilöidyn tomusokeri kanssa kulhossa kuohkeaksi ja lisää sulanut suklaa vähitellen koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi kaakaosekoitus ja vatkaa tasaiseksi.

Anna kuorrutteen jähmettyä hetken pakastimessa (käy sekoittelemassa välillä) ja levitä se sitten kakun päälle. Säilytä kuorrutettu kakku jääkaapissa.


Vaikeustaso: haastava
Aikaa kuluu noin 2 h + rahkakerrosten hyytyminen (10-12 h tai mielellään yön yli)

Minun tytöt 

Vinkki! Kakku kannattaa ottaa jääkaapista huoneenlämpöön 15-20 min ennen tarjoilua, jotta sitä on helpompi leikata. Siistejä, tarkkareunaisia paloja on helpointa leikata veitsellä, ei kakkulapiolla.
- Tätä mekkoa metsästettiin pitkään!  Tai itse asiassa se löytyi kyllä jo ensimmäisestä Tampereen mekkokaupasta, mutta ihan varmuuden ...
- Kävimme ystäväni kanssa tutustumassa vastikään remontoituun Näsilinnaan eli Milavidaan .   Upea uusbarokkinen linna seisoo ylväänä...
- Kokeiltiin grillata pizzaa, vaikkei meillä mitään pizzakiveä olekaan!  Idea jäi viime kesänä kokeilematta, vaikka luinkin siitä j...
Muutaman viikon takaiselta Pohjanmaan reissulta kotiin palatessamme koukattiin Tuurin kautta, kun takapenkkiläiset toivoivat jät...
Asuntomessut -juttusarjan viimeisessä osassa katsastamme nyt Vantaan asuntomessutalojen kivat yksityiskohdat. Hatunnosto teil...