Sisustus & lifestyle since 2009

Search

MAALISKUUSSA 2023


Maaliskuu tuntui toooosi pitkältä. "Kevät keikkuen tulevi", sanoo vanha kansa. Totta taikka ei, niin takatalvi tuli tässä kuussa pariin-kolmeen otteeseen, mutta välillä onneksi aurinko ja kirkkaat pakkaspäivät hemmottelivat ulkoilemaan. Kellot siirrettiin kesäaikaan ja se tuntui tosi absurdilta, sillä samaan aikaan koko Suomessa koettiin parin päivän lumi-inferno.

Solttupoikamme täytti 20 ja siirtyi AUK:iin. Voi, miten aika rientääkään. Töissä kesälomat piti jo merkata kalenteriin, vaikka kesä tuntuu kyllä aika kaukaiselta ajatukselta. Onneksi sauna ja mausteiset keitot lämmittävät, ja takassa voi pitää tulta aina kun siltä tuntuu. Äänestimme eduskuntavaaleissa tällä kertaa jo ennakkoon, sillä ehdokas oli meillä jo selvillä. Hieman kyllä jännittää, minkälainen hallitus Suomeen muodostuu.. Kevään merkkejä odotan malttamattomana ja jos en ihan väärin kuullut, niin Pääsiäisenä saatetaan hipoa jo kaksinumeroisia +lämpötilalukemia! Kesärengaskelejä odotellessa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★