Sisustus ja lifestyle since 2009

2025 TAMMIKUU

Vuosi 2025 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Tammikuu tosin tuntui melko pitkältä ja sää vaihteli vesisateista lumimyräkkään. Mutta liikunnasta ja terveellisestä ruuasta on saanut energiaa, ja pyöräytinpä jo perheen toiveesta ekat laskiaispullatkin tammikuussa (ja pizzaa).

Pakkasen ja vesisateen vuorottelu on tehnyt kotipihasta liukkaan ja ollaan tänä talvena kylvetty pihaan ennätysmäärät hiekoitusmursketta. Lunta on onneksi vielä kaikkialla ja pikkupakkaset paljon mukavampia kuin tammikuussa yleensä paukkuva ennätyspakkanen. Luonto on lauhasta talvesta varmasti yhtä ihmeissään kuin maailma Trumpin astumisesta Amerikan ykkösmiehen virkaan. Päivä on onneksi pidentynyt huimasti ja lisääntyvä valo vaikuttaa ihanan positiivisesti mielialaan. Tammikuusta kun on selvitty, niin helmikuu mennä hujahtaa jo omalla painollaan. Monenlainen keventäminen on myös alkuvuoden avainsana ja uuden vuoden alkajaisiksi on hyvä miettiä mennyttä ja haaveilla tulevaa. Tammikuussa ollaan yleensä vietetty myös tipatonta, niin tänäkin vuonna, mutta sen merkitys ei nykyään enää ole niin suuri, kun alkoholinkäyttö on jäänyt meiltä pois melkein kokonaan. Toki lasi hyvää viiniä tai skumppaa on silloin tällöin paikallaan. Tämä muutos näkyy eritoten jaksamisessa, sillä uni ja palautuminen ovat parantuneet eikä arkea tarvitse boostata ylimääräisillä piristeillä vaan maltillinen kuppi-pari kahvia aamuisin sekä sopiva määrä liikunta päivän mittaan riittää. Jo pari vuotta sitten vaihdoimme myös ruokasuolan mineraalisuolaan, aloimme kiinnittää huomiota hyviin rasvoihin (ei palmuöljyä sisältäviä tuotteita vaan terveellisempiä vaihtoehtoja ja oliiviöljyä tilalle) ja jätimme punaisen lihan vähemmälle. Viime marraskuussa julkaistut uudet ravitsemussuositukset ovat myös lisänneet kasvisten osuutta omalla lautasella ja itse syön liki joka aamu luomukaurapuuron kotimaisilla marjoilla. En tiedä onko vain puhdasta säkää, mutta en ollut viime vuonna kertaakaan kipeä (koputtaa puuta). Olen myös vähentänyt ruutuaikaa huimasti, mikä on avannut ison aikaikkunan kaikelle muulle kivalle. Lisäksi yksi merkittävä asia on, että pyrin asettamaan oman hyvinvointini nykyään aina etusijalle, uskallan sanoa EI kutsuille ja asioille, jotka eivät palvele omaa hyvinvointiani ja olen jo aikoja sitten asettanut omat rajani, nuo elämän ääriviivat, eikä se ole ollenkaan itsekästä vaan päinvastoin "tervettä itsekkyyttä" omaksi parhaaksi. Vain sitä kautta voi elää oman näköistä elämää, olla tyytyväinen valintoihinsa ja aidosti auttaa/ olla läsnä omalle lähipiirille ja rakkaille. Rajat asetetaan, koska ne ovat tarpeen ja jos joku siitä loukkaantuu, niin sehän kertoo vaan siitä, että niiden asettaminen oli tarpeen. 

- Miten sun vuosi 2025 on lähtenyt käyntiin?

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★