Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Saarroksissa

Pyryttää. Hatuttaa. Ketuttaa. Onneksi on torstai ja voi purkaa tuntemuksia viikonloppusiivoukseen. Kaappien siivousta on nyt kestänyt koko alkuvuoden ja se alkaa olla hyvällä mallilla. Se, että tavaraa on edelleenkin ihan liikaa, ei taas ole hyvä juttu. Kirppiksellähän tuosta tarpeettomasta tavarasta pääsisi eroon. Loput viedäänkin sitten kierrätykseen. Lumimääräkin tuskastuttaa. Saisi loppua jo tuo iänikuinen pyry! Vaan tammi-helmikuun tätä taitaa kestää anyway. Käväisin tänään ruokakaupassa ja sillä välin oli satanut auton päälle 10cm lunta. Hyvä kun omansa löysi marketin parkkipaikalta.. Ruokavalion kevennys on jokatammikuinen traditio meillä. Nälkäisenä ja väsyneenä sitä ei vaan tunne olevansa mitenkään jalo ihminen. Kärryyn hyppäsikin kuin itsestään viikonlopuksi mikropoppareita ja chilinutseja - salaattiainesten ja hedelmien lisäksi. Lasten karkkipussia täyttäessäni huomasin silmäileväni suklaahyllyä. Mutta hienosti vastustin kiusausta ;)


Odotan niin aurinkoa ja kevättä! Tämä iänikuinen lumentulo saa tuntemaan olevansa saarroksissa, enkä pidä siitä tunteesta yhtään. Peruspositiivisuuskin tuntuu itseltä hautautuneen lumeen, hyytyneen ja jäätyneen. Mieltä ei lämmitä sekään, että saatiin tällä viikolla sähkölaitokselta ensimmäinen talvikuukausien (marras-joulu) todellisen kulutuksen mukainen sähkölasku. Sähköyhtiössämme siirryttiin viime syksynä kaukoluettaviin mittareihin eli jokainen sähkölasku on tästälähtien kulutuksen mukaan, ei enää arviolasku. Yritän selittää itselleni, että kesäaikaan sähkölasku on sitten hurjasti pienempi ja lähinnä käyttösähköä, kun sähköenergiaa ei kulu talon lämmitykseen, niinkuin nyt. Silti tällä viikolla tullut lasku kirpaisee :/ Taidankin laittaa seuraavaksi tulet takkaan. Oikein kunnon roihun. Löytyisköhän jostain nakerrettavaksi pala suklaata.. Tekisi niin mieli käpertyä vain sohvan nurkkaan lukemaan ja unohtaa kavala maailma. Miksi ei Joululta voitaisi siirtyä suoraan kevääseen ja narsissiaikaan?






Kuvat: Gant Home

6 kommenttia

  1. Tuttu tunne. Tämä aika vuodesta on minullekkin se kaikkein tympäisevin. Pitkä kylmä talvi. Joulun jälkeen voisi tulla heti kevät ja kukkaset! Oletpa ollut ahkera. Meillä kaappien siivous on vasta ajatusten asteella, ollut tosin jo pitkään. Pitäisi vaan tarttua tuumasta toimeen, kaikki nurkat tavaraa täynnä, kirjaimellisesti.

    VastaaPoista
  2. Toi sun kirjotuksesi oli ihan kuin minun päästäni lähtöisin ;o)
    Raivostuttaa jo noi ikuiset lumityötkin, tänäänkin olen tehnyt jo kahdet !
    Ahhh, olispa tosiaankin jo edes maaliskuu...
    Niin, ja hei, ylimääräisestä tavarasta pääset siellä kirppisblogissasi, Olen innokkaana katsellutkin jo, että koska sinne tulee jotain myyntiin...

    VastaaPoista
  3. yhdyn täysin vuodatukseesi! olen myös niiiiin kyllästynyt talveen.

    VastaaPoista
  4. Joo minunkin pitäisi tehdä vaatehuoneeseen ja makuuhuoneeseen kunnon siivous, vaan mihin ne kaikki tavarat laittaa..hmm.. Minäkin ootan kovasti kevättä, on se niin kaunista kun aurinko paistaa ja alkaa lämmittämään! Meillekin tuli loppu vuodesta samanlainen kirje sähkölaitokselta..kauhulla ootan niitä talven sähkölaskuja..

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kannustavia kommentteja jättäneille ;) Heti tuli parempi fiilis. Kiitos!

    Pakkanen kipusi viikonlopuksi yli kahteenkymppiin. Se hyvä puoli siinä on, että ainakaan ei pyrytä lunta! Taivas on kauniin talvinen ja auringonlaskut vaaleanpunaisia.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★