Sisustus & lifestyle since 2009

Search

MAALISKUUSSA 2022


Ajattelin, etteivät nämä lumet sula vielä Juhannuksenakaan, mutta kyllä kevätauringon voima on ihmeellinen. Sotatila Ukrainassa jatkuu, ja alkujärkytyksestä toivuttuamme lahjoitimme rahaa SPR:n kriisiapuun alueella. Pistin myös kodin kuivaruokakaapin kuntoon ja ollaan varauduttu sähkökatkojen sekä muiden väläyteltyjen hybridiuhkien varalle. Toimintaan tarttuminen on näemmä mulle ominainen keino käsitellä tällaisia tilanteita.

Nordeassa oli jo palvelunestohyökkäys, juuri samaisella viikolla, kun olimme sopineet sinne veljeni asuntokaupat. En halua liikaa miettiä tulevaa vaan yrittää elää tässä hetkessä ja pysyä kiinni normaalissa arjessa. Kukaan ei puhu enää koronasta ja kaikki rajoitukset on purettu, vaikka uusia tautitapauksia on Suomessa jopa 6000-10000 kpl vuorokaudessa. Omituista! Juniorilla oli synttärit, joten syötiin keskellä viikkoa kakkua ja veljeni vei mut lupauksensa mukaisesti pihville onnistuneiden asuntokauppojen johdosta. Minä sain valita paikan. Niinpä tehtiin pöytävaraus Stefan's Steakhouseen Tampereella ja sain maistaa ensimmäistä kertaa elämässäni jotain aivan taivaallista - nimittäin japanilaista palkittua Kobe-härkää Vagyu tenderloin, josta ei suotta sanota, että se on maailman arvostetuinta marmorilihaa. Kellot siirrettiin kesäaikaan, tankkasin elämäni kalleimmat litrat dieseliä (2,35 eur/ litra) ja yli vuoden odottamani Bridgerton kausi 2 ilmestyi Netflixiin. Sanomattakin on selvää, että ahmin koko kauden yhdessä illassa - eväinä mulla oli kuohuviiniä, mansikoita ja vaahtokarkkeja. Muita hyväksi havaittuja keinoja paeta maailmantilannetta ovat liikunta, ulkoilu sekä kaikki asiat, joissa pääsee flow -tilaan eli ne tempaisevat niin mukaansa, että muu unohtuu. Suosittelen!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★