Sisustus & lifestyle since 2009

Search

MALJA KESÄLLE & LOMALLE

Aika usein olemme viettäneet Juhannusta merellä, mutta tänä vuonna päätimme viettää Juhannuksen ihan vaan kotona. Terassi saatiin sopivasti valmiiksi heti lakkiaisten jälkeen, joten kun näimme Juhannuksen sääennusteen, oli suunnitelma valmis. Ja aivan upea viikonloppu on ollut! Tämä on myös meidän viimeinen Juhannus tässä talossa, joten päätettiin nauttia siitä senkin vuoksi kaikin tavoin. 

Uudet perunat & silliä



Polyrottinkinen sohvaryhmä löytyi Bauhausista, ruokailuryhmä on jo vanha. Terassiin tulee vielä portaat tuon katetun osuuden päädystä tähän uudelle osuudelle. Terassin laudat käsiteltiin vaaleaksi samalla sävyllä kuin aiemmatkin eli Coloria Oy puuöljy sävyssä TVT 5062 Tuohi. Niin paljon nuo muut terassit ja parveke ovat kolmessa vuodessa olleet säärasitukselle alttiina, että ei taitaisi olla pahitteeksi vetaista kerros puuöljyä niihinkin. 

- Mulla alkaa nyt Juhannukselta kesäloma. Kippis vaan kesälle & lomalle ja kovasti tsemppiä kaikille teille, joilla loma vielä odottaa tai paluu töihin on edessä. Suunnitelmissa itsellä on ainakin lepoa, päiväreissuja, parit juhlat sekä vierailu Asuntomessuilla Naantalissa. Saas nähdä, mitä muuta keksitään...

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★