Sisustus & lifestyle since 2009

Search

JOULUPÖYDÄN HELPOT SUKLAAHERKUT

Jouluna herkuttelimme ihanan helpoilla jälkkäreillä. Lasivuokaan kokosin Auramisun, joka on versio perinteisestä tiramisusta. Ohje löytyy täältä. Vuoka valikoitui siksi, että se olisi helpompi kuljettaa autossa vanhempieni luo. 

Sinihomejuuston hento vivahde ei ehkä miellytä kaikkia herkkusuita, joten paistoin lisäksi myös pellillisen suklaakakkua. Leikkasin muhkean kakun kolmion muotoisiksi suklaaleivoksiksi ja koristelimme ne lasten kanssa piparitalkoista jäädyillä kuorrutteilla kivoiksi pikkukuusiksi. Kakkuun saa kivasti käytettyä myös purkkiin jääneet glögin jämät, ehkä myös suklaakonvehdit, jotka eivät rasiassa kelvanneet kenellekään (voiko niin käydä?).


Pellillinen suklaakakkua

3 dl Valio Hehku -glögiä
200 g leivontamargariinia
 200 g taloussuklaata
3 dl sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl piparkakkumaustetta

  
Tee näin:

Mittaa kattilaan glögi, leivontamargariini ja suklaa. 
Kuumenna, kunnes ainekset ovat sekoittuneet tasaiseksi (älä anna kiehua).
Anna jäähtyä 30 min. Lisää joukkoon sokeri ja munat. Sekoita tasaiseksi. 
Sekoita toisessa kulhossa jauhot, leivinjauhe ja piparkakkumauste keskenään 
ja siivilöi sekoitetut kuivat ainekset kattilaan. Sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 175 asteessa noin 25-30 min.
Vinkki! Paksumman kakun saat käyttämällä esim. 25 x 30 cm lasivuokaa.

Leikkaa jäähtynyt kakku kolmion muotoisiksi annospaloiksi ja kuorruta 
sokerikuorrutteella + nonparelleilla. Raidallisista karkkikepeistä saat kuusille kivat jalat!




Alkuperäinen ohje löytyy täältä.






4 kommenttia

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★