Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Äiti Maa

Tähän alkuun tuhannet kiitokset kaikille edelliseen postaukseen kommentoimassa käyneille. Toisaalta on ihanaa kuulla ja lukea, että meitä on muitakin, joilla on huonoja kokemuksia talonsa myymisen suhteen, mutta toisaalta se on huolestuttavaa, sillä mitä se kertoo meistä suomalaisista kuluttajina? Kun röyhkeydellä ja oman edun tavoittelulla ei tunnu olevan mitään rajaa.. Minkälaisen esimerkin ja mallin annamme tulevalle sukupolvelle, lapsillemme? Ja minkälaisessa maailmassa lapsemme kasvavat, jos osalla aikuisistakin hyvien tapojen ja oikean/väärän raja on hämärtynyt? *purnaa*

Viikkoani sulostuttaa Marialta saatu tunnustus: Cherry on Top Award. Nöyrimmät kiitokseni. Ilo tulee laittaa kiertämään ja jakaa tunnustus eteenpäin 5 ihanalle ja inspiroivalle blogille. Olen päättänyt tarkoin harkittuani jakaa tunnustuksen seuraaville blogeille, joista 3 on melko uusia tuttavuuksiani ja jotka ovat siis aakkosjärjestyksessä seuraavat:

Kaunis pieni elämä
Kolmen tähden koti
Paa Pii
Pink Pionies
Viivu's Home

Olkaapa hyvä, tytöt. Tunnustukseen kuuluu lisäksi listata 3 itselle rakasta asiaa + laittaa kuva yhdestä itselle rakkaasta/inspiroivasta kuvasta ja kertoa siitä. (1. Pass this award to five bloggers who you love and inspire you. 2. List 3 things you love. 3. Show a picture you love and explain why.)

Minun TOP 3 tulee tässä:

  1. Rakastan joulun aikaa ja taikaa. Olen jouluihminen. Minunlaisilleni hupsahtaneille kotirouville pitäisi olla omanlaisensa joulukalenteri, jossa olisi 100 luukkua jouluun. Kyllä vain - joulun ajan valmistelut ovat jo alkaneet ja olen löytänyt kivoja "saajansa näköisiä" lahjoja jo pukinkonttiin. Ne käärin rakkaudella vanhantyylisiin paketteihin sitten aivan joulun alla, kun keittiössä tuoksuu piparit, kardemumma ja kaneli... Ja ens kuun jälkeenhän on jo marraskuu!
  2. Rakastan lämpöä ja lämminhenkisyyttä. Kylmä maailma tarvitsee vastapainokseen lämpöä. Olen myös armoton vilukissa. Mietin usein, miten ihmiset tarkenivat ennenvanhaan? Miehet talviaikaan metsätöissä, naiset ympäri vuoden hameessa? Entä lapset sitten? Kun ei ollut toppavaatteita, kuivausrumpuja, windstoppereita, goretexejä. Jalassa oli vain pässinpökkimät ja perheessä varaa vain yksiin kenkiin. Pieniä varpaita paleli jo syyskuussa, mutta silti mennä viipotettiin ulkona leikkimässä avojaloin.. Lämminhenkisyys taas tulee ihmisestä itsestään. Sydämestä. Sydämen valosta. Se on tunne, joka tekee olon kotoisaksi, olipa sitten missä päin maailmaa tahansa.
  3. Rakastan elämän yksinkertaistamista. Yksinkertainen on kaunista. Hyvä ystäväni kysyikin tässä taannoin, että mitä ihminen oikeastaan tarvitsee hyvään elämään? Katon päänsä päälle, ravintoa ja lämpöä, terveyttä ja kourallisen hyviä ystäviä. Niin, mitä me loppujen lopuksi oikeasti tarvitsemme? Maapallon lämpeneminen ja ilmastonmuutos on saanut ihmiset miettimään omia kulutustottumuksiaan ja down-shiftaamisesta on tullut muotia! Hyvä niin.

Ohhoh, tulipas aika vahvat kolme asiaa. Toisaalta TOP 3 olisivat voineet olla myös "helpot" asiat kuten salmiakki, takkatuli, järvimaisema. Tai "kovat" kuten valta, vauraus, menestys. Elämäni TOP 3 rakkautta ovat todellisuudessa kuitenkin ihan lähellä: mies + koti + perhe. Ne ovat minulle rakkaimmat ja tärkeimmät. Ne ovat yksityisyyttäni, jota haluan vaalia. Ne tekevät minusta onnellisen. Vielä se yksi kuva, joka inspiroi. Kuva, jota rakastan. Maisema. Sielunmaisema. Rakastan tähtiä, tähtitaivasta, taivaankannen äärettömyyttä. Saanko esitellä, sininen planeettamme:
Kuva maapallostamme: NASA

1982 E.T. antoi elokuvana paljon pohdittavaa ja muutti käsitystäni elämästä ja olemassaolosta. 1988 pääsin vaihto-oppilasaikoinani Amerikassa tutustumaan NASA:n Kennedy Space Centeriin, Floridassa. Siis yli 20 vuotta sitten ja vieläkin huimaa! Kuinka pieni meidän elämämme onkaan ja kuinka mitättömiä murheemme tässä äärettömässä maailmankaikkeudessa. Se pistää miettimään ja antaa perspektiiviä asioille. Kuinka jotkut käyttäytyvät kuin omistaisivat koko maailman - ja pah - ovat todellisuudessa kärpäsen pas***kin pienempiä länttejä universumissa. Mutta lapselleni olen koko maailma! Voisiko parempaa arvoa ollakaan?

5 kommenttia

  1. Mä olen ihan vaikuttunut täällä. Ihania asioita sulla tuossa top3-jutussa. Pidän kovasti lämpimästä sydämestäsi, josta näitä ihania juttujasi meille jaat. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Hei vaan ja kiitos tunnustuksesta. Ja varsin tärkeitä asioita sinulle tuossa top 3-jutussa. Omassanikin saattaisi hyvin esiintyä samoja, tuo joulukin mukaanlukien.

    Kiva oli löytää kauniisen blogiisi. Tulen tänne varmasti toistekin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sally sinulle!

    Kävin eilen blogissasi ja lueskelin kertarysäyksellä melkein kaikki postauksesi :) Teillä on todella kaunis koti ♥ Vaikka uudesta asunpaikasta haaveilettekin :) Tulen varmasti uudelleenkin!

    VastaaPoista
  4. Hei! KIITOS tunnustuksesta! Kyllä nostaa hyvän mielen pintaan :)
    Liityinkin samantien lukijaksesi, onneksi löysin siis tänne, ihana blogi<3

    VastaaPoista
  5. Kiitos lämpimästä ja hienosta tekstistäsi. Tekee hyvää itsekullekin muistuttaa itseään näistä mittasuhteista, joissa eletään. Siitä avautuu oikeanlainen asenne elämään:)))

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★