Sisustus & lifestyle since 2009

Search

LEIJONASYDÄN SYKKII


- Hurjasti onnea Suomen nuorille leijonille U-20 jääkiekkokultamitalista!

Meillä seurattiin kaikki Suomen pelit teeveestä ja elettiin mukana koko vaiherikas matka, kun nämä huippulahjakkaat nuoret kasvoivat peli peliltä ja kukistivat vastustajan kerta toisensa jälkeen. Ja niin villeimmätkin unelmat saivat siivet ja tulivat todeksi, kun Suomi pääsi finaaliin ja Venäjä kaatui lukemin 3-4. Katsojille tarjoiltiin huikaisevaa viihdettä, kaukalossa nähtiin jännittäviä tilanteita ja taidokkaita yksilösuorituksia. Kirkkain mitali voitettiin silti yhdessä joukkueena. Hienoa Suomen nuoret leijonat!



Hetki Kapasen voittomaalin jälkeen!
- Jääkiekkoäitinä tiedän, kuinka paljon tämä laji vaatii. Se, mitä näemme kaukalossa, on vaan jäävuoren huippu. 

Pelaaminen on ehdottomasti lajin hauskin osuus, mutta menestyminen vaatii paljon muutakin ja sen eteen on tehtävä lujasti töitä. Onnistumisten takana on vuosien pitkäjänteinen harjoittelu, tsemppi, pelaajan oma into lajiin ja sen harrastamiseen, saaveittain hikeä, pettymysten karvasta kalkkia, kyyneleitäkin, sekä pitkälti vapaaehtoispohjalla pyörivä valmennus ja joukkueen johto, sponsoritoiminta sekä juniorin omien vanhempien ja lähipiirin rahallinen + ajallinen panostus, sillä harrastusmaksut, kuskaaminen 3-4 kertaa viikossa treeneihin + pelireissut päälle, varusteet sekä kasvavan junioriurheilijan ruokavalio ottavat kyllä oman osansa tuhansien suomalaisten jääkiekkoperheiden resursseista. 

Kasvavan lapsen ja nuoren on myös pysyttävä terveenä ja vältettävä loukkaantumisia, sillä esim. pyörällä kaatuminen voi pitää sivussa monta viikkoa. Kasvukivut ja lihaskivut ovat niinikään jokaiselle junioripelaajalle tuttuja, harjoituksissa ja peleissä tulee tällejä, varusteet hajoaa, jää pieniksi ja noin 12-vuotiaana peleihin tulevat mukaan taklaukset. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen toistuvassa harjoittelussa korostuu sinnikkyys, sillä vain toistolla ja uudelleentoistolla saadaan liikeradat lihasmuistiin ja samalla opitaan hienoja kuvioita, joita näimme kultapelissäkin. Niitä ei synny, jos istuu himassa ja syö sipsejä eli tietynlainen kurinalainen elämäntapa on oltava myös ruokavaliossa, jotta treenaaminen ei syö lihaksia. Nämä jannut kun heiluu mailat kädessä kaiken vapaa-aikansa, myös tuossa kotipihassa.



- Ovatko juniorit sitten valmiita tällaiseen pyöritykseen?

Loppujen lopuksi kyseessähän on vaan harrastus, yksi muiden joukossa. Mutta KYLLÄ, minkäs teet kun rinnassa sykkii leijonasydän ja tämä on kokonainen elämäntapa! Lajissa pärjääminen vaatii junnun itsensä lisäksi myös kasvattiseuralta ja taustajoukoilta paljon, mutta on upeaa nähdä junioripelaajan kasvu pelaajana. Oman juniorikiekkoilijan onnistuminen kaukalossa pyyhkii hetkessä pois arjen aikatauluttamisen, lukuisat kilometrit treeneihin kuskaamisia, pyykinpesut ja ne hetket, kun vielä yömyöhällä ompeli pelipaitoihin mainoksia, mutta sen tekee yhtä lailla juniorin silmien palo, kun hakee hänet tiistain treeneistä viisaria vaille 22 illalla. Että hän nauttii, hän on löytänyt oman juttunsa! Eipä siinä automatkan jälkeen enää juuri muuta ehdi kuin suihkuun ja syömään ja unta palloon. Sitä ennen kerrataan kuitenkin kuviot jäällä ja muistutetaan vielä lämpimästi ohimennen, että läksykirjat on varmasti repussa, sillä aamulla kello soi kouluun ja koulu pitää hoitaa myös, vaikka unelmana olisi NHL. Fantastista on, että myös me tulevien teemuselänteiden ja puljujärvien vanhemmat tulemme vuosien mittaan kaukalon laidalla toisillemme tutuiksi, sillä tuhansia tunteja vapaaehtoistyötä seurassa toimitsijoina, huoltajina ja kannustusjoukoissa ei kuitata parilla olankohautuksella, vaan lajin parissa syntyy parhaimmillaan elinikäisiä ystävyyssuhteita.



Jääkiekkoharrastus edistää terveyttä ja hyvinvointia, opettaa terveitä elintapoja ja kehittää tilannetajua. Joukkueurheilulajina jääkiekko myös opettaa junnulle arvokkaita taitoja, joita koko elämässä tarvitaan: tiimityöskentelytaitoja, toisten huomioon ottamista, yhteen hiileen puhaltamista, stressin sietokykyä, agressioiden purkutaitoja, kanttia. Suuri ero henkisessä kestävyydessä nähtiin juurikin finaalipelissä Suomen ja Venäjän kapteenien välillä, kun punapaita ei kyennyt pettymyksen hetkellä hallitsemaan päänuppiaan vaan purki agression ja turhautumisen mäiskimällä mailansa säpäleiksi. Kannattaa muistaa, että väkivalta ei ole koskaan ratkaisu vaan se on aina heikkouden osoitus.

Katulätkä on monen juniorijääkiekkoilijan ensikosketus lajiin. Huikea hatunnosto työlle, jota viime vuosikymmeninä on tehty lajin arvostuksen nostamiseksi, sillä Suomessa on tänä päivänä kunnioitettava määrä jäähalleja ja ulkokaukaloita. Silti en voi olla hämmästelemättä, miten näin pienestä kansasta voi ponnistaa tällainen määrä huippuyksilöitä Suomen maajoukkueeseen ja NHL:ään! 




Jutun kuvat lainattu.

6 kommenttia

  1. Allekirjoitan kyllä nämä sinun ajatuksesi, kahden entisen kiekkoilijan äitinä ja yhden entisen kiekkoilijan vaimona :) Ne onnistumiset pyyhkivät kyllä mielestä niiden eteen nähdyn vaivan.

    Eilistä peliä katseltiin täälläkin ihan pieninkin (9-vee) valvoi Maamme-lauluun asti ja iloitsi varmasti yhtä paljon kuin pelaajatkin upeasta pelistä ja upeaakin upeammasta voittomaalista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse harrastin pienenä partiota, kunnes yläasteelle siirryttyä löysin musiikin ja musta tuli rokkityttö ja rumpali ;D Lapsille ja nuorille on tänä päivänä tarjolla paljon hyviä harrastuksia, joista jokainen löytää varmasti omansa. Mitä jääkiekkokultaan tulee, niin kaikki mahdolliset tunteet tuli kyllä elettyä joukkueen mukana ja ilman näitä hienoja nuoria miehiä vuosi olisi alkanut paljon tylsemmissä merkeissä!

      Poista
  2. Upea kirjoitus, niin totta! Ja oon vieläkin niin liekeissä eilisestä voitosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekeissä on just oikea sana kuvaamaan voittofiilistä! Mahtavaa ja upeaa! Onnea nuoret leijonat!!

      Poista
  3. Allekirjoitan, vaikka olenkin yhden jalkapalloilijan ja yhden voimistelijan äiti. Jotkut vanhemmat kyseenalaistavat harkkamääriä, mutta minä olen sitä mieltä, että intohimoaan pitää seurata. Jos homma maistuisi puulta, ei harrastuksen mukanaan tuomaa elämäntapaa jaksaisi. Ja niin mielettömän hienoja kokemuksia tytöt ovat harrastusten myötä kokeneet, ettei "uhrattu" aika varmasti tule koskaan kaduttamaan.

    Ihan mielettömän hienoa, että juniorurheilu sai kerrankin näin paljon näkyvyyttä. Sieltähän ne ammattilaisetkin ovat ponnistaneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että harrastamisen palon pitää lähteä lapsesta itsestään. Meillä esikoinen kävi partiota ja oli jo 10-vuotiaana tottunut metsässä leireilijä. Isosisko käy kuvataidekoulua ja aikoo hakea harrastuksensa innoittamana taidelukioon ja eiköhän se Pikkusiskokin keksi, mikä on hänen juttunsa ;DD

      Harrastukseen "uhrattu" aika ei koskaan kaduta, ainakaan jälkeenpäin ajatellen. On hienoa, kun voi toteuttaa itseään ja saada onnistumisen kokemuksia, sillä valitettavasti koulu on yhä pakkopullaa monille nuorille.

      Ihanaa Leijonat Ihanaa! ♥

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★