Sisustus & lifestyle since 2009

Search

SOKKELIN MAALAUS


Blogiyhteistyö

- Uuden talon ulkomaalauksessa täytyy muistaa, että myös talon sokkeli olisi hyvä pinnoittaa. Uutta betonia maalattaessa on kuitenkin varmistettava, että rakennusaikainen kosteus on haihtunut ja betonipinta pitää myös puhdistaa hyvin ennen maalausta, sillä pintaan nouseva sementtiliima ja pöly heikentävät maalin tartuntaa.

Ylöjärven kaupungin rakennusvalvonta vaatii, että sokkelia pitää olla maanpinnan yläpuolella vähintään 50 cm näkyvissä. Maan alle jäävään sokkelin osaan suositellaan lisäksi käytettävän patolevyä. 


Sokkeli ennen maalaamista

Käytännössä sokkelin voi maalata, kun betonivalusta on kulunut yli kuukausi. Maalattavan pinnan on oltava kuiva, lämpötilan vähintään +5 astetta ja ilman suhteellisen kosteuden alle 80 %. Suorassa auringonpaisteessa ei kannata maalata, sillä silloin maali ei ehdi kunnolla tarttua maalattavaan pintaan ennen kuivumista. Pilvinen/ puolipilvinen päivä on parempi, mutta aurinkoisenakin päivänä voi toki maalata talon varjoisalla puolella.

Teknokselta löytyy useita betonipinnoille tarkoitettuja tuotteita, joita voi sävyttää maalivärikartan mukaisesti. Koska halusimme nimenomaan maalia emmekä värillistä pinnoitetta, niin meille suositeltiin SAKU-sokkelimaalia. Se on vesiohenteiden dispersiomaali, joka on tarkoitettu sokkeleiden ja betonisten tukimuurien maalaamiseen. SAKU-kalvo kestää hyvin betonin alkalisuuden ja päästää hengittävyytensä takia lävitseen betonin rakennekosteuden.


Tee ensin koemaalaus!

Hanki maalia 1 litran purkki ensin kokeeksi ja maalaa noin metrin levyinen alue sokkelista (esim. portaiden taakse jäävä kohta on hyvä testialue), jotta voit varmistua maalisävyn sopivuudesta talon väreihin. Jos värisävy miellyttää, niin hanki vasta sitten koko satsi maalia. Meidän sokkelimaalin sävy valittiin mahdollisimman lähelle kattotiilien RR23 tummanharmaata. Maalisävyn koodi on NCS S7502-B.

Ennen maalaamista kannatta hieman kaivaa sepeliä tai muuta maa-ainesta pois maalattavien kohtien vierestä (samalla saat häädettyä hämähäkit kauemmas!), sillä maanpinta painuu vuosien mittaan ja maalaamattomat kohdat voivat tulla ikävästi näkyviin. Uudelta betonipinnalta kannattaa pintaan nouseva betoniliima myös pestä pois siihen sopivalla aineella, huuhdella pois vedellä ja täyttää sokkelin kuivuttua kaikki ylimääräiset kolot korjauslaastilla. Se pitää kuivumisen jälkeen vielä hioa tasaiseksi + pyyhkiä hiontapöly pois esim. kostealla rätillä, ennenkuin maalaamisen voi aloittaa.  Vinkki! Näihin esivalmisteluihin kannattaa uhrata aikaa, sillä ne vaikuttavat oleellisesti lopputuloksen onnistumiseen. Maalaaminen itsessään sujuu  nopeasti.


Toinen maalikerros peittää sokkelin pienet kolot ja pinnasta tulee lähes tasainen


Maalausvälineet:

  • Pieni tela
  • (Isompi tela)
  • Maalikaukalo
  • Pensseli
  • Hanskat
  • Maalaamiseen sopivat vaatteet
  • Polvisuojat tai jotain muuta alle

Sekoita maali huolellisesti ennenkuin aloitat. Maalaa ensimmäinen kerros noin 10 % ohennetulla maalilla ja sen kuivuttua toinen kerros sellaisenaan. Kaksi maalikerrosta takaa  parhaan peittävyyden. Kuivuessaan maali tummenee jonkin verran eli ei kannata säikähtää maalipurkissa olevaa sävyä.

SAKU on todella riittoisaa ja se levittyy helposti. Plussat myös siitä, että se täyttää myös aika hyvin sokkelin pinnassa olevia pienenpieniä koloja eli pinnasta tulee lähes tasainen. Muista maalauksen päätyttyä sulkea purkin kansi ja pestä välineet. Vinkki! Jos maalaat toisen kerroksen seuraavana päivänä, voit säilyttää maalausvälineet yön yli tiiviissä muovipussissa, niin ei tarvitse vielä pestä niitä. 


- Sokkelin maalaus viimeistelee talon ulkonäön ja antaa sille kivasti ryhtiä. Vähän niinkuin korkkarit!



Yhteistyössä:



2 kommenttia

  1. Kylläpä te olette ahkeroineet siellä.
    Teknoksen maalit ovat huippu hyviä ja kestäviä.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Nyt on hyvä mieli, kun kaikki hommat on tehty ja talvi voi tulla. Seuraavaksi jatketaan sisämaalauksen parissa..

      Mukavaa uutta viikkoa! Ja onnea vielä uuteen kotiin <3

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★