Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Juhlat huuhtovat sielusta arjen tomun




Oltiin eskareitten kevätjuhlassa. Yllätykseksemme se olikin toiminnallinen ulkoilmajuhla eli eskarilaiset olivat keksineet aikuisille temppuradan, jossa oli 5 eri rastia! Juhlien alkaessa satoi ja asteita oli vain nipinnapin yli +10, eli siellä sitten värjöteltiin nahkatakeissamme, mutta onneksi lasten innokkuus käänsi sateen tihkuksi ja niin me sitten pelattiin joukkueissa jalkkista, heiteltiin kuusenkäpyjä koreihin (josta kuva), leikittiin popcorn-pataa ym. ja tienoon täytti lasten iloinen kikatus ja käkätys. Omat näpit olivat jäässä kaikesta heilumisesta huolimatta. 

Toivoinkin, että päättäjäiskahvit olisi tarjottu sisätiloissa, mutta lämmittihän tuo kahvi mukavasti käsiä paperimukin läpi tihkusateessa..... Perjantaina saavat vielä eskaritodistukset ja sitten ovatkin koululaisia! Oijoi. Minulle jää enää yksi pienoinen, alle kouluikäinen, kun Juniorkin menee ensi syksynä kouluun. Lapset kasvavat. Aika kuluu ja elämä muuttuu. Lasten kasvamisesta sen parhaiten huomaa. Lapsilla on aina jokin vaihe menossa. Vauvaikä, uhmaikä, minä itte-vaihe, kerhoikä, tarhaikä, esikouluikä, kouluikä. Sitten esi-teinit, murkkuikä, itsenäistyminen, seestyminen. Sitähän tämä elämä on - kasvamista ja kypsymistä. Ja tässä iässä sitä tuntee itse olevansa kuin arvokas, hyvä vuosikertaviini - joka paranee vaan vuosien saatossa! Ja perjantaina leivomme kakun, kun viimeinekin eskaripäivä on saatu päätökseen. Siihen tulee runsaasti kermavaahtoa - ja tietenkin paljon mansikoita!

Makoisaa loppuviikkoa!

3 kommenttia

  1. Olet mukavasti kertonut lasten kasvuvaiheet.
    Harmi, että sattui huono keli eskareitten kevätjuhlassa.
    Kylmää se täälläkin on ja sateista. Toivotaan muutosta parempaan.

    Blogissani on sinulle jotain kivaa!

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Heh, samanlaiset kokemukset meilläkin, joskin jo jonkin ajan takaa. Päiväkodin kevätjuhlat vietettiin aina ulkona, säässä kuin säässä. Sisällä kun kärsittiin tilanahtaudesta.. Miten talonäyttö meni? Toivottavasti hyvin. Iloa viikonvaihteeseen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kysymästä, talonäyttö meni hienosti... mutta en USKALLA kertoa vielä enempää ;) Taikauskoa nääs.. Peukkuja saa pitää kuitenkin pystyssä edelleen, sillä näyttää tehoavan!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★