Sisustus & lifestyle since 2009

Search

DIY: VAIPPAKAKKU - AMAZING DIAPER CAKE



Tämä postaus tulee ajastettuna, sillä olemme parhaillaan tyttärentyttäremme ristiäisissä Pohjanmaalla. Pikkuisen kullannupun nimi on ollut viime viikkoina tarkoin varjeltu salaisuus ja olemme halunneet kunnioittaa tuoreitten vanhempien päätöstä olla kertomatta sitä etukäteen. ♥

Mietimme, mitä tarpeellista voisi viedä vauvalle lahjaksi.. Kuusi kummia hoitanee varmasti lusikkapuolen, joten sitä ajatusta soveltaen syntyi tämä hauska idea vaippakakusta!






Tarvitset: vaippoja, kuminauhaa, kakkupaperin, pahvia, foliota, silkkinauhaa ja sellofaania.

Tee näin:
  1. Aloita rullaamalla vaipat ja kiinnitä jokainen rulla kuminauhalla. "Leivo kakuksi" eli yhdistä tarvittava määrä vaipparullia yhdeksi isoksi kakkupohjaksi isolla kumirenksulla. Peitä kuminauha silkkinauhalla.
  2. Tee toinen ja kolmas kerros kuten ensimmäinenkin, mutta aina edellistä pienemmäksi.
  3. (Voit halutessasi laittaa vaikka muovisen "ilmapallotikun" keskelle tukemaan rakennelmaa.)
  4. Leikkaa pahvista kakkupaperin kokoinen pyöreä alusta ja päällystä se foliolla. 
  5. Kokoa kakku alustalle.
  6. Koristele halutessasi 3d tarroilla, silkkikukilla ym.
  7. Kääräise koko komeus sellofaaniin.
  8. (Ylimmän kerroksen voi korvata esim. pienellä vauvalahjalla, nallella tms.)


Aikaa meni vähän reilu tunti, vaippoja koko paketillinen (87 kpl). Tarrat ja tarvikkeet löytyivät lokakuussa Tiimarin alesta (ota kolme, maksa kaksi).

 

Our little granddaughter was baptized today. We wanted to give her something usefull as a gift and among other things she will get this amazing diaper cake from us! It was easy to make and not needed to put into an owen at all. And I know for sure that her parents will appreciate it.
 

10 kommenttia

  1. Mä odotan et joku kaveri vois vielä pyöräyttää vauvan niin pääsisin minäkin vaippoja rullailemaan. Todella hieno siitä tuli. Mahtavaa ristiäispäivää sinne kaikille <3

    VastaaPoista
  2. Tosi upea ja erilainen lahja, vau!

    VastaaPoista
  3. Tosi ihana kaakku!! :)

    Itsekin leiponut näitä muutamia . :) Sisään oon joskus myös laittanut (alkoholittoman) skumppapullon tukemaan pakettia, ja löytyy yllätys kun purkaa :)

    Mukavaa ristiäispäivää!

    VastaaPoista
  4. KIITOS teille ihanat kommenteistanne näin yhteisesti! Vaippakakun sisään voi tosiaan sujauttaa yllätyksen. Ja se on lahja, jota pikkuvauvan vanhemmat taatusti arvostavat (vaippapaketti siis yleensäkin ;)

    VastaaPoista
  5. mitä vaippakakulle tuli noin suurinpiirtein hinnaksi? :) oon babyshowereihin suunnitellut tekeväni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis. Vaippapaketti (87kpl vaippoja) maksoi muistaakseni 12,90. Sellofaania ja kakkupaperia/pohjapahvia meillä oli ennestään. Koristenauhat, kumirenksut ja tarrat maksoivat Tiimarin alessa 8-9 eur. Siis yhteensä sellainen vähän yli 20 eur. Ja keräsi paljon ihailevia katseita ristiäisissä ♥ Aikaa väkertämisessä meni tunnin verran. Terkuin Sally

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★